Seija Hiisijärvi ja Tuula Heiskanen
Hyvän olon edistäminen
Sisällys
1. Muutos on mahdollinen
1.1. Muutos on tarvetta ja tahtoa
1.2 Voiko elämänmuutosta suunnitella ja ohjata?
1.3 Uskomukset muutoksen matkaoppaina?
1.4. Uskomukset työvälineinä
2. Hyvän olon näkökulmia
2.1 Elämän punainen lanka
2.2. Hyvän Olon voimavarat
2.3 Hyvä Olo – iloa, terveyttä ja tasapainoa
2.4 Elämä on parhaimmillaan myös iloa ja nauttimusta
2.5 Hyvää Oloa nauramalla
2.6.Arvoja ja ihanteita
2.7. Minä olen tärkeä itselleni – ja muille
2.8. Itsetunto – reilusti omalle puolelle
2.9 Itseäni ilmaisten
2.10 Kaikki tunteet ovat jees
2.11. Luovuus on jokamiehen oikeus
2.12. Hyvää Oloa hommaillen –työssä tai vapaa-aikana
Hyvän Olon kirjallisuutta ja lähteitä
Akatemiassa voivat kaikki kiinnostuneet tutustua Elä! –sivuston ylläpitäjien kokoamiin näkemyksiin Hyvästä Oloa edistämässä –lukuun. Tämä luvun näkökulmat ovat perusolettamuksia, joille Vertaisryhmän ohjaaminen (yleistä ohjaamisesta) Työkalupakki (reseptikirja vertaisryhmien vetäjille) –luku perustuvat.
Aineisto pohjautuu alunperin Paniikkihäiriöyhdistyksen vuosittain RAY:n tuella järjestämään Elossa ja hengissä –paniikkikurssiin, erityisesti tietenkin sen sisältöihin ja menetelmiin. ELÄ! -aineiston tavoitteena on ollut laajentaa kurssien kohderyhmää tarjoamalla innovatiivisen terveydenedistämisen mallia ja uusia toimintatapoja terveydenhuoltojärjestelmäämme. Malli perustuu pääasiassa terveyspsykologiseen, kulttuuritieteelliseen, käytännön filosofiseen, aikuiskasvatustieteelliseen, sosiaalipsykologiseen ja taideterapeuttiseen teoriapohjaan hyödyntäen vain vähän lääketieteellistä, psykoterapeuttista ja psykiatrista teoriapohjaa. Se soveltuu sekä terveille että ahdistuneisuusoireisille ihmisille.
ELÄ!-aineiston suunnittelussa ja sivuston rakentamisessa hyödynnetään Elossa ja Hengissä –kurssien toimintaperiaatteita. Elossa ja hengissä -kurssien sisäisessä arvioinnissa on havaittu, että millä tahansa terveyspsykologisilla, toiminnallisilla, elämyspedagogisilla ja taideterapeuttisilla menetelmillä voidaan saavuttaa hyvinvointia edistäviä tuloksia edellyttäen, että:
· Ilmapiiri luodaan tietoisesti turvalliseksi ja kaikenlaisia tunteita ja mielipiteitä sallivaksi.
· Käytetyt harjoitteet tukevat ilon ja hyvän mielen esiin nousemista, koska iloisessa ilmapirissä oppiminen tehostuu.
· Oppimisen sisällöt kohdistuvat omakohtaisiin ja itseä kiinnostaviin asioihin, koska omakohtaisuuden kokemus tehostaa oppimista.
· Eri menetelmiä integroidaan käytännönläheisiksi ja turvallisiksi menetelmiksi, koska silloin eri asioista kiinnostuneilla ja eri tavoin ympäristöään hahmottavilla ihmisillä on mahdollisuus hyötyä ominaislaatunsa mukaisesti. Yhteen menetelmään, yhteen tieteenalaan tai yhteen terapiasuuntaukseen pohjautuvat menetelmät soveltuvat sen sijaan vain harvalukuiselle käyttäjäkunnalle.
· Menetelmiä sovelletaan yhteistoiminnallisuuden ja toisilta oppimisen periaattein. Tätä nykyä useimmat po. menetelmät ovat yksilöorientoituneita. ELOSSA JA HENGISSÄ -kurssit ovat mahdollistaneet ryhmämuotoisten sovellusten kehittämisen, joilla on vahvistettu osallistujien ryhmäytymistä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Vuorovaikutteisuus on keskeinen periaate yhteenkuuluvaisuuden tunteen rakentumiseksi.
· Menetelmiä yhdistellään prosessiksi siten, että ihmisillä on mahdollisuus rakentaa niistä oma henkilökohtainen prosessinsa elämän jatkuvuuden kokemuksen hahmottamiseksi.
· Monentasoisesti ja monimuotoisesti käytetyillä tarinamenetelmillä (narratiiviset menetelmät) on keskeinen rooli, koska ne pystyvät sitomaan muut menetelmät päämäärää tukevalla tavalla.
· Vetäjät panevat peliin persoonallisuutensa, kokemuksensa, koulutuksensa ja ammatillisuutensa.
1. Muutos on mahdollinen
1.1. Muutos on tarvetta ja tahtoa
Voiko ihminen muuttua, mitä hän voi itsessään muuttaa, mihin suuntaan ja miten? Helppo kysymys, mutta vaikea vastata.
Oman persoonallisuuden muuttamista ei toki kenenkään tarvitse tavoitella. Sen sijaan, jos haluaa, on mahdollista rikastaa omaa elämää pienin askelin ja itselle armollisella tavalla. Luotsata elämäänsä väylälle, jossa oma olo tuntuu itselle kotoisalta, oma eläminen itselle riittävän aidolta ja hyvältä. Tavoitteena voi yksinkertaisesti olla, että omaan napaan tuijottaminen vähenee, jolloin elämän ja ympäristön monimuotoiset rikkaudet tulevat esiin ja alkavat maistua makoisimmilta. Ja ennen kaikkea, omat vahvuudet kirkastuvat ja samalla on helpompaa sietää omaa ja toisten keskeneräisyyttä.
Silloinkin, kun elämä koetaan tyydyttäväksi on uudistumishalu ihmiselle luontaista mummu- ja vaari-ikään asti. Tämän ohella, elämän käännekohdissa tai joskus ilman näkyvää syytä, elämä voi kuitenkin ajautua vähin erin puisevaksi tai mieli tuntuu alakuloiselta. Mikään ei oikein innosta. Ihmisellä on kuitenkin sisimmässään suuri tarve silloinkin mennä eteenpäin, kehittyä ja oppia, sillä puheemme sisältävät runsaasti lausahduksia siitä kuinka "päätin jälleen mennä eteenpäin" tai "elämän kiertokoulussa olen oppinut". Ilman Intoa, kytöä mennä eteenpäin, jämähtää helposti paikoilleen järjestelemään itselleen uupumuksen kehää.
Elämän taitekohdissa voi tuntua, ettei jaksa ryhtyä mihinkään. Pysähtyminen ja peiton alle jäänti lieneekin paikallaan silloin, kun ei jaksa ja sen hetkinen mielen maisema pistää tarkistamaan omia arvojaan ja koko elämän suuntaa. Loputon vatvominen ei kuitenkaan auta ja jossain vaiheessa on vain otettava itseään niskasta kiinni. Tähän tarvitaan usein kaverien tai jopa ammattiauttajien apua.
Kursseillemme osallistuneiden ihmisten kokemusten mukaan parhaiten on tekemisen ja elämän syrjään päässyt kiinni, kun on aloittanut jostain hyvin pienestä tekemisestä - sellaisesta, josta itse pitää ja joka tuottaa iloa. Ilon tunteminen ja Nauttiminen ovat erityisen sallittuja. Ne kasvattavat Intoa, joka on eteenpäin vievää Elämän Voimaa. Mikä sinua innostaa?
Elämän muutokset voidaan karkeasti erotella kahteen pääryhmään sillä perusteella, ovatko ne ulkoisia vai sisäisiä. Ensimmäinen päätyyppi ovat ulkoiset elämänmuutokset, joita yleensä kutsutaan elämäntapahtumiksi, äärilaitoja edustavina esimerkkeinä esimerkiksi lottovoitto tai auto-onnettomuus. Olkoonkin, että niihin on voinut vaikuttaa oma käytös – lottovoittoa ei voi saada, jos ei ole täyttänyt lottokuponkia ja juuri siihen auto-onnettomuuteen ei olisi joutunut, jos oli ollut jossain muualla. Elämän tapahtumat voivat olla myös sellaisia, että on itse ollut aktiivinen saadakseen aikaan elämäntapahtuman esim. opiskelemaan pääseminen, avioliitto, lapsen saaminen, avioero, ulkomaille muutto j.n.e.
Toinen elämänmuutosten päätyyppi on sisäiset muutokset, jolloin ollan tilanteessa, jossa pyritään asennoitumaan elämään uudella tavalla. Sisäisessä muutoksessa on usein kyse ihmisen kokonaisvaltaisesta muutoksesta. Nämä muutokset liittyvät elämänkatsomuksen ja / tai -asenteen muutokseen. Usein muutostarve käynnistyy suurten miinusmerkkisten elämäntapahtumien, vastoinkäymisten, seurauksena. Arkiset selviämiskeinot sekä ajattelu- ja toimintatavat eivät tunnu enää toimivan uudessa elämäntilanteessa. Silloin voi havaita, että tunnemaailmakin muuttuu itselle oudoksi.
Sisäiselle elämänmuutoksen käynnistymiselle ja sen tarpeen tunnistamiselle ei aina ole havaittavissa ulkoista syytä. Se, että koetaan elämää, kehitytään ja opitaan kokemuksista, saa aikaan muutostarvetta ja toisaalta hiipien tullut muutostarve saa usein aikaan tietoisen kehittymisen ja oppimisen halun.
1.2 Voiko elämänmuutosta suunnitella ja ohjata?
Hyvää Oloa tuottavassa pitkäjänteisyydessä ihminen on selvillä oman elämänsä suurista linjoista. Hän on pähkäillyt sitä, miten haluaa elämäänsä elää – mistä oman elämän tyytyväisyys on lähtöisin. Hän on myös luonut itsensä näköistä filosofiaa ja arvopohjaa jokapäiväiseen elämäänsä. Hänellä on käsitys siitä, onko omassa elämässä tarkoituksellisuutta ja merkityksellisettä, tuntuuko elämän suunta olevan selvillä ja onko riittävästi voimaa elää. Ennen kaikkea hän on tullut siihen tulokseen, että hän voi itse jossain määrin vaikuttaa konkreettisesti oman elämänsä kulkuun tai ainakin siihen, miten suhtautuu elämäänsä. Aina tuloksellinenkaan pähkäily ei ole kovin tietoista ja näkyvää. Kuitenkin näyttää siltä, että on hyödyllistä olla tietoinen siitä, että elämän aallokoissa voi tulla odottamattomia tilanteita, joiden takia elämänsä suuntaa joutuu tarkistamaan.
Elämänlaatua parantava pitkäjänteisyys vapauttaa elämään spontaanimmin ja huomaamaan arjen pienet ilot. Suunnan ollessa selvillä ei tarvitse olla koko ajan valppaana kaikista mahdollisista asioista, vaan voi havainnoida ympäristöä, keskittyä ja ottaa selvää tavoitteidensa mukaisesti. Jää myös aikaa nauttia elämästä.
Muutos on monella tapaa riski. Itselle voi muutoksen eri vaiheissa tulla epävarmuus tavoitteen hyödyllisyydestä ja sen saavuttamisen mahdollisuudesta, koska muuttuminen on hyvin hidas oppimisprosessi. Kaikelle oppimiselle on tyypillistä, että välillä on tasanteita ja takapakitkin ovat todennäköisiä. Takapakit vievät onneksi useimmiten eteenpäin yhtä vakuuttavasti kuin esteetön eteneminenkin. Muutosvauhti voi innostuksen pyörteissä kiihtyä suuremmaksi kuin sietokyky. On viisautta jarrutella vauhtia itselle ja kanssamatkustajille sopivaksi, jos pystyy.
Helposti voisi kuvitella, että perheen jäsenet, ystävät ja jopa tuttavat ovat auttamassa muuttumista tavoittelevaa ihmistä. Varsinkin, jos muuttumisen tavoitteena on yleisesti arvostetut asiat kuten terveellisemmät elämäntavat, vähäisempi riippuvuus läheisistä, mielen oireilusta paraneminen tai parempi itsetunto. Niinkin onnellisesti voi kyllä käydä, että he tukevat muutosta. Hyvin usein käy valitettavasti aivan päin vastoin. Läheiset voivat suorastaan estää muuttumista, ehkäpä siksi, että toisen muuttuminen on yllättävä tilanne ja aiheuttaa siten muutospaineita heidän omaan suhtautumiseensa. Muutos voi saada heidät tuntemaan itsensä tarpeettomiksi, jos suhde on aikaisemmin perustunut siihen, että he ovat auttajia. Jos toinen ei enää apua tarvitse, joutuu ihmissuhteen rakentamaan kokonaan uudelle, tasavertaisemmalle, pohjalle.
Muutokseen voi luonnollisesti liittyä alakulon, pelon ja yksinäisyyden tunteita sekä epäilyä siitä, että kelpaankohan minä mihinkään. Näin käy erityisesti silloin, kun elämänmuutos on käynnistynyt menetyksen tai luopumisen takia, kuten avioeron, työpaikan menetyksen tai omaisen kuoleman jälkeen. Tällaisia asioita kokeneet kertovat jälkeenpäin, että menetyksen jälkeen “kaikki pysähtyi” tai oli “pysähtyneisyyden kokemus”. Sureminen ja oman tilanteen pakollinen pohdinta lisäsi kuin lisäsikin lopulta Hyvää Oloa, vaikka koettu elämäntapahtuma tuntui edelleen epäoikeudenmukaiselta.
1.3 Uskomukset muutoksen matkaoppaina?
Uskomukset eli elämän perusolettamukset ovat osa elämäämme. Ne ohjaavat toimintaamme. Monet luonnontieteellisesti todistetut käsityksemmekin ovat meille uskon varassa. Harva meistä osaa selittää esimerkiksi sähkön olemusta tai tietää miksi uudet perunat on parasta panna kiehuvaan veteen. Silti monien tieteenalojen teoriat ovat vielä matkojen päässä siitä, että ne voisivat nähdä uskomukset ja niiden tietoisen kehittämisen ihmisen, ihmisistä koostuvien ryhmien ja jopa maapallon laajuisen ihmiskunnan voimavarana. Sen sijaan tuonpuoleisen uskoon ja taruihin perustuvassa kansanperinteessä uskomukset ovat siirtyneet myötäsyntyisesti osaksi ihmisten jokapäiväistä elämää.
Osaanko tätä? Opinko tämän? Erikoisesti uutta opetellessamme olemme uskon varassa, koskeepa opettelu perhokalastusta tai uusia tuntemuksia omassa ruumiissamme. Oppimistamme auttaa, jos uskomme oppimisen mahdollisuuteen. Uskomuksemme voivat myös viedä meitä harhaan. M.m. jotkut julkkikset ovat lehtien palstoilla kertoneet pettymyksestään, kun heidän uskomuksensa julkisuuden onnellistavasta vaikutuksesta ovat osoittautuneet virheellisiksi. Toisaalta usko parempaan huomiseen tai anteeksi saamiseen voi avata armollisen tien sisimpään ja tuoda tasapainon. Uskomukset ovat osa sisintämme.
Jotkut uskomuksiin liittyvistä mielikuvista ja näyistä tehdyt kuvat ovat kaikkien saatavilla taiteellisina esityksinä mm. maalauksina enkeleistä, maahisista ja tontuista. Myös monet säveltäjät ovat kertoneet, että heidän sävelmänsä alkuperä on kuuloaistimuksena saatu viesti tuonpuoleisesta. Uskomusten monenkirjavat seuraukset ovat voineet olla ihmisille myönteisiä tai kielteisiä.
1.4. Uskomukset työvälineinä
Ratkaisukeskeinen ja voimavarasuuntautunut lähestymistapa, jota tämän Elä! –aineiston luonnissa on käytetty, ei ota kantaa siihen, ovatko uskomukset totta vai tarua. Sen sijaan uskommme on, että elämää koskevat uskomukset, kuten vaikkapa “itku pitkästä ilosta” tai “paistaa se päivä risukasaankin” tai “myrskyn jälkeen tulee AINA tyyntä” kertovat asenteesta elämään ja itseen. Ne heijastuvat myös arkiseen toimintaan ja menestykseen elämässä. Sen vuoksi myönteiset uskomukset itsestä ja elämästä voidaan nähdä voimavaroina.
Uskomusten tietoinen työstäminen voidaan ottaa leikilliseen hyötykäyttöön, kuten tässä aineistossa on tehty. Uskomusten leikillinen hyötykäyttö tarkoittaa mm. sitä, että olemme antaneet monille Hyvään Oloon ja Mieleen liittyville käsitteille vertauskuvallisesti persoonan ja sen vuoksi kirjoitamme ne paikoin isoin kirjaimin. Tällöin myös kaikki Tunteet pääsevät esiin vaikkapa Hillittömänä Ilona, Suunnattomana Suruna tai Raisuna Rakkautena.
Vetämillämme kursseilla on Hyvän Olon maalauksien seurauksena tullut esille monenlaisia muutosta kirvoittavia uskomuksia ja mottoja, tsemppilauseita. Tässä muutamia niistä:
Tiedän, mitä haluan ja tarvitsen.
Tahtoa on.
Vain minä voin muuttaa minua.
Tää on mun juttu.
Pienten askelten politiikkaa!
Jos kompuroin ja kaadun, nousen ylös.
Tasapainoa kohti.
Viel uusi päivä kaikki muuttaa voi.
2. Hyvän olon näkökulmia
2.1 Elämän punainen lanka
Hyvän Olon mahdollisuudet paranevat, jos ihminen tuntee, että omassa elämässä on juoni, punainen lanka, joka liittyy ympäröivään todellisuuteen. Kunkin ihmisen punainen lanka rakentuukin aina yhdessä muiden ihmisten kanssa ja suhteessa muihin ihmisiin. Ihmisen perusolemukseen kuuluu yhteyden kaipuu muihin ihmisiin ja oman paikkansa löytäminen maailmassa.
Siten pienemmillä ja suuremmilla ihmisryhmillä eli yhteisöillä, kuten perheillä, vertaisryhmillä, kansoilla ja ihmiskunnalla, jopa maapallolla ja maailmankaikkeudella on myös yhteinen punainen lanka. Sitä voi kutsua ihmisen tarinaksi, yhteisön tarinaksi, ihmiskunnan tarinaksi, maapallon tarinaksi ja laajimmillaan maailmankaikkeuden tarinaksi. Kaikkien eritasoisten tarinoiden välillä on monimuotoista vuorovaikutusta, ne vaikuttavat kaiken aikaa toinen toisiinsa.
Yksittäisen ihmisen elämän punaista lankaa voi kuvata elämän kiinteyden tai elämän hallinnan kokemuksena (koherenssintunteena) - jonkinlaisena kokonaissuhtautumisena elämään.
Aron Antonovskyn tekeminen tutkimusten perusteella elämän kiinteys muodostuu kolmesta osa-alueesta, joista terveenä säilymistä näyttää eniten edeltävän kokemus
elämän merkityksellisyydestä (meaningfulness). Merkityksellisyyden tunne voi liittyä mihin tahansa asiaan, jonka ihminen tuntee itselleen tärkeäksi. Joillekin tämä tärkeä asia on itselle mieluinen työ tai harrastus. Joillekin taas laajempi kokonaisuus, jota he kutsuvat kutsumukseksi tai elämäntehtäväksi (esim. ympäristönsuojelu, vapaaehtoistyö, hengellinen tehtävä).
Kiinteyden kokemuksen toinen osa-alue on elämän ymmärrettävyys (comprehensibility), johon kuuluu elämän kokeminen jatkumoksi. Jatkumo tarkoittaa sitä, että aiemmat elämäntapahtumat ovat kutoutuneet mielessä oman elämän tarinaksi, jossa voi olla monia sivujuoniakin. Ja että tämä tarina jatkuu.
Elä! –projektiryhmän kokemusten ja narratiivisen (kerronnallisen) tutkimuksen perusteella elämää rikastuttavia sivupolkuja ovat elämänvaiheet vauvasta vaariin sekä harrastus-, ihmissuhde- ja työpolut. Ilmaisemme näitä sivupolkuja puheessamme kertomalla lyhyitä tai pitkiäkin tarinoita seuraavaan tapaan: ”Jo lapsena pidin kovasti pyöräilystä ja ensimmäisen pyöräni sain 8-vuotiaana. Sitä ennen olin opetellut ajamaan äidin ja isän pyörällä. Minulla oli äidin pyörässä satulan alapuolella poikkilauta, jolla istuen jalat yletti maahan...”
Elämäntapahtumien ja ihmissuhteiden karttuessa kudomme uudet tapahtumat pää- ja sivupolkuihin rikastuttamaan ja täydentämään elämän punaista lankaa – ja elämä tulee ymmärrettävämmäksi. Koska tämä luontainen taipumuksemme kertoa tarinoita lisää Hyvää Oloamme, sitä kannattaa tarkoituksellisesti vahvistaa. Päiväkirjaan kirjoittaminen on hyvä keino liittää elämäntapahtumia toisiinsa. Myös toisten kuuntelu ja omien asioiden kertominen toisille auttaa meitä ymmärtämään elämäämme ja itseämme paremmin. Näytelmäkerhoissa ja monenlaisissa muissa vuorovaikutuksellisissa ryhmissä versoo myös ituja elämän syvälle ja omakohtaiselle ymmärtämiselle.
Toisten kanssa asioiden junailut ja muut vuorovaikutukselliset tilanteet oman elämän punaisen langan punomiseksi ovat erityisen hyödyllisiä siksi, että ne parantavat oman langan punoutumista toisten ihmisten lankoihin ja ympäristöön. On mahdollista saada kokonaisempi kuva elämästä ja hahmottaa siten omaa paikkaansa lähiyhteisössä ja seudun historiassa, jopa maailmankaikkeudessa. Tulee luoduksi seuraavanoloisia tarinoita: ”Olen kotoisin maaseudulta. Synnyin ison pitäjän keskelle pieneen kylään isoon taloon. Kylä oli oikein tyypillinen pohojaalanen kylä. Puukkojunkkareita en kylläkään ole silmästä silmään nähnyt. Niillä oli varmaan puukot taskussa tai unohtuneet kaappien perälle ruostumaan. Oppikouluun piti lähteä, kotoa pois, kirkonkylälle. Sen jälkeen en ole tuntenut oikein ketään, enkä ole kotonani missään. Nytkin istun yksinäni täällä pääkaupungin kämpässä, enkä tiedä missä tapaisin kaduilla solkenaan kiirehtiviä muita ihmisiä… ””
Kiinteyden kokemuksen kolmas osa-alue on tunne siitä, että itsellä on keinoja hallita erilaisia elämän tapahtumia ja tilanteita (manageability).
Suomessa on monissa tutkimuksissa testattu Antonovskyn ajattelutapaa ja havaittu, että elämän kiinteyden kokemus on vahvasti yhteydessä elämän tyytyväisyyteen. Elämän kiinteyden lisäksi on monia muita Hyvään Olon ja pärjäämisen lähestymistapoja kuten sinnikkyys tai sitkeys (hardiness), hyvä elämän hallinta (internal ja external locus of control), toivon kokemus ja koettu kyvykkyys – minä tahdon, osaan ja pystyn.
Aron Antonosky ajatteli, että elämän kiinteyden tunne kehittyy nuoruuteen asti ja myöhemmällä iällä sen kehittymiseen on vaikea vaikuttaa. Hänen viimeiset tutkimuksensa alkoivat kuitenkin kirkastaa keinoja, joilla sitä voi parantaa läpi elämän.
Elä! –projektiryhmällä on kurssitoimintaan ja moniin tutkimustuloksiin perustuva käsitys, että perustavinta laatua oman elämän kiinteyden tunteen kehittämisessä on usko omiin mahdollisuuksiinsa vaikuttaa omaan elämäänsä. Tällöin ei ole kysymys siitä, missä määrin voimme manipuloida elämäntapahtumia. Kysymys on enemmänkin siitä, että perussuhtautumisemme elämää ja itseä kohtaan voi muuttua. Ennen kaikkea elämää kantavat perususkomuksemme, ”osaan elää ihan riittävän hyvin”, ”olen arvokas ihmisenä toisten joukossa” ja ”olen kotonani oman nahkani sisällä”, voivat lisääntyä.
Elä! –aineistoa internetiin tuottavalla ryhmällämme on myönteisiä kokemuksia siitä, että työskentelemällä monin tavoin yksin tai yhdessä voi elämän kiinteyden (koherenssin) tunne lisääntyä ja sitä kautta myös elämänilo lisääntyä ja epävarmuudensieto parantua. Lisäksi luovia, taideterapeuttisia ja toiminnallisia menetelmiä viljellen on ryhmiin osallistujilla mahdollisuus alkaa kokea, että ”oma elämä on entistä enemmän itseni näköinen”.
Tämä lähestymistapa perustuu Antonovskyn lähestymistavan lisäksi ajatukseemme siitä, että kunkin meistä on mahdollista laajentaa ja monipuolistaa kokemuspiiriään. Tällöin omat tunteet ja ajattelumallit tulevat kyseenalaistettua ilman sielunsyövereiden nurinkääntämistä ja sanallista tiedostamista. Puhetta tarvitaan lähinnä siihen, kun hämmästellään yhdessä ja kukin itse tykönään uudenlaista suhtautumista elämään. Pienten muutosten huomaaminen omassa suhtautumisessaan on erityisen tärkeää.
Elämässä selviäminen ja siitä nauttiminen voivat lisääntyä, vaikka kenelläkään ei ole mahdollista hahmottaa elämäänsä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia kaikkineen. Puhumattakaan siitä, että voisimme manipuloida tai suggeroida ajatusmaailmaamme pysyvästi itsellemme vieraalla tavalla. On kysymys itselle riittävän hyvästä elämästä.
2.2. Hyvän Olon voimavarat
Voimme käyttää voimiamme, tunteitamme, vahvuuksiamme ja lahjojamme Hyvän Olon lisäämiseen itselle ja muille. Näitä voimavaroja ovat kaikki sellaiset asiat, jotka auttavat omalta osaltaan omien ja yhteisöllisten tavoitteiden saavuttamisessa. Aina emme edes huomaa niiden olemassaoloa. Omien vahvuuksien käyttämisestä seuraa ilon tunnetta, silloinkin kun seuraukset olisivat omasta mielestä vaatimattomia, kuten vaikkapa keksittäessä vastaus kompakysymykseen.
Tänään pidetään päivänselvänä, että mielenterveys, tasapainoinen olo, on ihmisen vankimpia voimavaroja. Terveyskasvattajat ovat jo pitkään osanneet neuvoa, kuinka pysyä kunnossa, ehkäistä vaivoja ja edistää fyysistä hyvinvointia. Mielen hyvinvoinnin edistämiseen ja psyykkisen kantin treenaamiseen ja huoltamiseen sen sijaan on vaikeampaa antaa neuvoja.
Elämä ei tahdo taipua teorioihin. Ihmisyyden ääni pursuaa monivivahteisena kaikilla tasoilla aina maailmankaikkeudesta ja kulttuureista keneen tahansa tavalliseen tallaajaan. Kiistämättömin ihmisen voimavaroista lienee omakohtainen usko ja kokemus siitä, että omalla elämällä on merkitys. Lisäksi tunne siitä, että elämästä on löytynyt itselle oman oloinen paikka, on tärkeä voimavara. Hyvän Olon lisääntymiseen tuntuu riittävän jo sekin, että tuntee kulkevansa suuntaan, josta oma paikka löytyy. Oman paikan etsimisestä saadaan iloa, vaikka välillä joutuisikin sivupoluille tallerehtimaan ja toteamaan, ettei vielä tiedä, miksi isona rupeaisi – ja miksi.
Ihmisyyteen liittyy oleellisesti kyky tuntea monenkirjavia tunteita, ne ovat voimavarojen perusainesta. Tunteet ovat läsnä kaikkialla ja kaikissa tilanteissa. Ne tuovat mielen hyvinvointikysymyksiin yksilöllisyyden näkökulmat ja niiden äärettömiä ulottuvuuksia on vaikea sanallisesti määritellä.
Tasapainoiseen oloon sisältyy kyky säädellä jossain määrin sisäistä tunnetasapainoa ja muodostaa vastavuoroisia ihmissuhteita. Tärkeitä voivavaroja ovat myös terve itsetunto, positiiviset uskomukset omista mahdollisuuksista sekä kokemukset hyvästä voinnista ja elämäntyytyväisyydestä, yhteydestä itseen. Hyvä Mieli on eheyttä ja kykyä nauttia elämästä, kohdata mahdollisimman aidosti itsensä ja toiset ihmiset. Huolimatta siitä, tai ehkä juuri sen takia, että tietää, ettei ole täydellinen.
Ihmisenä oleminen on melkoinen löytöretki. Kuka ja missä olet, mihin menossa? Aikuisuuden arjessa moni on hukannut yhteyden itseensä ja todellisiin tunteisiinsa. Jos elämä on pelkkää suoriutumista ja ulkopuolelta tulevien kunnollinen-ihminen –normien täyttämistä ja yleisesti hyväksyttävien roolien loputonta esittämistä, on yhteys itseen ja omiin ehtymättömiin voimavaroihin vaarassa katketa. Eikä ihme, jos uuvuttaa.
Mistä ihmeestä Hyvä Olo, tasapainoinen mieli, ilo, eheys, itsetunto ja kyky nauttia elämästä sitten käytännössä syntyvät ja löytyvät, on iso kysymys. Vaikka ihmisen sisintä on tutkittu nurin ja oikein, ei yksiselitteistä ja yleistä tiekarttaa näille lähteille kukaan voi toiselle ainakaan vakavissaan esittää. Hyvä Mieli kumpuaa pientenkin asioiden nauttimisesta, oivaltamisen tai oppimisen tunteesta ja muista mitä erilaisimmista asioista. Kokemus on yksilöllinen ja lähtöisin ihmisen sisältä, itsestä. Sitä lähdettä voi kukaan muu kuin kukin itse löytää ja tuntea. Mikä saa sinun Hyvän Mielen ja tasapainoisuuden lähteesi pulputtamaan?
Voimavaroja voivat olla omien vahvuuksien lisäksi ympäristön tarjoamat mahdollisuudet kuten ystävät, perhe, tai yhteiskunnan tarjoamat monenlaiset tukimuodot. Omat vahvuutensa ja ympäristön mahdollisuudet saa parhaiten käyttöönsä, kun ne sellaisiksi tunnistaa. Jos Oma Hyvä Olo vielä jossain luuraa, niin kenties omat voimavarat ovat vielä piilossa pölyn ja roinan alla. Kunhan ahdistus-, pelko- ja luuloroinaa saa siirretyksi sivuun, Kekseliäisyys vapautuu Hyvän Olon käyttöön ja vähin erin itse kukin pääsee hämmästelemään muiden uinuvien vahvuuksiensa ja voimavarojensa moninaisuudesta. Ilo ja Vapautuneisuus ovat siitä erikoisia voimia, että ne räjähdysmäisesti paljastavat uinuvat voimamme.
Hyvä Mieli on elämäniloa ja elämänhalua. On hyvin yksilöllistä, mistä kukin meistä elämäänsä iloa löytää ja siksi jokaisen on hyvä itse etsiä omia Ilon Lähteitään ja vierailla niillä sitten ahkerasti.
Joku ammentaa iloa ja voimaa istuskelemalla kotisaunan lauteilla, joku pesee mattoja, joku urheilee, joku viettää aikaa perheen kanssa ja onpa jollakin kierrettävä ilon perässä koko valtava maapallo. Elämän ilon lähteet ovat kuitenkin meillä useimmilla hyvin yksinkertaisia ja arkisia asioita, jotka eivät tyrehdy ahkerasta käytöstä – päinvastoin niillä on taipumusta pulputtaa sitä reippaammin mitä enemmän niitä hyödynnetään.
2.3 Hyvä Olo – iloa, terveyttä ja tasapainoa
Monet tuntevat terveytensä olevan parhaimmillaan silloin, kun on ainakin ajoittain Hyvä Olo. Kukin tuntee sen itselleen ominaisella tavalla, tasapainoisuutena, rauhallisuutena, iloisuutena, innostuneisuutena, kekseliäisyytenä, onnellisuutena, tyyneytenä tai tyytyväisyytenä. Hyvää Oloa tuntiessa on vielä parempi olo kuin silloin, kun ei ole paha olo.
Hyvä Olo koetaan hetkittäin. Ihminen osaa sitä luonnostaan kaivata – aivojemme mielihyväkeskus odottaa herkistämistään. Nauttimisen kokemus liittyy mm. aivojen mielihyväkeskuksen dopamiinipitoisuuksiin. Suurin osa ihmisistä herkistää hyvänolon keskustaan tavallisilla asioilla, nauttimalla hyvästä ruoasta, luonnosta, ystävistä, kulttuurista tai harrastuksista. Jos luonnollisista mielihyvän lähteistä ei hyvänolon kokemusta synny, voi seurauksena olla esimerkiksi tuurijuoppous. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan taustalla voi olla tila, jossa aivojen mielihyväkeskuksen dopamiinia erittävien reseptorikeskusten määrä on tavallista vähäisempi.
Hyvän olon ja mielihyvän tunne on siis tavoiteltu tila, sen saavuttamista tarvitaan. Kokemuksena se on olotila, jossa ei tunne olevansa juurikaan vailla sen enempää taloa kuin muitakaan tavaroita. Elämä tuntuu mielekkäältä ja elämisen arvoiselta juuri sellaisenaan kuin se on. Hyvä Olo vallitsevana tilana antaa elämään positiivisen pohjavireen silloinkin, kun olosuhteet ja elämäntapahtumat kohtelevat kaltoin. Jos on sitä riittävästi tuntenut, voi vastoinkäymisten kohdatessa rauhassa kapinoida, olla allapäin ja surra huonoa tuuriaan aikansa ja ajan oloon löytää jälleen elämänsä punaisen langan.
Paniikkihäiriöpotilaiden kuntoutuskurssilaiset sekä sanomalehtitoimittajien ja työttömien kuntoremonttikursseille, ergonomian approbatur-opetukseen ja työterveyshuollon luovuuskursseille osallistuneet ovat terveyskuvapiirroksissa ja maalauksissa kuvanneet terveyden olotilojaan nauravilla kasvoilla, auringolla ja rauhallisilla luontokuvilla sekä tietysti, suomalaisia kun ollaan, punaisella tuvalla ja perunamaalla. Sanallisissa terveyden määrittelyissään he korostavat, että terveys on nimenomaan rauhallisuuden ja tyyneyden sekä ilon ja onnen kokemusta.
Vaikka sairaudet tai vammat ovat ihmiselämässä väistämättömiä ja niiden läpikäyminen on turhauttavaa ja tuskallista, niiden kanssa, ja niistä huolimatta, opitaan onneksi yleensä elämään. Ihminen voi olla elämäänsä tyytyväinen sairaudestaan ja lääkityksestään huolimatta. Hän myös määrittelee terveyden terveyden kokemuksesta ja Hyvästä Olosta eikä sairaudesta lähtien. Tämä käy ilmi työskentelyssä, jossa omakohtaista terveyden määrittelyä on edeltänyt taideterapeuttinen tai muu luova työskentely. Tällöin ei määritelmissä juurikaan puhuta sairauksista tai niiden puuttumisesta. Useimmat em. terveyskuvien piirtäjistä ja määrittelijöistä ovat olleet ihmisiä, joilla on useita lääkäreiden toteamia sairauksia. He ovat pitäneet luonnollisena, että terveyden voi määritellä käyttämättä sairaussanaa ja voi tuntea olevansa terve lääkärin toteamista sairauksista huolimatta.
Edellä kuvattu terveyskeskeinen terveyskäsitys ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että sairauden voittaminen koetaan lähes poikkeuksetta hyvänä asiana. Virallinen, länsimainen lääketieteellinen määrittely korostaa, että terveys on sairauden puuttumista. Maailman terveysjärjestö WHO:n asiantuntijatkin määrittelevät terveydelle kriteerit, joita ei monikaan, jos kukaan, voi saavuttaa: terveys on fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila.
Arkisesti ajatellen tuntuu paljon mahdollisemmalta saavuttaa sellainen terveys, jota ihmiset arjessaan tavoittelevat kuin tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden norsunluutorneissaan määrittelemä terveys. Tämä tietenkään tarkoita sitä, että sairauksien hoitoa ja ennalta ehkäisyä ei tarvittaisi.
Sairauksien ennaltaehkäisyn ja hoidon lisäksi tarvitaan Hyvän Olon -lähestymistapaa sen vuoksi, että Hyvä Olo ja Hyvä Mieli ovat useimpien ihmisten mielestä kaikkein tavoittelemisen arvoisinta elämässä, koska se mahdollistaa elämästä nauttimisen. Lisäksi Hyvä Olo omalta osaltaan ennalta ehkäisee sairauksia ja auttaa niistä toipumista.
On monia laadullisia eroja on siinä, ollaanko tavoittelemassa terveyttä, josta puuttuvat sairaudet vai terveyttä, jossa elämä tuntuu mielekkäältä ja itse kullekin riittävän hyvältä elettäväksi.
2.4 Elämä on parhaimmillaan myös iloa ja nauttimusta
Ilo, nauru ja harmiton, ketään loukkaamaton huumori lisäävät ihmisen elinvoimaa, siitä useat meistä lienevät yhtä mieltä. Ilo onkin yksi merkittävistä Hyvän Mielen polttoaineista ja ihmisen voimavaroista. Jo 1600-luvulla elänyt hollantilainen ilon filosofi Baruch Spinozakin tähdensi, ettei iloisuutta koskaan ole liikaa, vaan se on aina hyväksi. Kaikki asiat, jotka aiheuttavat innostavia ja elämänhalua lisääviä kokemuksia tuottavat iloa. Spinozan ajatuksista on elämänohjeeksi: on pyrittävä niin paljon kuin mahdollista vapautumaan kielteisten tunteiden vaikutuksesta ja voimistamaan myönteisiä ilon kokemuksia.
Jo Spinozaa aiemminkin Raamatun Saarnaaja, jonka mielestä kaikki on turhuuksien turhuutta, tietää kirjoittaa (8:15): ”Ja minä ylistin iloa, koska ei ihmisellä auringon alla ole mitään parempaa kuin syödä ja juoda ja olla iloinen; se seuraa häntä hänen vaivannäkönsä ohessa hänen elämänsä päivinä, jotka Jumala on antanut hänelle auringon alla”.
Ilo ja myönteiset tunteet lisäävät ihmisen sisäistä voimaa, kehittymistä ja elinvoimaisuutta. Ristiriidat, pettymykset, tuska ja masennus sen sijaan kuluttavat sitä. Mielenmasennus on tunteista kuluttavin: se on elämänilon vastakohta ja lamauttaa elämänhalua, jollei sitä mikään ilon tunne voita tai pääse edes vähän tökkimään.
Viisaampaa on iloita kuin murehtia turhia, esimerkiksi tulevia harmeja – niillä kun on taipumus tulla aikanaan ihan itsestäänkin. Kun osaa tunnistaa ja etsiä myös elinvoimaa ja iloa tuottavia asioita, eivät elämään kuuluvat vastoinkäymiset nujerra alkumetreillä ja niistä on voimaa selvitä.
Iloa ja hyvää mieltä tuottavat asiat ovat yksinkertaisia ja arkisia asioita. Spinozakin kehottaa meitä etsimään ympäriltämme sellaisia asioita, jotka synnyttävät myönteisiä kokemuksia. ”Sanon, että viisaan ihmisen osa on ravita ja virkistää itseään kohtuullisella ja miellyttävällä ruoalla ja juomalla, ja myös tuoksulla, vihreiden kasvien suloisella kauneudella, koruilla, musiikilla, urheiluleikeillä, teatteriesityksillä ja muilla sellaisilla asioilla, joista voi nauttia aiheuttamatta lähimmäiselleen haittaa.” Iloa on lupa tuntea pelkästä olemassaolon riemusta.
Ilon tärkeyttä ei vähennä psykologian ja psykoterapioiden piirissä kehitetty tieto siitä, että myös muut tunteet on hyödyllistä tuntea. Kannattaa siis surra surut ja murheet sekä tunnistaa pettymyksen ja vihastumisen tunteensa. Sillä tavalla niillä on mahdollista tulla käsitellyiksi ja niistä voi päästä eroon. Tulee raivatuksi tilaa ilon ja rakkauden tunteille. Ilon ja nautinnon tunteet kannattaa tallettaa tulevaisuuden voimavaroikseen.
Ilo voi auttaa eheytymisessä. Ilo on Spinozan mukaan siirtymistä kohti suurempaa täydellisyyttä. Täydellisyys puolestaan on ikioman olemuksemme toteutumista, omaksi ehyeksi itseksi tulemista. Näin ollen, mitä paremmin pystyy elämään synnynnäisen olemuksensa mukaisesti, omana itsenään, sitä täydellisemmin voi elää. Täydellisyys on eheyttä ja kykyä toteuttaa itseään, mistä puolestaan syntyy iloa ja siten elinvoima lisääntyy – ja taas siirrytään kohti täydellisyyttä, mikä aiheuttaa iloa ja elinvoimaa jne. Mikä ihana oravanpyörä!
2.5 Hyvää Oloa nauramalla
Nauru ja huumori ovat sen verran hauskoja, virkistäviä ja eheyttäviä asioita, että ne kannattaa ottaa toisissaan. Sen verran vakavissaan asia pitää ottaa, että sallii, etsii ja hulluttelee itselleen kunnon naurunpaikan edes kerran päivässä. Jos virallista naurun ja ilakoinnin aihetta ei löydy vitsikirjoistakaan, voihan sitä nauraa tyhjällekin – silläkin uhalla, että jää lopuksi ikäänsä räkänokaksi. Mikäpä se on räkänokkana ollessa, jos iloa piisaa!
Vesa Karvisen mukaan nauru kohentaa meidän jokaisen terveyttä ja hyvinvointia: parempi nauraa ja iloita, kuin menehtyä huumorintajuihinsa tulematta. Nauru on elämää helpottava voimavara, jolla järjestetään itselle ennaltaehkäisevää ja rentouttavaa hoitoa nopeasti ja vieläpä ilmaiseksi. Naurulla helpotetaan elämän synkkyyttä, ahdistusta ja pelkoja. Rehevän hörönaurun kerrotaan nostavan kipukynnystä, se vapauttaa paineista ja lisäksi rentouttaa. Karvinen luonnehtii naurua sisäiseksi hölkäksi, josta saa hyvän mielen pitkäksi aikaa.
Kehon hyvinvoinnin kannaltakin reipas nauraminen, hihittely ja hohottelelu on kannatettavaa. Ranskalaisen neurologi Henri Rubinsteinin mukaan nauru puhdistaa ja vahvistaa keuhkoja, kiihdyttää aineenvaihduntaa ja ruoansulatusta, syljen eritystä sekä vatsahappojen, vatsalihasten ja suolen toimintoja. Nauru antaa siis kyytiä elimistöön kertyneille kuona-aineille ja toimii luonnollisena laihdutuslääkkeenä. Nauru alentaa kolesteroliarvoja ja vahvistaa sydänlihasta. Nauramalla vähennetään myös kipua.
Hyvää mieltä ajatellen nauru toimii tehokkaana varaventtiilinä, joka voi avata lukkiutuneita ja vaikeita tilanteita. Nauru rentouttaa ja vapauttaa, lievittää epävarmuutta, pelkoa ja jännitystä. Rubinsteinin mielestä jo parin minuutin nauru vastaa 45 minuutin rentoutusta.
Sokerina pohjalla on, että nauramalla voidaan kasvattaa luovuutta ja oivalluskykyä. Nauramisen avulla saattaa löytyä uusia polunpäitä ja näkökulmia vaikeissa ja ahdistavissakin tilanteissa. Nauru ja huumori helpottavat sosiaalista kanssakäymistä.
Vaikka nauru onkin mukavampaa kuin itku, voi itku avata ilon ja naurun kanavat samaan ihan samalla tavalla. Itku ja Nauru ovat hyvin toimeentulevia sukulaisia, koska niillä on yhteinen päämäärä – yhteys täyteen ihmisyyteen ja inhimillisyyteen. Spontaanisti toteutuessaan ne avaavat tietä tunteiden lähteille.
2.6.Arvoja ja ihanteita
Arvot, arvostukset, ihanteet, tunteet ja uskomukset ovat asenteidemme ja sitä kautta myös käyttäytymisemme perustaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi helppo vetää suoraviivaisia johtopäätöksiä siitä, kumpi on muna ja kumpi kana - miten arvot ja käyttäytyminen ovat elämämme aikana muovanneet toinen toisiaan.
On tietysti myöskin mahdotonta todeta suoraviivaisesti omasta tai toisen mielipiteistä, toiminnasta tai käytöksestä, ohjaavatko kunkin omat arvot niitä. Mielipiteisiin, toimintaan ja käyttäytymiseen vaikuttaa arvojen ohella mm. senhetkinen tilanne, tunne- ja vireystila sekä vointi ja tarpeet. Lisäksi kaikki edellä mainitut tekijät vaikuttavat toinen toisiinsa, hyvinkin monimutkaisella tavalla.
Niin arvo-asiantuntijoiden kuin meidän muidenkin arkielämä lepää kuitenkin jollakin tapaa kunkin omien asenteiden, uskomusten, tunteiden, itsetunnon, ihanteiden ja arvostuksien päällä. Siten minkään oppisuunnan asiantuntijoilla ei voi olla varmaa ja yleispätevää tietoa siitä, miten toimien voisimme yhtä aikaa kunnioittaa ja toteuttaa omia arvojamme, uskomuksiamme, ihanteitamme ja asenteitamme. – Ja samalla kunnioittaa toisiamme ihmisinä, vaikka emme välttämättä aina muiden arvoja, asenteita, ihanteita ja uskomuksia pystyisikään allekirjoittamaan.
Ihmisten kokemuksia ja tutkimustietoa yhdistellen voitaneen tavoittaa jotain yhteisen pohdinnan pohjaksi. Jopa niin, että nämä toteamiset voisivat hyödyttää Hyvän Olon arkifilosofian pohtimista. Vaikuttaa muun muassa siltä, että kaikki uskomuksemme ja arvomme eivät välity toiminnassamme. Se, että kuulutamme vaikkapa vapaus-arvon perään, emme pysty välttämättä käytännössä toteuttamaan arvoamme sellaisella tavalla, että se toteutuisi ihanteellisella tavalla omassa ja kanssakulkijoidemme jokapäiväisessä elämässä.
Arvojen toteutumattomuuteen on monia "syitä". Kun puhumme korkealentoisesti filosofien muotoilemista suurista ja abstrakteista arvoista kuten vapaus, veljeys ja tasa-arvo sekä hyvyys, totuus ja kauneus, niin käytännössä mieleemme tulevat kuitenkin arkiset, oman elämän kannalta merkitykselliset tuntemukset ja tilanteet. Näin siksi, että omakohtaisista tuntemuksista voi puhua käytännön esimerkein ja käytännössä on vaikea puhumalla tavoittaa abstrakteja arvoja.
Hyvää Oloa tavoitellessa esimerkiksi käytännöllinen ja jokapäiväinen vapauden tavoittelu voi merkitä sitä, mitä jotkut päihteiden käytön lopettaneet ovat kertoneet. Heidän mukaansa tuntuu vapaudelta, jos pystyy toteuttamaan sellaisia päämääriä, joista ei tunne koituvan itselle välittömästi hyötyä. Tuntee olevansa vapaa valitsemaan, kun tarvitse valita humalaa vastoinkäymisen kohdatessa. Saa siis valitakin humalan tuottaman välittömän mielihyvän sijasta raittiuden, jonka odottaa ja uskoo tuottavan tulevaisuudessa Hyvää Oloa – aamulla on ainakin mukavampaa herätä.
Tällaisen kokemuksen jälkeen voi raitistuneiden kertomusten mukaan tuntea vapautta riippuvuuksistaan ja vapautta valita oman elämän punaisen langan sitomista entistä lujemmin omiin arvoihinsa ja arvostuksiinsa. Paniikkihäiriöön taipuvainen voi puolestaan tuntea vapautta pelosta, kun uskaltautuu menemään yksin vaikkapa hissiin, jossa on aiemmin saanut paniikkikohtauksen.
Vaikka arvoista keskustelu siten, että toinen ei puhu aidan seipäästä ja toinen aidasta on vaikeaa (esim. vapaus-arvo vs. vapauden tunne), niin arkista arvojen toteuttamista tavoittelemme tiedostamattamme päivittäin. Omaa elämää petratessaan voi kiinnittää huomiota niihin arvoihin ja arvostuksiin, jotka ovat itselle tärkeitä, ja joihin uskoo itsellään olevan vaikutusmahdollisuuksia. Tällöin on kysymys usein pienistä arjen asioista, joiden tavoittelun taustalla on kysymys suurista arvoista. Kun päätämme olla iltaisin puoli tuntia enemmän lastemme kanssa, taustalla voi olla HYVYYS-arvo ja yhteisen ajan arvostaminen. Kun aviomies vie roskapussin roskalaatikkoon, se voi puolestaan kuvastaa tasa-arvon tavoittelua parisuhteessa j.n.e.
2.7. Minä olen tärkeä itselleni – ja muille
Minä olen elämäni tärkein henkilö, johon minun kannattaa sijoittaa ja satsata. Oman hyvinvointinsa tavoitteleminen keinoja kaihtamatta on suorastaan velvollisuus – niin kauan kuin siitä ei ole haittaa muille. Vaikka kaikki elämänkatsomukset eroavat toisistaan monin tavoin, on lähes kaikissa yksi yhteinen näkemys: omasta itsestä huolehtiminen on perusta, jonka avulla jaksaa ja oppii tuottamaan hyvinvointia myös kanssaihmisille.
Itsestä huolehtiminen ei ole itsekästä, toisille näyttämistä tai aineellisen hyvän kokoamista. Yksikertaisimmillaan se on sitä, että oppii käyttämään voimavarojaan ja yrittää kuunnella omia todellisia tarpeitaan päässä innokkaasti viuhtovien halujen ja intohimojen viidakosta.
Itseni ulko- ja sisäpuolelta korvaan kuiskuttelevat paineet ihanneminästä, ihanneperheestä ja ihanne-elämästä. Käytännössä voi tällöin joutuu pohtimaan monenlaisia asioita: ”Oikeaan” perheeseen kuuluu isä, äiti ja pari lasta? Pitääkö aina olla tyytyväinen? Tarvitsenko uusia tavaroita ja tuovatko seinät onnea ja missä määrin? Voisinko shoppailun ja muiden tilapäisten lievitysten sijasta tarvita välillä myös hiljentymistä, lepoa, liikuntaa tai vaikkapa keskustelua ystävän kanssa? Ja ennen kaikkea: enkö ole aivan ihana tai ainakin riittävä minä tällaisenaan, elämässä juuri nyt itseni oloista elämää?
Jos näin ei tunnu olevan, missä vaiheessa olen siirtänyt oman minän elämäni päähenkilön roolista johonkin sivuosaan? Vai olenko pääosaa koskaan saanut esittääkään? Pitäisikö myös yrittää pohtia, miten voin muuttaa elämääni pienin askelin itselleni sopivammaksi, jos se ei nyt tunnu istuvalta?
2.8. Itsetunto – reilusti omalle puolelle
Itsetunto muodostuu kokemusten – hyviltä ja huonolta tuntuvien - pohjalta, se ei ole peritty ominaisuus, vaan yksi ihmisen persoonallisuuden ominaisuus. Jokaisella on oma sisäinen käsitys itsestään, se mitä hiljaa mielessä itsestä ajattelee ja miten hyvänä itseään pitää. Toinen puoli itsetuntoa on se, mitä haluaa kertoa itsestään muille. Se näkyy käytöksessä ja siinä millaisen kuvan haluaa itsestään antaa. Itsetunto on siis tunne ja asenne itseä kohtaan. Se on reiluutta itseä kohtaan ja myönteisellä asenteella itsensä puolelle asettumista.
Itsetunto näyttäytyy rohkeutena olla oma itsensä. Muiden eriävät mielipiteet, asenteet ja uskomukset eivät saa itsetuntoista kokonaan pois raiteiltaan, vaikka erimielisyydet kirpaisisivatkin kovasti. Itsetunnoltaan vahva uskaltaa toimia, käyttäytyä ja ajatella niin kuin tuntee oikeaksi.
Itsetunto on yksi herkimmistä ominaisuuksista. Se kehittyy hedelmällisimmin läheisissä ihmissuhteissa, kanssakäymisen kautta. Rakkaus, huolehtiminen ja hyväksyntä, jo aivan pienestä pitäen, kehittävät ja kasvattavat itsetuntoa ja antavat suuntaa tulevalle – nuoruudelle ja aikuisuudelle. Elämänkolhut ja vastoinkäymiset koulivat toisia entistä vahvemmiksi ihmisiksi, toiset jäävät helpommin hautomaan huonoja kokemuksiaan, eivätkä tahdo päästä eteenpäin, ikävän asian tai kokemuksen yli.
Onneksi itsetuntoaan voi kaikissa elämänvaiheissa kehittää parempaan suuntaan. Luottamus itseä ja muuta maailmaa kohtaan kasvavat pikkuhiljaa elämän tapahtumien seurauksena ja vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Itsetuntoisen perususkomus ja –tahto sanoo: ”on mukava löytää elämästä uusia puolia ja yrittää ottaa opikseen, koska oppiminen on iloa”.
Itsetuntoisuus on eri asia kuin itseriittoisuus, sillä ”Hyvä Itsetunto” tietää, ettei tässä maailmassa kukaan pärjää yksin. Toisten avulla hän saa pohjaa elämänsä pohdinnalle ja ratkaisuilleen elämänsä käännekohdissa. Ja voi olla itse avuksi muille.
Vaikka vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa on välttämättömänä pohjana itsetunnon kehittymiselle jokainen tarvitsee myös suojautumista toisten mielipiteiltä omaa elämäänsä koskevissa asioissa - välimatkaa muihin ihmisiin. Suojavyöhykkeen laajuus on erilainen eri ihmisten kanssa ja eri tilanteissa. Hyvän olon kannalta olisi ihanteellista, jos kotioloissa tai jokusen ystävän kanssa olisi niin turvallinen olo, ettei olisi tarvetta jatkuvasti vaalia ja vahtia omaa reviiriään.
Itsetuntoisen ihmisen suojavyöhyke on joustava, hänen ei tarvitse keskittyä sen vaalimiseen. Hän laskee ihmisiä helposti lähelleen ja osaa myös ottaa etäisyyttä, jos toisen ihmisen läheisyys alkaa viedä liikaa voimia. Hän kuuntelee muiden mielipiteitä, mutta tekee lopulta itse omaa elämäänsä koskevat valinnat. Siten hän voi olla hyvinkin eri mieltä toisten ihmisten toimintatavoista, mutta hän ei silti syyllistä muita omista tunnetiloistaan.
Rajojaan voi etsiä myös muilla tavoilla. Elämän kehitys- ja kriisikausina kokeillaan usein uusia harrastuksia, vaihdetaan työpaikkaa tai opiskellaan kokonaan uuteen ammattiin. Uudet haasteet opettavat omien tekemisten rajoja. Myös käsitykset itsestä ja omista voimavaroista selkenevät – voi huomata, että uudet polut tuovat iloa ja syvyyttä elämään. Voi käydä myös päinvastoin ja löytääkin uudestaan vanhojen tuttujen asioiden rikkauden ja arvon.
”Itsensä arvostaminen on myönteinen asia, se on korkeinta mitä voimme kokea. Itsearvostus on iloa, joka syntyy kun ihminen miettii itseään ja kykyään toimia.” (Spinoza)
2.9 Itseäni ilmaisten
Kuinka usein tuntuukaan siltä, ettei sanojani tai tekojani ymmärretä oikein! Jokaisella ihmisellä on tarve ja oikeus tulla oikein ymmärretyksi – niin, ja rakastetuksi. Samalla jokaisella on itsellään vastuu omasta ilmaisustaan ja siitä miten tulkitsee muiden sanomisia ja tekemisiä. Onko liian ”herkkänahkainen” tai ”mökkihöperö” kuten vanhempi polvi asian ilmaisi. Kuinka ilmaista itseään ymmärrettävästi, jos on itse itseltäänkin hukassa? – Ja kuitenkin ilmaisemme itsestämme jotain kaiken aikaa, tietoisesti ja tiedostamatta.
Oman itsensä tunteminen, oleminen riittävän sinut itsensä kanssa, on edellytys itsensä ilmaisulle. Jos ei tunne itseään ja omia tunteitaan, kuinka sitä tuntematonta osaisi ilmaista. Itseilmaisun ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen vaatiikin usein pitkän tien kulkemista: halua muuttua, uskoa muutoksen mahdollisuuksiinsa, yrittämisiä ja epäonnistumisia, kenties ilmaisutaitojen kehittämistä kursseilla. Mikäli itseilmaisun epäonnistumisen tunteeseen ovat syinä pelot ja/tai vaikea ahdistuneisuus, kannattaa hakeutua terveydenhuoltojärjestelmän tai yksityisen ammattiavun piiriin.
Teatteri-ilmaisun opettajaa Virpi Koskelaa lainaten:
”Että olet mitä olet. Luulen oppineeni, että kun annan itseni olla se mikä olen, alan vähitellen löytää mahdollisuuksia tulla siksi, mikä todella olen, siksi miksi todella ehkä tulen. Joskus. Sitten isona. Maailmanääriin. Ja takaisin kotiin, omiin jälkiini.
Voidakseen tehdä matkoja, todellisia matkoja, maailmanääriin, on syytä tuntea omat jäljet, omat rajat, rajoitukset ja pelot. Jos niihin ei ole tutustunut, jäävät reissut reissaamatta tai ne kutistuvat ohimeneviksi, järjestetyiksi lomamatkoiksi aidatun alueen sisäpuolelle.
Oman ilmaisun rajojen ja mahdollisuuksien etsiminen sekä niihin tutustuminen mahdollistaa suurimman maailmanääriin ulottuvan matkan tekemisen, mitä kukaan voi tehdä. Se on pitkä, parantava ja lohdullinen matka. Olisin onnellinen, jos voisin puolestani innostaa muita ihmisiä vastaavalle reissulle ja he taas puolestaan muita. Matkalle takaisin kotiin.”
2.10 Kaikki tunteet ovat jees
Tunteet tekevät elämästämme seikkailun, välillä toivottavan, välillä vähemmän toivottavan. Yllättäen saatamme purskahtaa itkuun musiikkia, runoja tai puhetta kuunnellessamme – yleensä juuri silloin, kun ei ole nenäliinaa. Samantapaiset tepposet voi tehdä naurattaminen tilanteessa, jossa huomaamme, että muita ei naurata yhtään.
Sinällään tunteiden tuntemiset ajallaan ovat Hyvän Olon lähteinä lyömättömiä. Naurun ikää pidentävään vaikutukseen uskovat meistä monet ihan jo siksi, että tuntuu niin hyvältä nauraa. Haitallisiksi koettuja tunteita pystytään purkamaan, kun niitä uskalletaan tuntea ilman ahdistusta ja syyllisyyttä. Usein syyllistämme itseämme turhan takia tuntemistamme tunteista ja kiellämme itseltämme omalta kannaltamme oikeutettuja tunteita. Esimerkiksi pettymyksen tunne tuntuu jo sinällään riittävän pahalta ilman itsensä syyllistämistäkin.
Ihmissuhde- ja työyhteisötyötä pitkään tehneet ovat havainneet, että tunteiden tunteminen ja asioiden tuntuminen sellaiselta kuin sillä hetkellä tuntuu, on ensisijaista silloinkin, kun tunteet kielletään ja ihminen on omasta mielestään vain järkeilemässä asiatietojen nojalla omaa, perheensä tai työyhteisönsä tilannetta ja kehittämistarpeita. Koska kenelläkään ei voi yksinään olla yhteisissä asioissa tietoa siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut, käyttää jokainen meistä enemmän tai vähemmän summittaista arviota käsiteltävästä asiasta. Tämä arvio perustuu ensisijaisesti tunteisiin, joita olemme aiemmin eri tilanteissa tunteneet. Järkisyitä tässä prosessissa käytetään tosi asiassa lähinnä omien tunteiden ja tuntumisten perustelemiseen.
Pitäisikö tunteet ja tuntumiset sitten heittää romukoppaan, koska ne tarjoavat vain likimääräisen ja rajoitetun näkökulman asioihin? Kokemusten mukaan ne eivät jouda, koska ne ovat joka tapauksessa läsnä silloinkin, kun omaa ja toisten toimintaa perustellaan järkisyin.
Tunteet voi päinvastoin nostaa käsittelyjärjestyksessä ykköseksi, jolloin niistä tulee merkittävä voimavara haettaessa ratkaisuja omille tai yhteisille asioille. Avoimesti tunnettuna, tunnistettuna ja luotettavien ystävien kanssa jaettuina tunteet ja tuntumiset tulevat näkyviksi, käsitellyiksi ja siten myös järjenkäyttö asioiden käsittelyssä mahdollistuu.
Kannattaa siis surra surut ja murheet sekä tunnistaa pettymyksen ja vihastumisen tunteensa. Kun ne tulevat esiin ja käsitellyiksi, niistä pääsee eroon. Ilon ja rakkauden tunteille tulee uutta tilaa. Ilon ja nauttimisen tunteet kannattaa tallettaa voimavaroikseen hyisiä aikoja varten. Erityisestä hyötyä on siitä, ettei jää toistelemaan kielteisen sävytteisiä tuntemuksia, vaan nostaa esille myös myönteiset tuntemukset ja uskomukset.
On aivan eri asia miten tunteita ilmaistaan, kuin miten ja millaisia tunteita tunnetaan. Paljosta tutkimisesta huolimatta sekä maallikot että asiantuntijat ovat eri mieltä siitä, miten erityisesti kielteiseksi koettuja tunteita tulisi ilmaista. Vain vähän löytyy niitä, jotka kannattavat suuttumisen räväkkää purkamista silloin, kun tavoitteena on oma tai toisten Hyvää Olo. Monilla on kuitenkin kokemusta räväkästäkin ja samalla tasaveroisen tuntuisesta riidasta, joka on puhdistanut ilmaa katkaistessaan siivet molemminpuolisilta luuloilta ja tulkinnoilta. Pölyn laskeuduttua on voitu keskittyä oleelliseen.
Merkittäviä Hyvää Oloa lisääviä kokemuksia ovat monet saaneet puhumalla negatiivisista tunteista joko sille, jonka kanssa ne ilmenevät tai keskustelemalla niistä luotettavan ihmisen kanssa. Puhuminen on rauhoittanut tunnekuohua ja samalla on tullut ymmärrystä omasta reagointitavasta. Omat aggressiiviset tunteet ovat alkaneet tuntua jopa ystäviltä, koska ne paljastavat oman itsen kehittämistarpeita.
Kateus laitetaan yleensä kielletyiksi koettujen tunteiden listalle. Pidetään vuorastaan ihailtavana, ettei ole koskaan tuntenut kateutta. Jotkut ovat kuitenkin tunteneet jopa hyötyvänsä omista kateuden tunteistaan, jos ei ole lähtenyt elämään tunteensa mukaan koston tiellä. Sen sijaan he ovat käyttäneent kateuden tunnettaan voimavarana – ikään kuin opettajana, joka opettaa itsetuntemusta. Se on paljastanut heille asioita, joita he arvostavat elämässä ja haluavat sen vuoksi tavoitella. Tällöin he ovat ottaneet tarkasteltavakseen erityisesti ne asiat, joista he ovat tunteneet kateutta. Sellaisia asioita voivat olla esimerkiksi rohkeus, iloisuus tai ilmaisutaito.
Jos kadehdittu asia, vaikkapa pelottomuus hississä, tuntuu tärkeältä, mutta on mahdotonta jostain syystä saavuttaa, kyllä sen saavuttamattomuutta saa surra. Tällä tavoin Hyvä Olo voi merkittävästi lisääntyä, koska tunteiden tunteminen, käsittely ja hyväksyminen lisäävät omia voimavaroja myönteisellä tavalla ja rikastaa samalla elämää.
Ihmisinä olemme hyvin taitavia tukahduttamaan vihan tunteitamme. Kuitenkin monien tutkimusten mukaan “sen eestään löytää, minkä taakseen jättää”. Lienee niin, että tukahdetut tunteet voivatkin laukaista uinumassa olleita ruumiillisia sairauksia. Arvellaan, että oman tunnetilan tunnistaminen jo auttaa siihen, ettei se jäisi muhimaan sairastumisriskiksi.
2.11. Luovuus on jokamiehen oikeus
Luovuutta ja luovan ihmisen persoonallisuutta on koetettu tiivistää kaiken kattaviksi määritelmiksi. Luova prosessi on yritetty säilöä tarkempaa tutkiskelua varten. Luovuus lipsuu kuitenkin tutkijoidensa näpeistä, se ei tahdo taipua määritelmiin ja kaavoihin. Luovuus tuntuu luissa ja ytimissä, se koetaan usein auvon (flow) kokemuksena. Sen vallassa ollessaan aika menettää merkityksensä ja hommat sujuvat ja tulevat hoidetuiksi itsestään ja leikiten, ikään kuin ne alkaisivat neuvoa tekijäänsä. Tutkimusten mukaan ihminen tuntee olonsa parhaaksi tällaisessa tilassa ollessaan.
Luovuudessa on selvästi jotakin imua, koska se niin useita meistä kiinnostaa. Luovuuden monivivahteisuus ja liukas luonne on tuonut käsitteeseen myös mystiikkaa ja jotain tavalliselle ihmiselle muka saavuttamatonta romantiikkaa. Ikään kuin luovuus olisi vain harvojen syntymälahja ja loppujen ulottumattomissa: jollei sinulla ole joitakin ”tiettyjä”, luovuutta edellyttäviä persoonallisuuden piirteitä, unohda koko juttu.
Luovuus on jokaisen oikeus ja ominaisuus. Jokaisessa ihmisessä on hänelle itselleen riittävä, jopa yltäkylläinen, määrä luovuutta. Ei tästä elämästä ja arjesta ilman luovuutta kukaan ole voinut selvitä tähän hetkeen. – Jos siis ei olisi sattunut luovasti yhdistelemään aikaisempia kokemuksiaan uusiksi tavoiksi ajatella ja toimia. Usein luovuuden kukoistus kuitenkin kuurottaa jossain piilossa arkipäivän, järkevyyden, aikuisuuden jäykistelyn ja kunnollisen elämisen protokollan pakottamana.
Rutiinit ja elämälle ladatut yleiset odotukset ja sopivuuden normistot muistuttavat luovuutta päivittäin myös pysymään siellä missä se nyt onkin. Ihminen joutuu joskus ihan ponnistelemaan pitääkseen luovuutensa piilossa. Myös ahdistuneisuus, masennus, pelko ja itsetunnon puute yrittävät pidätellä luovuuttamme hiljaisena salaisessa piilopaikassaan.
Luovuudella on ylivoimainen huippuominaisuus: se tuottaa elinvoimaa. Luovuus on terveyttä. Kätköissäänkin se on melkoinen ja eheyttävä voimavirtageneraattori toteuttaa itseään arjessa ja nauttia elämästään. – Puhumattakaan, jos se saadaan houkutelluksi tunne-esteet raivaamalla täyteen kukoistukseensa. Raivaustyötä voi tehdä monin tavoin: tuntemalla tunteet ajallaan, keskittymällä hyvää mieltä tuottaviin asioihin (esim. luonto tai harrastus) sekä keskustelemalla toisten kanssa asioista, jotka itseä ilahduttavat tai rasittavat.
Luovuutta voi oppia. Mielen leikki, ajattelukuvioiden epäsovinnaistaminen ja vaihteeksi päälaelleen kääntely maanittelevat luovuutta esiin. Omaa luovuus alkaa pulputa entistä vahvemmin esiin kun sitä käyttää. Jokainen voi ryhtyä kirjoittamaan, maalaamaan tai tuottamaan itseään inspiroivia ääniä. Tärkeää on silloin keskittyä siihen, että oma sisin ohjaa toimintaa, taiteellisuustavoitteet unohtaen. Myös tanssinomainen liikkuminen musiikin tahdissa tai ilman musiikkia virittelee uusille luovuuden aaltopituuksille. Siinä sivussa tulee ratkaisseeksi sellaisia oman elämän takkuja, joita ei osaa pukea sanalliseen muotoon.
Ihmiselle on aikamoinen elämys löytää itsestään sellainen voimavara, ja lisäksi monen mielestä ehkä jonninjoutavan tuntuisella puuhastelulla! Elämys jauhaa lisää virtaa ja itseluottamusta – ja rohkeutta olla spontaanimpi, enemmän tunteva ja kokeva. Spontaanius puolestaan ruokkii luovuutta, ja siinä sitä ollaan, mitä miellyttävämmässä vapauden ja ilon karusellissa.
Luovuus ja spontaanius mahdollistaa uuden ja erilaisen itsensä kohtaamisen. Itsestä päästään etsimään ja rohjetaan myös löytää tunteita ja persoonallisuuden piirteitä, joita ei ehkä aikaisemmin ole itsessään havainnut tai kyennyt kohdata. Kosketus omaan itseensä ja omiin piirteisiinsä eheyttää. Luovuuden avulla voi ymmärtää ja rakentaa ympäröivää ja sisäistä maailmaansa.
Hyvän mielen ja eheyden kannalta luovuuden ja spontaaniuden liitto on hedelmällinen. On todettu, että spontaaniuden lisääntyessä ahdistus vähenee. Ahdistunut ihminen pysyttelee ahdistuksessaan toistaen kenties jatkuvasti niitä samoja ajattelun ja toiminnan kaavoja, jotka ahdistukseen ovat ajaneetkin. Luovuudelle ei ole tilaa ja tuntemattomaan ei rohjeta tilaa laajentaa. Voimavarasuuntautuneiden ja toiminnallisten menetelmien tavoitteena on auttaa uskaltamaan tuota hyppyä tuntemattomaan ryhmän turvallisessa ilmapiirissä.
Toisaalta puhutaan myös luovasta ahdistuksesta, jolla puolestaan tarkoitetaan taiteen tekemistä sisäisten yllykkeiden pakottamina. Luovan ahdistuksen hyötykäyttöön valjastamisen edellytyksenä on se, että suostuu lapsenmielisyyteen ja jaksaa työskennellä pitkäjänteisesti teknisten taitojen hallitsemiseksi. Silloin, kun tavoitteena on arkiluovuus ja Hyvä Olo, saa taiteen tekemisen tekniset säännöt huoletta unohtaa.
2.12. Hyvää Oloa hommaillen –työssä tai vapaa-aikana
Uskomatonta, mutta totta: sekä palkattomassa että palkallisessa työssä voi tuntea Hyvää Oloa. Hyvän työn tekemisen reunaehdot luodaan omalta osaltaan yhdistys- ja työlainsäädännöstä lähtien. Suuri merkitys on myös sillä, onko ympäristö terveellinen ja johtaminen ihmisarvoa kunnioittavaa.
Hyvän Olon tunne näyttäytyy varmimmin heille, joilla on kokonaiskäsitys omasta paikastaan yhteiskunnassa, joko vapaaehtoistoiminnassa ja/tai työssä. Toisten asioiden ja yhteiskunnallisen hyvän elämän edistäminen antavat merkitystä myös omalle elämälle.
Toimiminen osana yhteiskuntaa konkretisoi tekijälleen oman, palkallisen tai palkattoman, työn tekemisen arvoja. Se edistää myös yhteisöjen ja sitä kautta koko ihmiskunnan yhteistä arvoperustaa ja toinen toisiltaan oppimista. Hyvääkin paremmin Hyvän Olon eväät ovat kasassa ihmisellä, joka on löytänyt tasapainon työn, kodin, ystävien ja oman ajan välille. Hän osaa nauttia eri osa-alueista katselematta syyllisyydentuntoisesti aina sinne, missä ei sillä hetkellä voi olla.
Ihminen on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kun kotona menee hyvin, jaksaa työssäkin paremmin ja päinvastoin. Aikoina, jolloin jommassa kummassa ympäristössä menee huonosti, voi tilanteen selviämistä auttaa hyvät fiilikset toisessa ympäristössä. Ruumiillinen ja henkinen hyvinvointi ovat kietoutuneet toisiinsa monin säikein ja tunne siitä, että hallitsee oman työnsä, tuo henkistä kanttia ja ruumiillista pontevuutta.
Ihmiset voivat tuntea Hyvää Oloa työssään, kun arvomaailma on samansuuntainen yhteisön tai työorganisaation arvojen kanssa. Yhteisön ja omien arvojen pitkittynyt ristiriita nakertaa hyvinvointia. Mikäli itse tiedostaa arvojen ristiriidan, eikä ole vaikutusmahdollisuuksia yhteisön arvojen ja toimintatapojen kehittämiseen, kannattanee harkita jopa työpaikan tai vapaaehtoisyhteisön vaihtamista mieluummin, kuin uupua vaikeaan tilanteeseen. Hyvä Olo kun näyttäytyy komeimmissa väreissään yhteisöissä, joissa yhdessä sovitut arvot toteutuvat käytännön toiminnassa.
Hyvän Olon yhteisöissä kaikilla on mahdollisuus nähdä, että heidän panostaan arvostetaan ja kaikilla on yhtäläinen arvo tehtävästä tai tittelistä riippumatta. Nämä tavoitteet ovat saavutettavissa, jos ohjaajat, johtajat, työntekijät ja/tai ryhmien toimintaan osallistuvat osaavat ja saavat antaa rakentavaa palautetta toisilleen avoimesti. Tärkeää on, että yhteisöä tai organisaatiota kehitetään tasavertaisesti yhdessä. On omat taitolajinsa olla hyvä vastuuhenkilö (esim. johtaja tai ryhmänvetäjä) ja hyvä toimija (esim. työtekijä tai ryhmään osallistuja).
Hyvää Oloa palkka- ja vapaaehtoistyössä saattaa murentaa myös harmaa arki, tunne siitä, että päivät ovat pelkkää puuduttavaa rutiinia. Useimmat tuntevat tyytyväisyytensä lisääntyvän, jos on mahdollisuus vaikuttaa työnsä tai tehtävänsä sisältöön, työaikaansa ja oman tehtävänsä kehittämiseen pitkäjänteisesti. Vapaaehtoistoiminta ja työ tuntuvat silloin mielekkäiltä.
Palkkatyöstä saatavalla rahallisella korvauksella on merkitystä Hyvälle Ololle. Parhaimmalta tuntuu, jos oma palkka tuntuu olevan oikeassa suhteessa siihen, mitä muut saavat vastaavaa ammattitaitoa ja vastuuta vaativista tehtävistä. Raha ei kuitenkaan ratkaise kaikkea – reilullakin palkan lisäyksellä innostutaan työn tekemiseen vain vähäksi aikaa.
Harva työpaikka täyttää Hyvän Olon kriteereitä. Onneksi toimintaa on mahdollista kehittää, jos yhteisöstä löytyy yhteistä tahtoa. Kehittämällä toiminnan laatua on mahdollista läpsäyttää kaksi kärpästä yhdellä iskulla, työn sujumisen parantuessa lisääntyy sekä Hyvä Olo että sitä myötä myös tuloksellisuus.
Vapaa-aikana puolestaan harrastukset tuovat Iloa ja Hyvää Oloa. Ne tuntuvat antavan jo itsessään elämälle merkityksen ja mielen. Silloin niistä ei niinkään odoteta olevan käytännöllistä hyötyä, vaikka niiden takia jouduttaisiin käyttämään paljon ruumiillisia, henkisiä tai taloudellisia voimavaroja. Äärimmäiseksi vietynä nekin alkavat rasittaa, koska on mahdollista tulla harrastusriippuvaiseksi – perheelle, ystäville, levolle ja muulle arkielämälle ei tahdo liietä aikaa.
Yleensä harrastukset tuovat kuitenkin elämään virkistävää ja kaivattua vaihtelua. Harrastuksilla koetaan olevan myös jaksamista lisäävää vaikutus, koska ne koetaan vastapainoksi ja voimanlähteeksi työlle ja arkitoimille. Harmit unohtuvat mukavan ja mielekkään harrastuksen parissa.
Suurta merkitystä harrastuksilla tuntuu olevan myös silloin, kun halutaan rikastavaa muutosta oman elämään. Niiden avulla on mahdollisuus innostua ammatin tai työn vaihtoon tai opiskeluun. Harrastusten parissa voi löytää piilossa olevia voimiaan ja taitojaan, jopa siinä määrin, että harrastaminen heijastuu positiivisesti muillekin elämän alueille. Liikunnan harrastus voi lisätä ruumiillista jaksamista siinä määrin, että mielikin paranee kuin itsestään. Harrastus voi tuoda uusia näkökulmia ja rakennuspalikoita omaan minäkuvaan, eheyttää ja vahvistaa sitä.
Hyvän Olon kirjallisuutta ja lähteitä
Ahonen, Heidi: Löytöretki itseen. Musiikki, kuva ja liike itseilmaisun välineenä ja itsetuntemuksen lisääjänä. Tampere 1994
Ahonen, Heidi: Musiikki, sanaton kieli. Musiikkiterapian perusteet. Tampere 1993
Andersson, Claes: Luova mieli. Kirjoittamisen vimma ja vastus, Kirjapaja 2002
Antonovsky, Aaron (1987). Unravelling the mystery of health. How people manage stress and stay well. San Francisco. London: Jossey-Bass Publishers.
Bergström, Matti: Mustat ja valkeat leikit. Leikki, kaaos ja järjestys aivoissa. Juva: WSOY 1997.
Blatner, Adam: Toiminnalliset menetelmät terapiassa ja koulutuksessa
Bäckman, Guy: Yksilö, lähiympäristö ja terveys. Sairaanhoitajien koulutussäätiö.
Csikszentmihalyi M: Flow=The Psychology of Optimal Experience. New York: Harper and Row 1990.
Furman, Ben: Nauru päivässä parantaa. Kotilääkäri 3/1992
Gray, John: Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta. 1999
Heiskanen T., Hiisijärvi S. ja Ruuskanen M.: Kehitetään, kehitetään - mutta mihin unohtui inhimillinen tekijä? Artikkeli. Rakennustaitolehti 5/2002
Hellsten,Tommy: Saat sen mistä luovut
Hiisijärvi, S ym: Rayn rahoittajaraportit vuosilta 1996-2002. Julkaisematon
Hiisijärvi, S & Heiskanen, T: Elossa ja Hengissä –kurssin Ray:lle toimitettu rahoittajaraportti vuonna 2002 järjestetystä kurssista. Julkaisematon.
Hiisijärvi S. & Aaltonen T. (nyk. Heiskanen) (toim.): Konstit on monet 3. Osaamisen ja työkyvyn kehittämisen tositapauksia pk-yritysten työterveyshuollossa. Työterveyslaitos. Helsinki 1999.
Hänninen,Vilma: Sisäinen tarina, elämä ja muutos; Acta Universitatis Tamperensis 696
Ihanus, J. (toim.): Kantavat sanat. Kirjastopalvelu 1989.
Jurvelius, Nelly: Taide parantaa : taide terapeuttisena välineenä. Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskus 1993.
Karvinen, Vesa: Naurattajan käsikirja. Opas luovan naurun lähteille. Suomen Elämäntapaliitto. Kirjapaino Jaarli. Turenki 1996.
Kasvamisen kuvia - kuvataideterapian näköaloja. VAPK-kustannus 1992.
Keltikangas-Järvinen, Liisa: Hyvä itsetunto
Kortteinen, M.: Lähiö. Tutkimus elämäntapojen muutoksesta. 1982.
Kuronen M J: Seitsemäs taivas on meidän. WSOY, Porvoo 1977.
Lehtinen, Torsti: Eksistentialismi: vapauden filosofia. Kirjapaja 2002.
Lehtinen, Torsti: Jano. Sanasato 1997.
Lindqvist, Martti: Auttajan varjo
Lindqvist, Martti: Unelma rohkeasta elämästä
Mantere, Meri-Helga: Mielen kuvat : kuvallinen ilmaisu terapeuttisessa kontekstissa. VAPK-kustannus 1991.
Mattila, Antti (toim.): Voimavarat, ratkaisut ja tarinat; Kuntoutussäätiö, 1998.
Mielen kuvia: taideterapia käytännön hoitotyössä. UNIpress 2002. 2. painos.
Miller, Miller & Miller: Suhdetaitoja
Mäkipää, Pekka: Elokuvaterapia eli elävän kuvan hoidollisesta käytöstä. KuuMaa. Kuusankoski 1996
Niemistö, Raimo: Ryhmän luovuus ja kehitysehdot; Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja kehityskeskus, 1998
Ojanen, Markku: Hyvään elämään
Onnismaa, J., Pasanen, H. & Spangar, T. (toim.): Ohjaus ammattina ja tieteenalana. PS-kustannus, 2000.
Pelkonen, Marjaana
: Lapsiperheiden voimavarat ja niiden vahvistaminen hoitotyön keinoin. Väitöskirja 1994. Kuopion Yliopisto.
Pietarinen, Juhani: Ilon filosofia. Spinozan käsitys aktiivisesta ihmisestä.
Psykologian käsikirja 2002
Raamattu
Rantala, Irma: Terapiatanssi. Teoksessa Kuusela Pekka ja Saastamoinen Mikko (toim.): Minä, ruumis ja yhteisö. Sosiaalisen kontruktionismin näkökulma. Kuopion yliopiston selvityksiä. Yhteiskuntatieteet 21.Kuopio 2000
Rauhala, Lauri: Henkinen ihmisessä. Yliopistopaino 1992
Rauhala, Lauri: Humanistinen psykologia. Yliopistopaino 1990
Rauhala, Lauri: Ihmisen ainutlaatuisuus. Yliopistopaino 1998.
Rauhala, Lauri: Ihmisen ykseys ja moninaisuus. Sairaanhoitajien koulutussäätiö 1989.
Rauhala, Lauri: Ihmiskäsitys ihmistyössä. Gaudeamus 1983.
Rauhala, Lauri: Tajunnan itsepuolustus. Yliopistopaino 1995.
Ruuskanen M, Hiisijärvi S, Heiskanen T: Laadukas rakentamisprosessi – onnistunutta yhteistoimintaa. Artikkeli. Rakentajain kalenteri 2004.
Räsänen, J.: Voimaantumisen oikeus ja välttämättömyys – Ammatillisen voimaantumisen edellytykset ja käytäntö. Julkiviestintä OY, Suomen työvalmennusakatemian julkaisu, Päijät-Paino Oy, Lahti 2002.
Salonen, K.: Huumori helpottaa terapiassakin. Mielenterveys 4/91
Spinoza, Baruch: Ilon filosofia
Tornberg, Helena: Aggressio – vuorovaikutuksen suola: Tmi Malpana, Liminka 1997
Tupala, E.: Kuopiolaistutkija viipaloi aivoja alkoholistien auttamiseksi. Erlli Tupalan haastattelu Savon Sanomissa 25.5.2003. Toimittaja Aulikki Elo.
Uurtimo,Yrjö: On puhuttava siitä, mistä vaikenemme – Martti Siiralan ajatuksia elämästä: Tammi 1999
Vahtera & Pentti: Voimavarat, terveys ja työelämän murros
Way, Brian: Luova toiminta ja persoonallisuuden kehittyminen; Tammi 1976
Vertio, Harri: Terveyden edistäminen
Williams, Anthony: Visuaalinen ja toiminnallinen työnohjaus
WHO: Terveyttä kaikille vuoteen 2000
Wright, von Georg: Humanismi elämänasenteena. Helsinki: Otava 1981.
Vuori, Hilkka-Liisa: Hiljaisuuden syvä ääni; Kriittinen korkeakoulu
Vuorinen, Ilpo: Tuhat tapaa opettaa. RESURSSI, Naantali
Vuorinen, Risto: Minän synty ja kehitys; WSOY
