Tuula Heiskanen ja Seija Hiisijärvi

Vertaisryhmä ja sen ohjaaminen

Sisällys

1. Vertaisryhmä on vertaisten ryhmä
2. Vertaisohjaajan haastava rooli
3. Vertaisryhmän turvallinen ilmapiiri
4. Ryhmän yhteistyön sujumista ja edistymistä voi arvioida
5. Vertaisohjaajan oma jaksaminen 

1. Vertaisryhmä on vertaisten ryhmä

Vertaisryhmä tarkoittaa yhdenvertaisten ihmisten vapaaehtoista, demokraattista ja tasavertaista ryhmää. Sen tavoitteena on edistää jäsentensä hyvinvointia, jaksamista ja tarvittaessa tukea paranemista. Ryhmästä tulee vertaisryhmä, kun sen jäsenillä on jokin yhdistävä tekijä, jonka puitteissa ryhmään hakeudutaan. On havaittu, että samanlaisessa elämäntilanteessa (esim. pienten lasten vanhemmat, samaa sairautta potevat j.n.e.) olevat ihmiset kokevat toistensa tuen ja kanssakulkemisen merkittävänä voimavarana. Samassa veneessä olemisen kokemus ilahduttaa ja tarvittaessa lohduttaa – en ole ongelmissani tai mieltä askarruttavissa kysymyksissä yksin ja ainoa.

Ryhmiin hakeudutaan siksi, että halutaan tavata muita ihmisiä, kokea yhteyttä muihin, antaa ja saada tukea, saada uskonvahvistusta elämää ja itseä kohtaan. Taustalla epäilemättä on päätös siitä, että haluaa elämäänsä jotakin parannusta tai kehitystä, halua lisätä hyvää oloaan. Päätös lähteä mukaan vertaisryhmään on monelle merkittävä päätös tehdä elämälleen ja tilanteelleen jotakin, ja parhaimmillaan vertaisryhmä todella voi auttaa jäseniään lisäämään hyvää oloaan.

Yhteyden kokemus on ihmisille hyvin myötäsyntyistä. Ilman yhteyden kokemusta muihin ja omaan sosiaaliseen elinympäristöön koetaan arvottomuutta ja yksinäisyyden tunnetta. Tällöin ei niinkään ole kysymys yhteisen ajan määrästä vaan tunteesta, että kuulun johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Yhteydentunteen kautta ihmisellä on mahdollisuus löytää oma paikkansa yhteisössä ja yhteiskunnassa. Oman paikan, ja sitä kautta elämän tehtävän ja tarkoituksen, löytäminen on merkittävä hyvän olon lähde. Yhteyden kokemus sitoo oman yksilöllisen elämän tarinan laajempaan yhteyteen. Ihmisellä on siten mahdollisuus tuntea, ettei ole elämän syvillä vesillä yksinään heittelehtivä kaarnavene, vaan kuuluu sellaiseen laivueeseen, jolla on suuntana yhteinen satama. On tunne, ettei perillekään saavuttuaan ole yksin.

Hyvää oloa edistävää yhteyden kokemusta voidaan vertaisryhmässä rakentaa tietoisesti, koska yhteinen päämäärä ja tehtävä yhdistävät ihmisiä toisiinsa. Ryhmän kiinteyttä ja sen jäsenten sitoutumista voidaan tarkoituksellisesti lisätä esim. siten, että ryhmän toiminnan suunnittelu ja toteutus annetaan koko ryhmän yhteiseksi tehtäväksi. Jokaisella ryhmän jäsenellä voi olla toiminnan toteuttamisessa oma pienempi tai isompi vastuualue. Jos suunnittelu ja tehtävät toteutetaan pareittain tai pienissä ryhmissä, uskaltavat ujoimmatkin osallistua.

Oman tehtävän tai vastuualueen löytäminen, vaikkapa oman harrastuksen esittely yhteisessä tapaamisessa, on meistä itse kullekin tärkeää siksi, että kukaan meistä ei saa syvällistä tyytyväisyyttä pelkästään toisten toiminnan kohteena olemisesta. Sen sijaan ihmisluontoon kuuluu, että elämän todellinen mielekkyys ja yhteenkuuluvuus rakentuu siitä, että saa olla myös tuomassa kanssakulkijoilleen omaa panostaan. Toisten auttaminen auttaa siis myös oman hyvän olon rakentumista. Tämän ajattelun mukaan on touhukas, toisten puolesta kaiken tekevä ja itsensä puhkiuhrautuva vertaisvetäjä pahin este ryhmäläisten hyvän olon edistäjänä. Ryhmäläisille tulee tällöin tunne, että he ovat painolastina vetäjälle. – Tai jopa niinkin, että tuntuu kuin ei saisi parantua, jotta vertaisvetäjä saisi tuntea olevansa tarpeellinen.

Onnistuneessa vertaisryhmässä koetaan, että siellä saa olla oma itsensä. Mahdollisia ongelmiaan tai vaivojaan ei tarvitse piilotella, eikä suurennellakaan. Hyvinä hetkinäkin saa tuntea olevansa oikeutettu tulemaan ryhmään ja kertomaan omasta tyytyväisyydestään  Muut, joilla on samanlaisia kokemuksia, ymmärtävät miltä elämä voi tuntua. Kaikkea ei tarvitse taivuttaa rautalangasta, joten vertaisten kanssa voidaan keskittyä oleelliseen: eteenpäin menoon ja voimavarojen hakemiseen yhdessä muiden kanssa.

Parhaimmillaan vertaisryhmä tukee jäsentensä rakentavaa itsetuntemuksen lisääntymistä ja sitä kautta myös tunnistamattomien voimavarojen löytymistä. Pahimmillaan se sen sijaan voi lisätä pahaa oloa, jos ryhmä jumittuu pelkkään ongelmien vatvomiseen. On vaikea kuvitella, että joku tahtoisi liittyä vertaisryhmään lisätäkseen tai ylläpitääkseen pahaa oloaan.

Jotta ryhmä olisi elävä ja kehittyvä yhteisö, eikä ainoastaan ongelmien ja ikävän pitopaikka, sen tulisi päästä yksimielisyyteen tavoitteistaan. Kun tavoitteena on hyvän olon, elämänilon ja voimavarojen lisääntyminen, tarvitaan keskustelun ja ongelmien jakamisen lisäksi toimintaa ja käytännöllisiä keinoja, joilla etsiä itseään ja voimavarojaan.

Käytännössä ryhmä voi laatia itselleen tavoitteistaan lähtevän selkeän toimintasuunnitelman. Siihen on olemassa monia yksinkertaisia menetelmiä ideariihestä työyhteisötalkoisiin. Pääasia, että tavoitteet kirkastetaan ja että jokainen saa sanoa mielipiteensä.

Vaikka vertaisryhmä on tasavertaisten ihmisten vapaaehtoinen ryhmä, se tarvitsee jonkun vetäjän, joka ottaa vastuun porukan luotsaamisesta ja ryhmän prosessien tukemisesta niin, että siellä asiat todella edistyvät. Erityisesti, koska kyseessä on vertaisryhmä, hyvin toimiva ryhmä ottaa vastuuta ja auttaa vetäjää ja itseään toimimaan hedelmällisellä tavalla. Vetäjäkin on ”vain” vertainen. Vastavuoroisesti vetäjä kykenee jakamaan ja uskomaan vastuuta muille. Se on ryhmän jatkuvuuden ja ihmisten yhteiseen tavoitteeseen sitoutumisen kannalta ensiarvoista. Vertaisryhmä on hedelmällisimmillään iloista antamista ja saamista kaikille jäsenilleen, myös vetäjälle.

2. Vertaisohjaajan haastava rooli

Kuten nimestä käy ilmi, vertaisohjaaja tai –vetäjä on ryhmän jäseniin nähden vertainen. Hänellä on omakohtaista kokemusta samoista asioista kuin ryhmän jäsenilläkin. Mikäli ryhmästä tekee vertaisen se, että sen jäsenillä on jokin yhteinen ongelma tai sairaus, vetäjä on yleensä joko parantunut tai jollakin tapaa tasapainossa sairautensa tai ongelmansa kanssa – tai ainakin olisi hyvä olla. Toisin sanoen hänellä on voimavaroja olla vertaisryhmänvetäjän vaativassa roolissa, sillä vertaisryhmä ei ole olemassa vetäjää varten, ei vetäjänsä terapeutti. Vertaisryhmä ei ole paikka, jossa hoidetaan vetäjää. On tärkeää, että vertaisohjaakin saa hyvänolon tunteita ryhmässä. Hänen hyvänolonsa lähteenä on kuitenkin se, että ryhmässä on mukavaa ja hän näkee ryhmäläisten saavan apua ryhmässä käymisestä.

Rooli on vaativa siksi, että siihen liittyy samantapaista problematiikkaa kuin esimerkiksi työelämästä tutun ns. sisäisen muutosagentin rooliin. Vertaisohjaaja saattaa helposti kohdata tarkoitusperiinsä liittyviä epäluuloja, suoranaista kateutta, tavallista kitkerämpää kritiikkiä ja vähättelyä. Hän voi vastavuoroisesti kokea myös todellista auttamisen iloa ja erityisesti iloa siitä, kun näkee jonkun ryhmän jäsenen tai koko ryhmän edistyvän ja saavan apua. Tässä mielessä myös vertaisryhmän vetäjä on ehdottomasti ikään kuin saamapuolella ryhmäläisten kanssa oman hyvän olonsa lisäämisessä.

Ryhmän ohjaajan osalta roolin muotoutumiseen vaikuttaa hänen persoonallisuutensa ja ns. tilannekohtaiset tekijänsä. Tilannekohtaisia tekijöitä ovat mm. ohjaajan elämäntilanne, perhe ja  sosiaalinen asema. Ohjaajan persoonallisuutta ja hänen käsityksiään maailmasta ja itsestään puolestaan ovat muovanneet hänen elämänhistoriansa ja kasvunsa. Nämä persoonallisuuteen ja tilannekohtaisiin tekijöihin liittyvät seikat vaikuttavat pitkälti siihen, millaisia ovat ohjaajan kyvyt olla ohjaajana. Ne luovat peruseväät vetää ryhmää, kuinka rohkeasti hän kykenee pistämään persoonallisuuttaan peliin. Aitoutta nimittäin pidetään ryhmänohjaajan yhtenä tärkeänä ominaisuutena.

Kun ryhmänohjaaja on sinut itsensä kanssa ja tuntee oman jaksamisensa, kykyjensä ja mahdollisuuksiensa rajat, hän kykenee ottamaan vastaan mahdollisesti kitkerääkin kritiikkiä, jolle on itsensä ryhmänvetoon lähtiessään altistanut. Hän pystyy myös antamaan ryhmän jäsenille tilaa vaikuttaa ja osallistua ryhmän ja sen jäsenten hyvänolon paranemiseen. Hän ei siis haali kaikkea tekemistä itselleen saadakseen tunteen, että hän on ”hyvä auttaja”, jota ilman ryhmä tuskin tulee toimeen. Sen sijaan hän on innokkaasti etsimässä keinoja, joilla muutkin ryhmän jäsenet saisivat kokemuksen siitä, että voivat olla hyödyksi toisille.

Myös ryhmä vaikuttaa ohjaajan rooliin. Kun ohjaajalla on ryhmän varaukseton hyväksyntä olla juuri sen ryhmän ohjaaja, ollaan vakaalla pohjalla. Vertaisryhmän ohjaaja on ottanut oman paikkansa ja kykenee lisäksi antamaan tilaa ja vastuuta ryhmänsä jäsenille kantaen itse kuitenkin kokonaisvastuun ryhmän toiminnasta ja siitä, että kaikki osallistujat saavat äänensä kuuluville.

Vertaisryhmän vetäjä ei voi olla ryhmän auktoriteetti, sillä jyräävien ihmisten lähellä ei synny rentoa, tasavertaista ja turvallista ilmapiiriä. Parhaimmillaan vertaisohjaaja on paremminkin kanssakulkija, joka huolehtii ryhmän toimivuudesta, viisaiden päiden yhteen liittämisestä, niin käytännön kuin ryhmän prosessien ja jäsenten henkilökohtaisten muutosprosessienkin tasolla. Tämä edellyttää ensinnäkin itsetuntemusta, että vetäjä on sinut itsensä kanssa. Toiseksi suurta hyötyä on siitä, että vetäjällä on ymmärrystä ryhmädynamiikasta eli ryhmän eri vaiheista, muutosprosessien luonteesta ja toiminnallisten ryhmämenetelmien osaamista. Osaaminen auttaa myös vertaisryhmän vetäjää jaksamaan paremmin.

Vertaisryhmän ohjaaja on vertainen, tasavertainen, ryhmänsä jäsenten kanssa siitä huolimatta, että hänellä on ryhmän toiminnan kannalta erityinen asema ryhmässä. Hänen ei tarvitse vertailla itseään muihin tai ryhmäläisiä toisiinsa. Ryhmän luotsaaminen ja toimivuus on vetäjällä hallinnassa. Vaikka ryhmän ilmapiirin muotoutuminen on jokaisen ryhmäläisen vastuulla, on myös pitkälti ohjaajasta kiinni, millaiseksi ilmapiiri muodostuu. Ohjaajalla on nimittäin runsaasti keinoja tukea hedelmällistä ryhmäytymistä sekä turvallisen ja sallivan ilmapiirin muodostumista. Turvallisessa ja sallivassa ilmapiirissä jokaisella ryhmän jäsenellä on tilaa olla oma itsensä ja saada äänensä kuuluville omaksi ja yhteiseksi hyväksi.

Kun päättää lähteä vetämään vertaisryhmää, on hyvä, jos on jo käynyt omat asiansa, myös surunsa, siihen vaiheeseen, että on sinut itsensä kanssa. Näin ei tule tuoneeksi omia asioitaan ryhmään niin, että siitä tuleekin pelkästään vetäjän omien asioiden ja käsittelypaikka. Vaikka kyseessä onkin ”vain” vertaisryhmä, vapaaehtoisenkin vetäjän tulee tuntea vastuunsa ja olla asemassaan ikään kuin ammattilainen, jolla on joitakin eettisiä periaatteita.

”Vertaisammattilaisen” eettisiin periaatteisiin kuuluu, että hän käsittelee omat ongelmalliset asiansa pääsääntöisesti jossain muualla kuin ryhmässä. – Vaikkakin erinomaisinkaan vertaisohjaaja ei pääse pakoon omaa elämäänsä edes vertaisryhmässä ja luonnollisesti omat tilannekohtaiset tekijät vaikuttavat ja toisaalta onhan vertaisryhmä antamista ja saamista myös sen vetäjälle. Mutta liian usein saadaan kuulla sellaisista ryhmistä, joiden ohjaajan toimintatapaan kuuluu ryhmän käyttäminen omien huoltensa purkamispaikkana, eli pelkästään itseään varten.

Vertaisryhmän vetäjän eettisiin periaatteisiin kuuluu ehdottomasti myös se, ettei hän missään tapauksessa ryhdy esimerkiksi ryhmän lääkäriksi, jollei hänellä satu alan koulutusta olemaan. Vertaisohjaaja ei tee diagnooseja tai anna lääkeneuvontaa. Jos hän epäilee, ettei jonkun ryhmän jäsenen hoito ja lääkitykset ole kohdillaan, hän voi ainoastaan ohjata asianomaisen ammattilaisten vastaanotolle. Vertaisohjaajan tulee ymmärtää, että ottamalla kantaa jonkun lääkityksiin, ottaa samalla myös valtavan (liian suuren) vastuun.

Ryhmäprosessin ohjaaminen on ryhmänvetäjän tärkein rooli

Vertaisohjaajan toiminnan lähtökohtana on tieto siitä, että jokainen ihminen on oman elämänsä paras asiantuntija ja ohjaaja voi olla johdattamassa ryhmäläisiään kulkemaan kutakin omalla tiellään, eli ohjata heidän prosessejaan itseauttamisen suuntaan, ja olla kanssakulkijana.

Vertaisryhmän ohjaaja ei ole ryhmän jäsenten asioiden ja ongelmien analysoija, terapeutti tai kaikkitietävä neuvoja. Hän on auttaja, joka auttaa muita auttamaan itse itseään käyttäen mahdollisimman turvallisia menetelmiä. Vertaisohjaajan tehtävänä ei ole niinkään tietää vastauksia kysymyksiin kuin antaa ryhmäläisille tasavertaisesti tilaa monenlaisten käsitysten julkituomiseen sekä joissain tilanteissa osata kysyä ryhmäläisen kannalta tärkeitä kysymyksiä ja sallia ihmisten oivaltavan vastauksia itse. Vaikeissa tilanteissa on tärkein kysymys: ”Onko tilanne nyt sellainen, että tunnet tarvitsevasi ammattiapua?” Tämä kysymys hänen kannattaa esittää kahden kesken ryhmäläisen kanssa.

Ryhmänvetäjä siis toimii ryhmässään siten, että kurssilaiset voivat säilyä oman elämänsä asiantuntijoina. Ohjaajalle jää silloin luonnostaan tehtävät, joilla hän on mahdollistamassa kurssilaisten omakohtaisia kokemuksia ja päätöksentekoa. Näin sen vuoksi, että kukaan ei pysty koskaan elämään toisen elämää, eikä edes eläytymään siihen riittävässä määrin. Myös tulkinnat ja analyysit toisen ihmisen ajatuksista, ilmeistä, eleistä ja käytöksestä voivat mennä vahvasti harhaan.

Vertaistyhmän ohjaajan on hyvä olla tietoinen siitä, että kaikki ryhmät käyvät läpi tietynlaisia vaiheita huolimatta siitä, miten niitä ohjataan. Vaiheet eivät aina etene koulukirjamaisesti ja terävimpiä särmiä voidaan lievittää, jos ilmapiirin rakentamiseen on panostettu.

Ryhmän käynnistymisvaiheessa ryhmäläiset hakevat yleensä tukea ohjaajasta ja toinen toisistaan, ollaan ymmällään ja ujostellaan. Ryhmän jäsen pyrkii kokemaan turvallisuutta ja saamaan tilaa ryhmässä – vaikkapa vaikenemalla, jos muu ei onnistu. Ryhmäläisten mielissä liikkuu kysymyksiä: "Mitä odotan ryhmältä?" "Mitä ryhmä odottaa minulta?" ”Haluanko olla tässä ryhmässä?” Pyritään vähin erin suureen yksimielisyyteen, ei oikein vielä uskalleta tuoda omia mielipiteitä julki.

Seuraavassa vaiheessa on ryhmän sisällä usein kuohuntaa. Silloin esiintyy runsaasti kilpailua, tunteet ovat pinnassa, puhutaan paljon ja kuunnellaan vähän. Tällöin uskalletaan tuoda julki omia mielipiteitä ja voidaan käydä jonkinasteisia valtaneuvottelujakin. Tämäkin vaihe on tarpeellinen, jotta voidaan lopulta löytää sopu, yhteinen tavoite ja into tehdä työtä yhdessä.

Ryhmän vetäjän tehtävänä on auttaa ryhmää selviämään vaiheeseen, jossa aito vuorovaikutus ryhmän jäsenten välillä lisääntyy ja pystytään sopimaan yhdessä tavoista toimia. Hän voi auttaa vaiheesta toiseen siirtymistä antamalla myönteistä palautetta siitä, että ryhmässä tulee esille monenlaisia mielipiteitä esim. toteamalla keskustelukierroksen jälkeen: ”äskeisellä kierroksella saimme monenlaisia, toinen toistaan täydentäviä, käsityksiä käsiteltävään asiaan tms.”.  Ei kuitenkaan kannata sanoa mitään sellaista, joka ei omasta mielestä ole paikkansapitävää.

Jotta huomio olisi lopulta yhteisessä työskentelyssä ja ryhmän päätavoitteessa, yhteisessä hyväolon löytymisessä, kannattaa pienryhmien kokoonpanoa kaiken aikaa muuttaa esim. käyttämällä erilaisia ryhmän jäsenten arpomismenettelyjä. Otetaan esim. luku neljään ja kunkin luvun saaneet menevät samaan ryhmään. Parhaimmillaan ryhmän vuorovaikutus on vaiheessa, jossa uskalletaan olla oma itsensä huolimatta ajoittaisista erimielisyyksistä. Ryhmän siirtyessä onnistuneesti

Toinen toistaan kunnioittavaksi toimintatavaksi ja ryhmän tuloksellista toimintaa parantavaksi on osoittautunut työote, jota kutsutaan hienolta kalskahtavasti prosessikonsultatiiviseksi työotteeksi. Luonnostaan sitä käyttävät mm. sellaiset vanhemmat, jotka eivät halua sekoittua aikuistuneiden lastensa elämään silloinkaan, kun nämä pyytävät neuvoa. Tälle toimintatavalle on ominaista kysely. Kyselijänä on vanhempi ja nuori itse vastaa kysymyksiin aikanaan. Kyselyn onnistumiseksi on myös tärkeää kuunnella neuvon kysyjää hyvin tarkasti. Siksiköhän, että osaisi antaa Hyviä Neuvoja? Vaikka neuvojakin saatetaan joskus tarvita, kuuntelua tarvitaan erityisesti siksi, että kuuntelija osaisi tehdä vielä parempi kysymyksiä.

Ryhmään ohjaukseen sovellettuna: kyselemisen ja ryhmän kuuntelemisen avulla vetäjä osaa kehittää seuraaviin tapaamisiin entistä toimivampia ja ryhmälle sopivampia harjoitteita.  Ryhmän vetäjän tai tukihenkilön kysymykset auttavat saamaan selville asioita, joita ihminen itse pitää tavoittelemisen arvoisena elämässään, miten hän aikoo tavoitteisiinsa päästä, mitä hän jo nyt tuntee kykenevänsä ja mitä haluaa vielä oppia. Hyödyllisimpiä ovat kysymykset, joilla ryhmän jäsen saa vahvistettua ymmärrystään Elämänsä Punaisesta Langasta, elämänsä merkityksellisyydestä, jonka ympärille kietoutuu hänen elämänsä tarina.

Ohjantaa tehostaa se, että tukihenkilö tai ryhmänvetäjä toteaa ja hyväksyy kuulemansa moralisoimatta eli ymmärtää, että kyseisissä olosuhteissa ja sen hetkisellä elämän kokemuksella ja juuri sillä hetkellä, asia on juuri niin kuin hän äsken kuuli.

Vertaisohjaajan haasteena on ryhmäläisten muutostarpeen ymmärtäminen

Vertaisryhmään tullaan yleensä sen takia, että on tarvetta saada olla yhteydessä toisten kanssa, edistää omasta sairaudesta parantumista tai käsitellä omia asioita ja elämää yhdessä muiden kanssa. Taustalla on tarve tehdä elämälleen jotakin, saada aikaan muutosta ja sitä varten tarvitaan mm. ryhmän tukea. Vaikka henkilökohtaiset muutosprosessit käydäänkin sisäisesti omassa itsessään, hyvin toimiva vertaisryhmä on valtava voimavara muutosta hakevalle ja työstävälle jäsenelleen. Tällaisessa ryhmässä sekä saadaan että samalla myös annetaan.

Ryhmänvetäjän on hyvä pohtia ja käsitellä ensinnäkin itse ja myös ryhmän kanssa muutosta, muutosprosessien luonnetta ja joskus mutkikkaitakin polkuja. Muutokseen liittyy paljon omia tunteita, jotka kaikki ovat kokijansa kannalta ”oikein”. Siihen liittyy myös ihmiseen itseensä liittyviä uskomuksia ja asenteita, joita ryhmässä voidaan saada esille ja työstää yhdessä niistä toimivampia ihmisen kasvun ja hyvän olon lisääntymisen kannalta.

Muutoksen ymmärtäminen ja siihen liittyvistä mielikuvista puhuminen auttaa edistämään sitä haluttuun suuntaan. Se auttaa löytämään konkreettisia keinoja, joilla kulkea kohti päämääräänsä. Muutokseen liittyvien piirteiden - kuten takapakit, epävarmuus ja voimakkaatkin pelot, muut tunteet ja reaktiot (omat ja lähipiirin) - ymmärtäminen auttaa sietämään niitä ikään kuin projektiin kuuluvina. Ei ole esimerkiksi lainkaan tavatonta, että lähipiiri vastustaa jäsenensä muutosprosessia, jos se järkyttää totuttuja asetelmia. Jos autettava alkaa pärjätä itse, auttajan roolissa olevan asema murenee ja kriisiytyy. Lähipiiri ei välttämättä ole valmis muutokselle.

Muutos on henkistä laatua – jonkinlaista kasvua. Muutoksessa ei pyritä missään tapauksessa persoonallisuuden muutokseen, vaan löytämään sellaista asennoitumista, jossa oma olo tuntuu entistä kotoisammalta ja itselle riittävän hyvältä. Se on itsetuntemuksen kasvua, luovuuden ja voimavarojen näkyväksi tulemista elämää rikastavalla tavalla.

Muutoksessa on valttia pienten askelten politiikka, sillä kaikelle on annettava aikansa. Hitaus on valttia! Arjen askareita puuhatessa ja riittävästä yölevosta nauttien muutokset kypsyvät kuin itsestään ja ”sielu” pysyy muutoksessa mukana. Muutos kysyy paljon voimia ja siksi ryhmä, joka toimii voimavarakeskeisesti ja voimavaroja edistävästi, voi olla erittäin merkittävä akku hyvän olon etsijöille (ks. myös Akatemia/Hyvän olon edistäminen).

3. Vertaisryhmän turvallinen ilmapiiri

Turvallinen ilmapiiri on ryhmän toiminnan ja hyvinvoinnin perusedellytys. Turvallinen ilmapiiri tuntuu osallistujista levolliselta, kiireettömältä, rauhalliselta ja vapautuneelta. Turvallisessa ilmapiirissä tuntee lupaa olla keskeneräinen, haavoittuva ja herkkä. On lupa olla näyttelemättä mitään roolia. Saa tuntea kaikki tunteensa, koska kaikki tavat toimia ovat yhtä oikeita. On lupa vaikka pelätä. Saa olla oma itsensä ja tuntee, että on hyväksytty, vaikka välillä pelkäisi ja olisi väsynyt kaikkeen – on riittävän hyvä.

Turvallisessa ilmapiirissä on vallalla tasavertaisuus ja –arvoisuus huolimatta siitä, että ryhmän jäsenillä on eri alojen kokemuksellista tai koulutuksellista asiantuntijuutta. Vuorovaikutuksellisuuden avulla ilmapiiri on rakentava ja tukee uuden oppimista. Tiedetään, tunnetaan ja koetaan yhdessä paljon enemmän kuin yksin. Uskalletaan jopa olla hyviä ja tunnustaa oma erityislahjakkuus. Samalla voi vahvistua vastuunkantamisessa – leiviskänsä hoitamisessa - ja päätöksenteossa, tunnistaessaan omia vahvuuksiaan.

Turvallinen ilmapiiri on hyväksyvä, ei-kriittinen. Ihmisiä ja heidän tekemisiään ei arvostella tai arvoteta. Ja samalla mahdollistuu myönteisen palautteen antaminen toinen toisilleen. Se ei siten vaadi kaikkien tasapäistämistä, vaan erilaisuutta arvostetaan. Kaikkien mielipiteet huomioidaan ja niitä arvostetaan. Turvallinen ilmapiiri on myös hiljaista  hyväksyntää. Sellaisessa ilmapiirissä päällimmäisenä huolena ei ole se, ”mitä muut minusta ajattelevat”. Jokaisella on lupa ilmaista mielipiteensä ilman pelkoa siitä, että hylättäisiin ja jätettäisiin ulkopuolelle.

Toinen toisensa tukeminen ja auttaminen on luonnollista. Asioiden käsittely yhdessä, eli jakaminen, luo yhteyden kokemuksen ja tunteen samaan porukkaan kuulumisesta. On mahdollista hahmottaa oma paikkansa ryhmässä.

Ryhmässä ryhmäläisten roolit voivat olla erilaiset kuin muualla, esimerkiksi työelämässä. Turvallisessa ilmapiirissä totuttuja rooleja voi rikkoa tarkoituksella. On tärkeää, että ryhmässä jokainen saa kertoa itsestään vain sen verran ja siinä tahdissa, minkä itse katsoo hyväksi ja tarpeelliseksi. Ryhmässä on myös lupa olla sanomatta mitään.

Turvallisessa ilmapiirissä iloitaan ja surraan, jaetaan tunteita ja kokemuksia. Ilmapiiri sallii huolettoman heittäytymisen tässä ja nyt. Voidaan olla huoletta lapsellisia ja lapsellisen luovia. Toisaalta tunteitaan ei ole pakko pukea sanoiksi, eikä niitä analysoida. Näin  jokainen voi antaa myös itselleen luvan olla analysoimatta kaikkea.

Miksi turvalliseen ilmapiiriin kannattaa pyrkiä?

Turvallisella ilmapiirillä katsotaan olevan arvoa sinänsä. Sitä ei pidetä pelkästään välinearvollisena muiden asioiden saavuttamiseksi. Sitä pidetään siis tärkeänä ihan vain siksi, että se on itsessään hyvä asia.

Perusolettamuksena on myös se, että turvallinen ilmapiiri luo Hyvää Oloa, joka on tavoiteltava arvo sinällään. Hyvän ilmapiirin ja Hyvän Olon saavuttamisen tavoitteena eivät ole taloudelliset arvot, esim. osallistujien suurempi taloudellinen tuottamiskyky ja tehokkuus.

Turvallisessa ilmapiirissä kaikki ryhmän jäsenet ovat ”parhaimmillaan”. He ovat vastaanottavaisia oivaltamaan omaa hyvinvointiaan kehittäviä ratkaisuja. Turvallinen ilmapiiri luo puitteet, jossa voi rauhassa keskittyä olennaiseen – aika ei mene keinotekoisten roolien vetämiseen tai pelkäämiseen ja jännittämiseen. Ajatukset virtaavat vapaassa ilmapiirissä synnyttäen uusia ajatuksia ja ideoita - ja uusia omia henkilökohtaisia tarinoita. On mahdollista voittaa omia syviäkin luovuuden esteitä ja poistaa niitä. Toisten ryhmäläisten hyväksyvä suhtautuminen antaa jokaiselle onnistumisen kokemuksia, jotka puolestaan parantavat kunkin itsetuntoa.

Turvallinen ilmapiiri mahdollistaa yhteishengen ja joukkovoiman kehittymisen kukkaansa. On mahdollista hahmottaa oma paikkansa ryhmässä antamisen ja saamisen vaihdellessa luontevasti. On mahdollisuus oppia samanaikaisesti yksilöinä ja ryhmänä. Ryhmästä tulee siis itseoppiva ja itseohjautuva ryhmä. Asiat hoituvat yhdessä.

Turvallisessa ilmapiirissä on mahdollista myös oppia ja tottua ottamaan vastaan elämän yllätyksellisyyttä, koska harjoitteista voidaan tehdä yllätyksellisiä. Yllätyksellisissä harjoitetilanteissa voi kehittää luovuuttaan palvelemaan arkipäivän tilanteita. Tätä kautta mahdollistuu oman elämänsä ja itsensä merkityksellisyyden löytäminen ja kokemus, jonka on havaittu olevan hyvin tärkeä tekijä elämän tyytyväisyyden lisääjänä.

Turvallinen ilmapiiri mahdollistaa sen, että asioista voidaan olla eri mieltä, onhan jokaisella ryhmän jäsenellä erilainen elämäntilanne ja taustansa. Erilaisen taustan ja kokemuksen takia jokainen on saanut nähdä ja oppia samojen asioiden eri puolia. Samoja asioita voidaan yhdessä lähestyä eri kannoilta ja havaita, että ne ovat eri näkökulmista katsottuina toisaalta niin ja toisaalta näin. Siten ehdottomien totuuksien löytämisen välttämättömyys sekä epävarmuuden sieto kaikkien asioiden selittämiseksi vähenee. Tätä kautta on mahdollista alkaa sietää entistä enemmän elämän keskeneräisyyttä ja ylenmääräistä tarvetta hallita sitä.

Ryhmän ohjaajalla on merkittävä rooli turvallisen ilmapiirin syntymisessä. On olemassa käytännöllisiä keinoja edistää turvallisen ilmapiirin syntymistä ja ryhmäytymistä. Ryhmäytyminen tarkoittaa ryhmän hitsautumista toimivaksi kokonaisuudeksi – ympäristöksi, joka todella tukee jäseniään rakentamaan elämäänsä ja oloansa paremmaksi. Turvallisen ilmapiirin luomisesta ja ryhmäytymisestä käytännössä kerrotaan enemmän Työkalupakissa.

4. Ryhmän yhteistyön sujumista ja edistymistä voi arvioida

Mikäli vertaisohjaaja haluaa auttaa ryhmää pysymään kehittyvänä ja jäseniään auttavana, hänen on hyödyllistä seurata ja arvioida ryhmän toimintaa ja käytettyjä menetelmiä jatkuvasti yhdessä ryhmän kanssa. Arvioinnin kohteena ei siis ole se, onko vertaisvetäjä ryhmäläisten mielestä hyvä vetäjä tai mukava ihminen!

Kun vertaisvetäjä pyytää ryhmänjäseniä kiinnittämään huomiota ryhmän yhteiseen toimintaan ja kunkin omaan oloon ja oivalluksiin, hän pystyy auttamaan ryhmänjäseniä omakohtaisten hyötyjen saamisessa ryhmätoiminnasta. Näin toimiessaan vertaisohjaaja saa samalla hyödyllistä, joskin epäsuoraa, palautetta siitä, mitä opittavaa hänellä itsellään on ryhmänvetäjänä. Jos hän sen sijaan pyytää ryhmän jäseniä kiinnittämään huomionsa omaan persoonaansa ja vetäjänä onnistumiseensa, hän tulee samalla estäneeksi ryhmän jäseniä saamasta omakohtaisia oivalluksia kunkin omasta vastuusta oman hyvän olonsa rakentajina.

Arvioinnin kohteena ovat

1. Onko ryhmässä turvallinen ilmapiiri ja toiminta sujuvaa?

• Kuinka siellä uskalletaan tuoda esille ajatuksia ja ideoita?
• Miten vuorovaikutus sujuu?
• Osallistuvatko kaikki?
• Kuinka ryhmä innostuu uusista asioista?
• Millaiseksi ryhmän jäsenet ilmapiirin kokevat?
• Mitä ryhmä voi yhdessä tehdä em. seikkojen edelleen kehittämiseksi?

Keinoja saada selville em. asioita on

·        Jokaisen tapaamisen lopuksi käydään kierros, miltä ryhmä tuntui tänään. Jokaiselle annetaan mahdollisuus kertoa kahdella sanalla ryhmätunnelmat. Jos joku ei halua kertoa, häntä ei pakoteta.

• Otetaan arviointi yhden tapaamiskerran teemaksi: ryhmäläiset voivat ensin pohtia hetken kohdassa 1 mainittuja asioita yksin, sitten keskustella pareittain ja lopulta tuoda yhteisen pohdinnan tulokset koko ryhmälle. Ryhmän kertoessa tuloksia asian esittelijä ei kerro, kuka sanoi mitäkin, vaan esittelee tulokset ryhmän yhteisinä tuloksina. Tärkeää siis on, että asioita arvioidaan ryhmätasolla, eikä anneta muille ryhmänjäsenille negatiivista henkilökohtaista palautetta. Ja ennen kaikkea pyydetään ehdotuksia, kuinka yhteyden kokemustamme voi ilman paineita kaiken aikaa lisätä.
• Ryhmän vetäjä pohtii ja kirjaa itselleen muistiin tapaamisen jälkeen seuraavia asioita: Väsyinkö vai virkistyinkö? Jos väsyin, niin mihin se mielestäni liittyi? Liittyikö väsyminen siihen, että aloin kantaa voimia kuluttavaa huolta ryhmäläistä – ryhdyinkö sijaiskärsijäksi? Oliko tunnelma omasta mielestäni välitön? Pidinkö huolta siitä, että kaikilla oli mahdollisuus tuoda näkemyksensä esiin? Muistinko tehdä lopuksi lyhyen yhteenvedon siitä, mitä ryhmä tänään teki ja sai aikaan esim. näin: ”Tänään maalasimme Hyvän olon kuvia yksin ja ryhmässä. Sen jälkeen kävimme läpi, mitkä asiat tuottavat Hyvää oloa itse kullekin. Osoittautui, että Hyvää oloa tuottavat seuraavat asiat …. ” Lopuksi pohdinta siitä, mitä voin tehdä toisella kertaa toisin, siten, että myös itse jaksan paremmin.
• Jos ryhmänvetäjiä on kaksi, ryhmätilanteiden arviointi eli reflektointi yhdessä vetäjien kesken on hyvä tapa arvioida ja kehittää ryhmänvetäjien käyttämiä menetelmiä.
• Ryhmänvetäjä voi pyytää palautetta ryhmältä myös siten, että pyytää heitä maalaamaan sekä kunkin oman että ryhmän yhteisen tunnelman. Tämä auttaa ohjaajaa ryhmän ilmapiirin arvioinnissa ja ryhmäläisille siitä on hyötyä sikäli, että tämäntyyppisen menetelmän avulla ryhmän jäsen tulee erottaneeksi oman tunnelmansa ryhmän tunnelmasta – ne saattavat olla monesti aivan erilaisia.

Toisin sanoen ihmisten omat tunnelmat saattavat poiketa paljonkin ryhmän tunnelmasta. Ihmisten omien tunnelmakuvien avulla saadaan viitteitä siitä, onko illan teeman mukainen työskentely jättänyt ihmiset iloon vai synkkyyteen. Ihmisten omat tunnelmat eivät sen sijaan kerro riittävästi ryhmän ilmapiiristä. Ryhmän yhteistä tunnelmaa kuvaavat kuvat kertovat puolestaan monipuolisesti koko ryhmän ilmapiiristä. Mikäli ryhmän toimintaa kuvataan synkillä väreillä ja kuvioilla, on syytä kiinnittää huomioita virittämis- ja ryhmäytymismenetelmiin. Ja erityisesti siihen, onko kaikille annettu yhtäläinen mahdollisuus tuoda esille omia näkökulmiaan, vai haukkaavatko jotkut ryhmän jäsenet liikaa huomiota ja aikaa itselleen.

2. Paraneeko ryhmäläisten hyvinvointi ja lisääntyykö heidän vastuunsa oman hyvän olonsa rakentumisessa?

·        Millaisia tuloksia ryhmä saa aikaan? Vertaisryhmän vetäjän kannattaa pohtia sitä, ovatko ryhmän yhdessä aikaan saamat tulokset monimuotoisempia kuin hän yksinään olisi saanut aikaiseksi kyseisestä tehtävästä. Mikäli ryhmä tuottaa monenlaisia esityksiä, kuvia ja ideoita voi ohjaaja päätellä, että annetut ohjeet ovat sopivan selkeät ja ilmapiiri innostava. Liian tarkasti annetut ohjeet estävät osallistujia samaan aikaiseksi yllättäviä ratkaisuja.

·        Ryhmäläisiä voi pyytää arvioimaan myöskin omaa koettua muutoksensa kulkua, mitä kokee saaneensa ryhmästä ja mitä antaneensa. Myös ihmisten halukkuus jatkaa ryhmässä on melkoinen mittari.

·        ”Minä ja elämäni tarina” –arviointi, ks. päiväkirjatyöskentelyn arviointi.

Vertaisohjaaja saa jatkuvasti enemmän tai vähemmän epäsuoraa ja sanatonta palautetta ryhmältä. Omaan mutu-tunteeseen ja intuitioon voi luottaa ainakin jossain määrin.

5. Vertaisohjaajan oma jaksaminen

Vertaisohjaajan jaksamiseen vaikuttavat tietysti samat asiat kuin kenen tahansa muun työtä tekevän ihmisen hyvinvointiin. Ohjaajan omat tilannekohtaiset tekijät, fyysinen ja psyykkinen kunto, ryhmä ”työ”ympäristönä ja oma suhde siihen ja ryhmän vetämiseen liittyvät valmiudet ja osaaminen rakentavat vertaisryhmän vetäjän hyvää oloa. Samoin kuin työelämässäkin, jos ryhmänohjaamistyön edellytykset ja puitteet eivät ole kunnossa, ne nakertavat ohjaajan ja samalla koko ryhmän hyvinvointia.

Lisäksi vapaaehtoiseen auttamistyöhön liittyy piirteitä, jotka tekevät siitä tavanomaiseen palkkatyöhön verrattuna eri tavalla häiriöherkän ja vaativan. Vapaaehtoisuuteen perustuvaa työtä ei mielletä varsinaisesti työksi, vaikka se kyllä sellaisesta todella käykin. Auttamiseen liittyy myös paljon tunteita ja intohimoja. Toisten auttaminen pyyteettömällä mielellä harhauttaa helposti vetäjän unohtamaan omasta jaksamisestansa ja rajoistaan huolehtimisen. Myöskään ryhmällä työyhteisön roolissa ei kenties ole paukkuja tukea vetäjänsä jaksamista.

Koska vertaisryhmä ei ole sen ohjaajan omien asioiden prosessointipaikka, hänen täytyy etsiä joku muu areena käsitellä henkilökohtaisia asioitaan. Hyvää työnohjausta ja ohjaustyön reflektointia on esimerkiksi pitää säännöllisesti yhteyttä toisiin vertaisryhmien vetäjiin. Lisäksi siinä on mahdollista oppia puolin ja toisin kaikkea ryhmien kanssa työskentelyyn liittyvää, käytännön kokemuksia, uusia menetelmiä, ideoita ja harjoitteita, ja kehitellä niitä yhdessä toisten kanssa edelleen. Toimiva ja jaksamista tukeva systeemi on se, että ryhmää vetää vetäjäpari. – Edellyttäen, että vetäjien yhteistyö toimii, eikä takkuile varsinkaan jonninjoutavien keskinäisten kilpailuasetelmien ja kärhämöinnin takia.

Ryhmänohjaajan on hyvä tuntea itsensä ja omat rajansa. Vastuun jakaminen ryhmälle ja ryhmän jäsenten osaamisen arvostaminen ja hyödyntäminen paitsi helpottaa vetäjän vastuuta, se myös turvaa ryhmän toiminnan jatkuvuuden, jos vetäjä syystä tai toisesta joutuu tai haluaa vetäytyä vetovastuustaan. Jaettu vastuu myös lisää jäsenten aktiivisuutta oman elämänsä parantamisessa ja sitoutumista ryhmän toimintaan. Lisäksi tasavertaisessa ryhmässä, jossa vastuuta on jaettu, on paremmat mahdollisuudet käsitellä ja sietää myös ryhmän kannalta vaikeita asioita, kuten ihmisten tai asioiden välisiä ristiriitoja.

Käytännössä vastuuta voidaan jakaa yksinkertaisesti niin, että ryhmä määrittelee vetäjän ohjauksessa oman tavoitetilansa, ideoi toiminnan linjat ja tavat toimia sekä sopii aikataulusta ja vastuista mahdollisimman konkreettisella tasolla. Siten, että tiedetään, mitä tehdään, milloin tehdään ja kuka tekee. Ryhmän vetäjälle jää vastuu kokonaisuudesta ja sen organisoinnista sekä turvallisesta ilmapiiristä huolehtimisesta.

Ryhmänvetäjä voi tehdä ryhmälleen selväksi omia rajojaan. Tasavertaisessa ryhmässä ymmärretään, ettei ohjaaja elä pelkästään ryhmää varten. Hän on vapaaehtoistyöntekijä, jolla on muutakin elämää. Ryhmä on vain yksi osa sitä. Vetäjä tunnistaa itse omat motiivinsa tehdä vapaaehtoistyötä ja tuo ne avoimesti myös ryhmän jäsenten tietoisuuteen. Avoimessa ja turvallisessa ilmapiirissä myös ryhmänvetäjä voi paremmin. Hänellä on mahdollisuus olla aito ihminen ansioineen ja keskeneräisyyksineen.

Omien rajojensa tuntemisen lisäksi ryhmänohjaaja tunnistaa omat voimavaransa, ne asiat joista hän itse ammentaa voimansa. Niistä ei voi pitää huolta, jollei niitä osaa tunnistaa. – Puhumattakaan siitä, että pystyisi auttamaan muita löytämään voimavarojaan ja huolehtimaan niistä. Sillä sitähän vertaisryhmän ohjaaminen ja ihmisten tukeminen muutosprosesseissaan on.