Seija Hiisijärvi, Tuula Heiskanen ja Kirsi Blomberg

ELÄ! –TYÖKALUPAKKI VERTAISRYHMIEN OHJAAJILLE

Sisällys

1. Yhteistä aarrearkkua täyttämään

2. Luovan vertaisryhmän päämäärä, periaatteet ja toimintatavat

3. Turvallisen ilmapiirin syntyminen

4. Ryhmäytyminen on mahdollista turvallisessa ilmapiirissä

5. Virittäytymistä ja turvallista ilmapiiriä edistävä toiminta

6. Teematyöskentely

7. Ryhmän yhteistyön sujumista ja edistymistä voi arvioida

8. Materiaalioppi

9. Päiväkirjatyöskentely ryhmässä

10. Muita vinkkejä vertaisohjaajalle vertaisryhmiin vietäväksi

11. Opintokerhon perustaminen

Elä! –työkalupakki vertaisryhmien ohjaajille

Olemme kehittäneet tätä aineistoa sellaisista ajatuksista, kokemuksista ja teorioista, joiden mukaan ihmisellä on ajattelun ja puheen lisäksi myös sanoinkuvaamattomia ja järkeen perustumattomia (irrationaalisia) tunteita, fyysisiä tarpeita, uskoa, uskonnollisuutta, toimintaa, intuitioita, tahtoa, taiteellista luovuutta, arkista kekseliäisyyttä, asenteita, moraalisia taustaoletuksia sekä itseään ja ympäristöään koskevia uskomuksia.

Monipuolisten menetelmien kirjo mahdollistaa sen, että vertaisryhmiin osallistujat saavat olla kokonaisia ihmisiä fyysisine, psyykkisine ja sosiaalisine tarpeineen. Monipuolisia menetelmiä käyttäen myös kaikki elämää rikastuttavat mieltämis- ja havainnoimistyylit (kuuloon ja näkemiseen sekä liikkeeseen ja toimintaan perustuvat) pääsevät entisestään monipuolistumaan. Ja elämän rikkauksista saa enemmän irti.

Vertaisryhmän on mahdollista saada tukea toimintaansa, jos se perustaa opintokerhon (ks. luku 11).

1. Yhteistä aarrearkkua täyttämään

Sinä, joka vedät  ryhmiä, vaikkapa kerhoilloissa tai kursseilla, olet varmasti itse kaikkein paras lähde, josta ammentaa tervehdyttäviä toimintatapoja. Sinun kokemuksesi, tietosi ja taitosi ja hyvä ymmärryksesi ovat se ryhmän yhteinen pesämuna, josta tapaamiset lähtevät liikkeelle. Melkoinen haaste ja vastuu, vai mitä? Jos joudut vetämään tilaisuuden pelkästään omilla eväilläsi muiden arkihommien sivussa, saatat tulla tilaisuuden jälkeen kotiin silmänalukset mustina ja pusero hieltä haisevana. Ei hyvä. Ei ainakaan monta kertaa.

Tarkoitus on nimittäin, että myös vetäjä virkistyy, oppii uutta ja kohottaa elämänlaatuaan siinä missä muutkin osallistujat. Jos tässä saa heittäytyä runolliseksi - ja tietysti  saa - tilaisuus on onnistunut, kun jokainen saa täyttää yhteistä hyvän olon aarrearkkua omalta osaltaan, ja kun jokainen saa yhtä vapaasti ammentaa aarrearkusta. Sellainen arkku on aina tulvillaan, mutta kuitenkin kevyt kantaa. Tai, se ei ainakaan tipu varpaille.

Miten tuollainen aarrearkku-ihme saadaan aikaiseksi? Aivan varmasti sitä ei tiedä kukaan, mutta samanhenkisten yhteisissä kohtaamisissa, yhteisin pyrkimyksin ja sopivin työkaluin, voi ihme  tapahtua.

Aarrearkun luomiseksi tarvittava ilmapiiri ja tahto on kunkin ryhmän omassa vallassa. Tässä Elä!-työkalupakissa puolestaan tarjoamme konkreettisia työkaluja. Jotta työkalupakki vastaisi erilaisten ryhmien tarpeita, kehittyisi ja pysyisi tuoreena, siihen tarvitaan myös teidän ryhmänne helmiä. Voitte lähettää uusia ideoitanne, kehitelmiänne ja käyttökokemuksianne Elä! –sivuston ylläpitäjille: tuula.heiskanen@ela.fi ja seija.hiisijarvi@ela.fi. Palautteet voi lähettää myös www.ela.fi -sivuilta klikkaamalla siellä ylävalikosta posti/aineiston lähetys

Työkalupakkiin olemme koonneet sinulle työkaluja sovellettavaksi ja edelleen kehitettäväksi, joka pohjautuu vetämillämme kursseilla saatuihin kokemuksiin. Sen kantava perusta on, että sekä sinun että ryhmään osallistuvien työkaluja ovat sanat, kuvat ja liike sekä musiikki ja monenlainen toiminta.

Sanaa, kuvaa, liikettä ja musiikkia voi yhdistää toisiinsa monella tavalla. Ja tämä onkin hyvä, koska ryhmässäsi on varmasti mukana hyvin erilaisia ihmisiä. Toiset ovat vahvempia kuvapuolella ja toiset taas mieltävät maailmaa enemmänkin sanojen tai toiminnan kautta. Kertoa voi monin keinoin, ja juuri kertomus on osoittautunut monilla kursseilla antoisaksi aarrearkuntäytteeksi, lähtipä se sitten mustavalkoisesta kuvasta tai vaikka oman kehon rytmillisestä käytöstä.

Tämän vertaisohjaajan työkalupakin menetelmien kehittämisessä on lähdetty siitä, että vertaisohjaajien koulutustaso ja -tausta on vaihteleva, ja että vertaisohjaajat edustavat ammatiltaan mitä tahansa ammattialoja. Siten työkalupakin tietoperustakin on mahdollisimman luova, monipuolinen ja ennen kaikkea käytännönläheinen. Työkalupakki ei siten edusta erityisten psykologisten ja psykiatristen suuntausten lähestymistapoja.

Työkalupakin taustalla on arkiset ajatukset siitä, että ihminen luontaisesti haluaa hyvää oloa ja terveyttä sekä itselleen että muille. Sairastuttuaan hän yrittää parantua sairaudestaan, päästä pois pahasta olosta ja löytää helpotusta oireisiin kuten kipuihin, ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen ja pelkoihin.

Taustalla ovat myös ajatukset siitä, että ihmisyyteen ja elämän laadun paranemiseen liittyy, vaikkakin usein tiedostamatta, halu pohtia mm. seuraavia asioita:

1.      Kuka ja millainen minä olen? Voinko, ja miten voin tuntea, että saan vaikuttaa omalta osaltani elämäni kulkuun ja saan riittävässä määrin olla oman onneni seppä - toteuttaa itseäni siinä määrin, etten tunne olevani ajopuu tai laineilla ajelehtiva lastu?

2.      Miten selviän maailmassa? Miten otan vastaan itsestäni riippumattomat elämäntapahtumat? Onko elämänasenteellani merkitystä maailmassa pärjäämiselle? Voiko elämänasenteeni muuttua rakentavammaksi, jos tahdon? Miten saavutan riittävän tunne/järkitasapainon, miten jaksan elää, tahdonko mitään, mitä tahdon, miten osaan tehdä elämää kantavia ja eteenpäin vieviä päätöksiä ja pärjään haastavissa tilanteissa? Keneltä ja miten saan tukea tarvitessani?

3.      Mitä merkitystä elämällä on minulle? Onko maailma minua varten?

4.      Olenko minä maailmaa varten? Mitä merkitystä minulla on elämälle - mikä on paikkani maailmassa ja miten voin täyttää omat, läheisteni ja yhteiskunnan odotukset itseäni tyydyttävällä tavalla?

5.      Miten voin saada hyvän yhteyden toisiin ihmisiin ja ympäristöön? Voinko omalta osaltani auttaa toisia saamaan hedelmällisen yhteyden minuun?

6.      Mitkä ovat onneni ja hyvän oloni avaimet – mitkä ovat voimavarani, miten kokien, eläen ja toimien voin kokea riittävästi mielihyvää ja jopa onnea? Miten voin löytää ja käyttää voimavarojani monipuolisesti (mm. luovuus, tunteet, vuorovaikutustaidot ja järki) itseäni ja muita ilahduttavalla tavalla?

7.      Miten saisin jonkinlaisen ja itselleni riittävän kokonaiskäsityksen omasta elämästäni, sen eri osa-alueista, ympäröivästä maailmasta ja niiden liittymisestä toinen toisiinsa, sellaiseksi ymmärrettäväksi tarinaksi tai jatkumoksi, jotta voin olla itselleni ja muille riittävän aito?

Työkalupakin Päiväkirjassa esitellyt  työvaiheet pyrkivät pureutumaan edellä mainittujen kysymysten käsittelyyn toiminnallisten ja luovien menetelmien avulla. Sisältö on tulevaisuuteen suuntautunut, monenlaisia näkökulmia herättelevä ja ratkaisuja etsivä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että käyttämällä eri ryhmätilanteissa monipuolisesti ja soveltavasti tätä aineistoa on ryhmiin osallistujilla mahdollisuus parantaa keskustelun lisäksi oman elämänsä laatua ja omaa hyvää oloaan myös monilla muilla tavoilla. Näin siksi, että elämän laadun parantamiseen liittyvät ja sitä edistävät oleelliset kysymykset ovat usein vaikeita tavoittaa pelkästään puhuen.

Toki myös puhuminen on tärkeää, koska puheen tuottamisessa, kuuntelussa ja keskustelussa käytämme perustavanlaatuisia voimavarojamme: tietoista havaintojen tekoa, ajattelua, älykkyyttä ja sanallista (verbaalista) lahjakkuutta. Jotta tavoittaisimme myös tunteemme, kehollisuutemme ja muut luovuutemme lähteet aidosti ja syvällisesti, voimme tehdä monenlaisia, jopa hyödyttömältä tuntuvia juttuja yhdessä tai yksin. Kokemuksiemme mukaan tällaisissa puuhissa hyvä olo ja sanaton ymmärryksemme lisääntyy ilman tiedostamisen raskautta. Ja samalla saamme kaupantekiäisinä luontevan yhteyden toinen toisiimme.

2. Luovan vertaisryhmän päämäärä, periaatteet ja toimintatavat

Vertaisryhmän päämääränä on tavoitella Hyvää oloa. Se merkitsee monen ryhmän jäsenen elämässä muutosta. Oman persoonallisuuden muuttamista ei ole kyse – se olisi mahdotonta. Sen sijaan, jos haluaa, on mahdollista rikastaa omaa elämää pienin askelin ja itselle armollisella tavalla.  Luotsata elämäänsä väylälle, jossa oma olo tuntuu itselle kotoisalta, oma eläminen itselle riittävän aidolta ja hyvältä. Tavoitteena voi yksinkertaisesti olla, että omaan napaan tuijottaminen vähenee, jolloin elämän ja ympäristön monimuotoiset rikkaudet tulevat esiin ja alkavat maistua makoisimmilta. Ja ennen kaikkea, omat vahvuudet kirkastuvat ja samalla on helpompaa sietää omaa ja toisten keskeneräisyyttä.

Työkalupakkiin kuuluu Päiväkirja. Erityistä huomiota on Päiväkirjan kehittämistyössä kiinnitetty tiukkapipoisuuden välttämiseen ja omakohtaisen ilon herättelyyn. Näin siksi, että kaikkinainen ihmisten tavoittelema muutos on pohjimmiltaan oppimista, jonka puolestaan on havaittu olevan vaivattominta silloin, kun se ”on iloista” ja kun opittavat asiat koskevat itseä ja omia asioita.

Vertaisryhmän toisiaan täydentävät vaiheet voidaan jakaa pääpiirteissään kahteen ryhmään: 1 virittäytymistä ja turvallista ilmapiiriä edistävä toiminta sekä

2 teematyöskentely. Näitä kahta vaihetta ei voi, eikä tarvitse täysin erottaa toisistaan, koska niistä saadaan paljon samanlaisia hyötyjä. Kuitenkin karkeasti kuvaten, virittymistyöskentelyn avulla on mahdollisuus irottaa ajatukset arjesta ja luoda turvallinen ilmapiiri. Turvallinen ilmapiiri on puolestaan se pohja, joka mahdollistaa Hyvän olon -teemojen syvällisen käsittelyn kohti yhteisen tapaamisen tavoitteita.

Molempien vaiheiden käytännöllisiä menetelmiä ovat toiminnalliset  ja luovat menetelmät.

Tärkeä läpitunkeva periaate on yhteistoiminnallisuus, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että yksintyöskentelyn lisäksi työskennellään välillä pareittain, välillä pienryhmissä (3-5 henkilöä) ja ajoittain koko ryhmän kanssa yhdessä. Yksintyöskentelyllä varmistetaan, että ryhmäläinen erottaa omat näkemyksensä ja tavoitteensa muiden ryhmäläisten tavoitteista, parityöskentelyn avulla ujoimmatkin pääsevät kirkastamaan ja testaamaan näkemyksiään ääneen, pienryhmässä on mahdollisuus täydentää omaa ajattelua muiden ajatuksilla ja koko ryhmän yhteisessä työskentelyssä on mahdollisuus saada erilaisuutta arvostava kokonaisnäkemys menneillään olevasta asiasta.

Luova työskentely tarkoittaa puolestaan leikkimielisyyden ja taiteiden hyödyntämistä aikuisten elämässä. Lapsihan oivaltaa tärkeitä asioita heittäytyessään leikkimään ja ”taiteilemaan” ilman itsensä tarkkailua. Käytännössä luovien menetelmien käyttö tarkoittaa jokaiselle ihmiselle ominaisen taiteellisuuden ja arkiluovuuden irtipäästämistä. Katsellaan kuvia, maalataan maalauksia, kuunnellaan ja tehdään savitöitä, rytmejä ja musiikkia, liikutaan ja ollaan hiljaa, mielikuvitellaan ja eläydytään roolisuorituksiin hulvattomasti ilman taiteellisia tavoitteita ja itsensä tarkkailua. Huomion ja nauttimisen kohteena on siis lopputuloksen sijasta itse toiminta, käsiteltävä asia ja vuorovaikutuksesta iloitseminen.

Jotta oman ja yhteisen luovuuden imuun päästäisiin, kannattaa työskentelyn sisällön olla kiinnostavaa  - ja ohjaajan on hyvä olla vakuuttunut hulvattomuuden mieltä ilahduttavasta ja virkistävästä vaikutuksesta. Ohjaaja on siis karistanut tärkeilijämäisyytensä viimeisetkin rippeet viimeistään hetkeä ennen ohjaamistilannetta. Hän on myös käytännössä kokeillut käyttämiään menetelmiä itseensä ja ohjaamistilanteessa hän varoo visusti tarkastelemasta tirkistelevästi ryhmäläisten toimintaa. Ryhmänvetäjä saa osallistua ja näyttää aidosti ilonsa, kun huomaa ryhmäläisten osallistuvan täysin rinnoin työskentelyyn. Ryhmäläisistä tulee siten kanssavetäjiä, jotka pitävät itse yllä omaa ja toistensa motivaatiota. Ilo ja heittäytyminen tarttuvat.

Ryhmän jäsenten osallistumista parantaa se, että vetäjä varoo huomion kiinnittämistä omaan itseensä. Hän ei siis pyydä ryhmäläisiltä missään vaiheessa palautetta omasta toiminnastaan. Sen sijaan hän palaute- ja yhteenvetokeskusteluissa suuntaa osallistujien huomiota itse asiaan ja kunkin omaan asioiden työstämiseen kysymällä esim. mitä maalaamasi kuvaa kertoo maalarin hyvän olon voimavaroista tai mitä voimme oppia hyvästä olosta katsellessamme muiden maalaamia kuvia. – Sen sijaan, että kysyisi, ”Olinko ohjaajana keksinyt hyvän harjoitteen ja annoinko ohjeet hyvin tai olenko miellyttävä ihminen mielestänne” t.m.s.

Ryhmäläiset voivat nimittäin edistyä oikein hyvin, tai jopa siitä syystä, että ohjeet on annettu aika epämääräisesti. Tällöin ryhmäläiset voivat käytännössä huomata, että edes ohjaaja ei ole täydellinen ihminen. Joten itsekään ei tarvitse olla. Lisäksi sopivan epätäsmälliset ja väljät ohjeet mahdollistavat kullekin sellaisen työskentelyn, joka on hänelle itselleen juuri sillä hetkellä tärkeää.

3. Turvallisen ilmapiirin syntyminen

Turvallisen ilmapiirin saavuttaminen on ryhmän toiminnan ja osallistujien hyvän olon kokemusten perustaa. Ilmapiirin saavuttaminen on aina yhtä suuri haaste niin ryhmän vetäjälle kuin itse asiassa osallistujillekin. Jonkinasteinen hengenheimolaisuus tai jokin yhdistävä asia, esimerkiksi yhteinen intressi ja teema, ryhmäläisten välillä edistää jo sinällään turvallisen ilmapiirin syntymistä. 

Ryhmän vetäjälle käytännön menetelmiä turvallisen ilmapiirin aikaansaamiseksi on ensinnäkin jokaisen huomioon ottaminen. Jokainen otetaan vastaan ja toivotetaan tervetulleeksi. Lisäksi pidetään huolta siitä, että kaikki saavat tutustua toisiinsa – ja täsmälleen siinä määrin ja siinä tahdissa kuin kukin itse tuntee hyväksi ja tarpeelliseksi. Käytännössä toimiviksi ovat osoittautuneet erilaiset toiminnalliset leikit, pelkät pitkät yksinpuheet ovat uuvuttavia ja antavat muille aikaa jännittää ja pelätä omaa vuoroaan. Yllätyksellisyys ja toisaalta leikkien ”säännöt” ja kaavamaisuus eivät ensinnäkään anna tilaisuutta pelätä tilanteita etukäteen ja toiseksi leikkien kaavat antavat turvalliset puitteet toimia.

Kiireetön tunnelma antaa jokaiselle aikaa rauhassa keskittyä sekä omiin että ryhmän prosesseihin. Käytännössä kiireettömyyden ilmapiiri edellyttää joustavaa aikataulua ja joustavuutta poiketa suunnitelmista joskus täydellisestikin. Kiireettömyyden kokemusta tukee myös se, että prosessit suunnitellaan isommiksi kokonaisuuksiksi: ryhmän työskentely ei koostu pienestä toisiinsa liittymättömästä silpusta, vaan erilaiset tehtävät perustuvat aina edelliseen. Tämä mahdollistaa paitsi kiireettömyyden kokemuksen, myös sen, että yksilöt ja ryhmä saavat edetä omassa tahdissaan. Oman itsensä kanssa työskentely tapahtuu aina jokaisen omilla ehdoillaan. Näin jokainen tulee synnyttäneeksi prosessissa sekä oman että ryhmän tarinan.

Kiireettömyyden ja joustamisen kokemus edellyttää kuitenkin vastapainokseen ryhmälle kokemuksen siitä, että homma on ohjaajien hanskassa. Olla yhtä aikaa sekä mahdollisimman vapaa että tanakasti vakaa edellyttää, että ohjaajat ovat perusteellisesti pohtineet vetämänsä tilaisuuden kulun ja oman roolinsa ryhmän vetäjinä. Ohjaajat ovat tasavertaisia ryhmän jäseniä, mutta myös vastuussa, tilaisuuksien kulusta, ryhmäprosessin ohjaamisesta ja edistämisestä.

Huumorin käyttö rentouttaa ilmapiiriä ja helpottaa ihmisten tutustumista. Ja nauramisen terveysvaikutuksethan ovat kiistattomia. Iloista ja rentoa ilmapiiriä voi edistää erilaisilla leikeillä ja tilannekohtaisella komiikalla. Vetäjien esimerkillä ja naurettavaksi heittäytymisellä on suuri merkitys.

Ryhmän vetäjien oma fiilis, innostuneisuus, heittäytyminen, oman persoonan rohkea käyttö ja usko omiin menetelmiinsä ovat tärkeitä asioita turvallisen ilmapiirin mahdollistamisessa. Ohjaajat ovat tasavertaisia ihmisiä ryhmässä, mutta heidän omien kokemustensa ja mielipiteidensä esilletuominen ei ole oleellista. Vetäjän tehtävänä on pitää ohjat käsissään. Omat henkilökohtaiset prosessit käydään läpi jossain muualla; ryhmä ei ole sitä varten.

Tasavertaisuuden kokemusta edistetään huomioimalla kaikkien mielipiteet. Jokainen on  asiantuntija omassa elämässään ja kokemuksissaan. Tämä edistää hiljaisen hyväksynnän ilmapiiriä ja on yksi kannustamiskeino. Käytännössä tätä edistetään siten, että ohjaajat pitävät huolen siitä, että kaikilla, ujoimmillakin, on todellinen mahdollisuus tuoda mielipiteensä julki. Lisäksi kaikkien mielipiteiden ja näkökulmien kirjaaminen esimerkiksi fläpille tai kalvolle tuo ne näkyville ja auttaa ryhmää muistamaan yhteisen tiedon käsiteltävästä asiasta.

Viimeisenä vaan ei lainkaan vähäisimpänä on ympäristön merkitys turvallisen ja mukavan  ilmapiirin syntymisessä. Ympäristö, joka ei ole liian steriili, jossa tilaa on riittävästi, ja jossa silmä lepää, luo puitteet myös sielun levätä ja ajatuksen lentää. Rauhallinen paikka myös antaa hedelmällisen mahdollisuuden irtautua arkiympäristöstä ja samalla arkiajattelusta.

4. Ryhmäytyminen on mahdollista turvallisessa ilmapiirissä

Ryhmän ohjaajalla on olemassa käytännöllisiä keinoja edistää turvallisen ilmapiirin syntymistä ja ryhmäytymistä eli ryhmän hitsautumista toimivaksi kokonaisuudeksi - ympäristöksi, joka todella tukee jäseniään rakentamaan elämäänsä ja oloansa paremmaksi.

Ryhmäytymisen avulla ihmiset  saavat yhteyden toisiinsa. Ryhmäytymisen edellytyksiä ovat yhteinen tavoite, yhteen hiileen puhaltamisen halu ja kulttuuri sekä yhteenkuuluvuuden tunne. Onnistuneessa ryhmäytymisprosessissa epämääräinen joukko ihmisiä tulee yhdeksi säilyttäen samalla yksilöllisyytensä. Ryhmäytymistä tarvitaan, jotta ryhmän olisi mahdollista saavuttaa tavoitteitaan ja toiminnan sujumiseksi siten, että se auttaa yksilöitä ja päinvastoin.

Ryhmäytyminen ponnistaa tuttuuden tunteesta ja turvallisesta ilmapiiristä. Turvallinen ja avoin luottamuksen ilmapiiri kasvaa myös yhteyden kokemuksen eli ryhmäytymisen tuloksena. Ryhmäytyminen mahdollistaa tuen saamisen lisäksi myös toisilta oppimisen.

Tutustumisvaiheessa, kuten aina kaikissa muissakin tilanteissa, ryhmän jäsenet kertovat itsestään täsmälleen sen verran kuin tuntevat hyväksi paljastaa. Vertaisohjaajan onkin muistettava korostaa tätä seikkaa ryhmätapaamisten alussa ja yhteisen keskustelun käynnistyessä. Samalla kannattaa muistuttaa, että kenenkään henkilökohtaisista asioista ei puhuta, jos asianomainen ei ole paikalla. Itsestään selvää on oltava myös se, että niistä ei puhuta ryhmän ulkopuolisille ihmisille.

Vertaisohjaajalla on käytettävissään käytännöllisiä keinoja, joilla voi edistää ihmisten tutustumista ja luottamuksen kasvamista toisiinsa. Sellaisia ovat mm. erilaiset tutustumisleikit ja luottamusharjoitteet. Tutustumiselle ja yhteisen ilmapiirin rakentumiselle annetaan aikaa, ne saavat kehittyä kiireettömässä ilmapiirissä ja ryhmän omilla ehdoilla. Vetäjä huolehtii siitä, että kaikilla ryhmän jäsenillä on tarvitsemansa määrä omaa tilaa ja mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin asioihin.

Yksi käytännössä toimiva keino tutustumiseen on parihaastattelu, jossa kaksi ihmistä haastattelee toisiaan ja kertoo sitten toisistaan ryhmälle. Käytännössä on havaittu myös hyväksi, ettei paljasteta ammatteja, sillä ne saattavat jo sinällään aivan turhaan herättää toinen toisissaan tarpeettomia ennakkoasenteita. Tutustumiskeskustelun aihe kannattaa valita tapaamiseen teeman mukaan. Jos tapaamisen aiheena on esimerkiksi luovuus, voidaan pareittain keskustella siitä, mitä luovuus kunkin mielestä on.

Tutustumisen helpottamiseksi ryhmänohjaajan kannattaa toistuvasti jakaa ryhmää pienempiin ja kokoonpanoltaan vaihtuviin ryhmiin. Samaan ryhmään kannattaa mennä toisilleen mahdollisimman tuntemattomien ihmisten. Paitsi, että tämä edistää tutustumista, se lisää mahdollisuuksia oppia toisiltaan ja samalla se myös ehkäisee ryhmille ominaista haitallista klikkiytymistä.

Ryhmä, jonka ryhmäytyminen on sujunut hyvin ja hoidettu huolella, ei kaadu joskus eteen tuleviin ristiriitatilanteisiin. Ristiriidat ja erimielisyydet ovat ryhmässä yhtä normaalia arkea kuin millä muulla elämänalueella tahansa. Riitatilanteet ovat haastavia vetäjälle, ryhmän hyvän olon vastuuhenkilölle. Tilanteisiin täytyy puuttua, mutta miten?

Hedelmällisiä puuttumisen työkaluja on mm. ryhmän tavoitteiden kirkastaminen ja mieleenpalauttaminen yhdessä, neuvon kysyminen ryhmältä itseltään tai yhteinen pohdinta siitä, liittyykö riitely johonkin asiaan vai onko se henkilöiden välistä. Yksi keino on myös konkreettinen toiminta, jolla ongelmaa työstetään näkyväksi ja pois päiväjärjestyksestä. Maalataan, näytellään, leikitään, lauletaan tai vaikka tanssitaan asia auki ja ulos.

Toimivan ryhmän uudet jäsenet ryhmäytymisen haasteena

Erityisen haasteen eteen ryhmä ja vertaisvetäjä joutuvat, kun jo toimivaan ryhmään tulee mukaan uusi jäsen. Uuden jäsenen mukaantulo saattaa koetella tuttuuden tunnetta ja järkyttää totuttuja asetelmia ja rooleja. Kuitenkin ryhmä, jossa vallitsee avoin ja turvallinen luottamuksen ilmapiiri, on valmiimpi ottamaan mukaan uusia jäseniä kuin sellainen, jossa nämä asiat eivät ole kunnossa. Haasteeksi jää vain silloin vain se, että ryhmän ei tarvitse palata kokoontumistensa sisältöjen puolesta alkuun sen varmistamiseksi, että uusikin jäsen saisi sovitettua omat tarpeensa ryhmän vaiheeseen.

Ydinkysymys uuden jäsenen liittymisessä vanhaan ryhmään näyttää olevan se, että saako hän kertoa itse ja kuulla muilta, minkä vuoksi muut ovat ryhmään liittyneet. Vaikuttaa siltä, että erityisesti potilasryhmissä oman voinnin ja erityisesti oman sairauden käänteiden kertominen voi jäädä ryhmien ainoaksi sisällöksi.

Jos ryhmätapaamiset ovat saaneet sisältönsä tämän hetken kuulumisen vaihtamisesta, on uuden jäsenen mukaan tuleminen helposti viemässä ryhmää taaksepäin – jumitutaan kertomaan jopa monen vuoden takaisia tarinoita. Tarinoita siitä, miten vaikea oma sairaus on ollut. Jos toiminnan sisältö on sen sijaan selviytymistarina-painotteista (kerrotaan, mikä auttaa ja auttoi paranemista) on moneen kertaan kertominen vahvistamassa paranemista. Myös se, että tapaamisissa on aina vaihtuva teema (ks. luku 9 Päiväkirjatyöskentely ryhmässä) mahdollistaa uusien jäsenten mukaan tulon missä tahansa prosessin vaiheessa.

Asiaa voisi auttaa, että ryhmässä olisi jo keskusteltu siitä, miten kesken kauden mukaantulevat otetaan ryhmään. Olisiko ajoittain uusien jäsenten ilta, jolloin uudet ja vanhat tutustuisivat toisiinsa? Koko ryhmän yhdessä suunnittelema uusien ryhmän jäsenten tutustuttamisilta edistäisi samalla ryhmän yhtenäisyyttä, toisi kullekin iloa siitä, että saa auttaa muita. Ja uudet jäsenet saisivat tuntea, että he ovat tervetulleita ryhmään. Samalla vähenisi ryhmän sairauskeskeisyys, kun omaa sairauskertomustaan ei tarvitsisi kertoa montaa kertaa saman vuonna, eikä toisten jäsenten kertomuksia tarvitsi kuulla kerta toisen perään. Samojen sairauteen liittyvien asioiden jatkuva kertailu, ikään kuin toisten mieliksi, saa ryhmän helposti polkemaan paikallaan ja lisää unholaan joutavien asioiden turhaa kaivelua.

Akuuttia apua tarvitsevalle voi toisaalta sopia alkuun paremmin tukihenkilötoiminta kuin välitön liittyminen jo toimivaan ryhmään. Tukihenkilötoiminnan ensisijaisuudesta uusille jäsenille voisi olla hyötynä yksilöllisempi apu ja samalla ryhmä hyötyisi siitä, ettei ryhmän toimintasuunnitelmaa sekoittaisi jatkuva uusien ihmisten mukaan liittyminen.

Tukihenkilö toimisi sitten jonkinlaisena uuden jäsenen mukaanuittajana siten, että ryhmän suunniteltu toiminta häiriintyisi mahdollisimman vähän. Uusi henkilö voisi kertoa oman tarinansa aluksi vain tukihenkilölle ja tämä puolestaan voisi ehkä kertoa uudelle jäsenelle yleisellä tasolla, minkälaisia tarinoita ryhmäläisillä on. Esimerkiksi näin: ryhmässä käy tällä hetkellä ihmisiä, jotka ovat selvinneet pahimman yli. Muutamat ovat kertoneet voivansa oikein hyvin ja muutamalla on puolestaan suuri epäily siitä, että voimavarat ovat kovalla koetuksella.

Uuden jäsenen uittaminen mukaan ryhmän prosesseihin on kuitenkin pääasiassa vetäjän vastuulla, vaikka tietysti myös ryhmän tulisi käsittää oma osuutensa siinä. Tulokkaallekin on saatava raivatuksi tilaa ja aikaa asettua ryhmään, sillä kaikki eivät ole yhtä nopeita.

5. Virittäytymistä ja turvallista ilmapiiriä edistävä toiminta

Ryhmän kulloiseenkin tapaamiseen ja pitkäaikaiseen toimintaan luo leikinomainen virittyminen suorastaan käsinkosketeltavan yhteydenkokemuksen ja vie siten eteenpäin turvallisen ilmapiirin syntymistä ja ryhmän kiinteyden rakentumista. Ryhmässä leviää nopeasti tunne, että ollaan samassa veneessä tuttujen ja luotettavien ihmisten kanssa.

Virittyminen auttaa kutakin ryhmän jäsentä myös keskittymään tilanteeseen, irrottautumaan arjesta, mielessä myllertävistä ja mahdollisesti itsensä ja toisten kohtaamista estävistä asioista. Siten virittymisessä on paljon yhtymäkohtia seikkoihin, joita kuvattiin edellä turvallisen ilmapiirin yhteydessä.

Virittäytymisen taustaoletus on se, että kaikilla ihmisillä on mm. yhteyden, yhteisöllisyyden, yhteisen hyvän tavoittelun ja omaan elämään vaikuttamisen tarve - näiden tarpeiden tyydyttyminen tuo hyvää oloa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että toiminnallisia ja luovia menetelmiä käyttäen ryhmäläisillä on mahdollisuus kantaa oma kortensa kekoon – antaa apua muille ja saada vuorovaikutuksellisesti apua muilta. Paranemista voidaan siis edistää sillä, että kukin pääsee auttamaan toinen toistaan. Päästään hyödyntämään oppimista toinen toisiltaan ja kokonaisena ryhmänä. Ryhmästä tulee tällöin itseoppiva ja itseohjautuva.

Vetäjien kannattaa tehdä ryhmätapaamisiin sellainen virittymis- ja virittämissuunnitelma, että se mahdollistaa kaikkien yhteisen ja henkilökohtaisen, myös ryhmänvetäjien, virittäytymisen mukavan ja myönteisen ilmapiirin saavuttamiseksi. Esimerkkejä virittäytymisestä on jäljempänä olevassa Päiväkirjassa.

Virittäytymisestä seuraa monenlaisia hyötyjä, jos siinä konkreettisella tavalla ja tietoisesti kunnioitetaan tasa-arvoisuutta ja toinen toisensa kunnioittamista. Virittäymisen ja muiden harjoitteiden tärkeimpiä tavoitteita on ilon esiinkaivaminen eli ilo irti –meininki. Ilo ja hetkellinenkin hyvän mielen kokemus ryhmätapaamisissa mahdollistaa uusien asioiden oivaltamisen ja vaikuttaa psyykkisfyysiseen olemukseemme vahvistaen sitä kestävästi ja kokonaisvaltaisesti. Iloisuus ja myönteinen suhtautuminen ei tarkoita sitä, että estettäisiin pahan olon tunteiden ilmaisua, vaan sitä, että toimintatapa ei rajoita osallistujien myönteisten puolien ja voimavarojen esilletuloa. Mieluumminkin mahdollisesti unholaan painuneita voimavaroja yllytetään tulemaan esille mukavalla meiningillä.

Luovuus- ja ilmaisutaidon kirjoissa on esitelty monipuolisesti em. virittäytymistä ja turvallista ilmapiiriä parantavia työskentelytapoja. Perinteiset leikit sopivat myös erittäin hyvin virittäytymiseen. Ryhmissä on myös monenlaista luovuutta ja taitoa kehittää uusia pelejä ja leikkejä, kunhan muistetaan, että ne aivan arkisesti arvioiden ovat fyysisesti ja henkisesti turvallisia. Virittymistä edistävät mm. seuraavanlaiset leikit ja pelit:

-         tutustumispelit ja -leikit

-         luottamustyöskentely

-         ryhmän kiinteyttä lisäävät toimintatavat

-         keskittymistyöskentely

-         perinteiset leikit.

6. Teematyöskentely

Teematyöskentely puolestaan painottuu virittäytymistyöskentelyä syvällisemmin edistämään kunkin ryhmän jäsenen sisäistä, yksilöllistä ja siten omakohtaista etenemistä ikiomissa Hyvän olon tavoitteissaan. Se luo pitkäjänteisyyttä ja yksilöllisyyttä kunkin ryhmäläisen omiin elämäntarinoihin ja voi kantaa vielä pitkän aikaa sen jälkeen, kun hän ei enää osallistu ryhmään.

Huolimatta edellä mainituista painotuksista, voi jo virittäytyminen olla päivän teemaan sidottu ja toisaalta teematyöskentelynkin voi toteuttaa siten, että se osaltaan rakentaa turvallista ilmapiiriä ja yhteyden kokemusta.

Teematyöskentelyn Hyvän olon paranemiseen liittyviä tavoitteita (nämä tavoitteet on rakennettu sisään Päiväkirja työskentelyyn):

-         Yksilöllisten, vahvojen puolien esiin tulo

-         Voimavarojen, kuten omien ja yhteisten uskomusten ym. valjastaminen hyvää oloa tukevaksi

-         Omien käsitysten työstäminen hyvää oloa tuottaviksi

-         Innostuneisuuden ja motivaation lisääntyminen mahdollistamalla onnistumisen kokemuksia

-         Parantavien tunteiden vahvistuminen

-         Oman elämän mielekkyyden ja merkityksellisyyden vahvistuminen

-         Oman elämän ymmärrettävyyden vahvistuminen

-         Elämänasenteen kehittyminen itseä tyydyttäväksi

-         Luovuuden esteiden poistuminen

-         Yksilöllisen luovuuden löytyminen

-         Tahtomisen ja motivaation kehittyminen hyvää oloa tuottavaksi

-         Hyvän olon lisääntymisen tunnistaminen

Teematyöskentelyn Hyvän olon paranemiseen liittyviä periaatteita:

-         Huumori ja ilo pohjavireenä, silti kaikki tunteet salliva ilmapiiri

-         Luovat, taiteita hyödyntävät menetelmät.

-         Yhteisöllisyys, yhteistoiminnallisuus, vuorovaikutuksellisuus ja toisiltaan oppiminen

-         Uskomusten, tunteiden ja käsitysten työstäminen.

-         Teematyöskentely suunnitellaan haastavaksi samalla korostaen sitä, että kaikki ratkaisut ovat oikein – kukin on itse elämänsä paras asiantuntija.

-         Tiedon luonne ja tuottaminen: perustuu kunkin yksilöllisen ja ryhmän yhteisen, Hyvää oloa tuottavan, kokemuksellisen tiedon esiinkaivamiseen ja yhdistämiseen.

-         Tarinallisuus kahdelta kannalta: kukin teematyöskentely muodostaa oman tarinansa (jatkumon) ja teematyöskentelyjen ketju muodostaa oman laajan tarinan - ryhmän yhteisen tarinan käynnistäminen tavalla, joka ylläpitää ja edistää kunkin omaa hetkellistä ja pitkäkestoista tarinaa.

-         Ratkaisuja hakeva toimintatapa ja tulevaisuuteen suuntautuneisuus enemmin kuin menneiden kaivelu ja asioiden päivittely. Päiväkirjassa tätä on sovellettu siten, että kurssilaiset voivat maalata kuvia, joiden tavoitteena on luovalla tavalla löytää Hyvän Olon tila, jota juuri itse tavoittelee. Lisäksi voi maalaten tai muovaillen tehdä portin (pienen tai ison) yksin ja/tai yhdessä. Portin, josta uuteen tavoitetilaansa voi käydä.

-         Myönteisen itsearvioinnin periaatteet.

-         Erilaisuudesta iloitseminen ja erilaisuuden hyödyntäminen yhteisessä oppimisessa.

Työkalupakin Päiväkirjassa on keittokirjamaisia reseptejä, joiden kehittäminen on perustunut edellä mainittuihin periaatteisiin. Erityisen tärkeänä on pidetty tarinallisuutta, jonka avulla kustakin yksittäisestä ryhmätapaamisesta muodostuu oma tarinansa. Lisäksi useisiin ryhmätapaamisiin osallistuminen mahdollistaa laajemman perspektiivin ja pitemmän jatkumon tarkastella omaa elämän filosofiaansa ja asennettaan ja sitä kautta etsiä konkreettisia keinoja oman elämän kehittämiseen.

Menetelmiä-luvussa on kuvattu taideterapeuttisia menetelmiä, joita on käytetty viitteellisesti Päiväkirjan kehittämistyössä. Yhdistämällä monipuolisesti terveyspsykologian, psykologian, sosiaalipsykologian, käytännöllisen filosofian ja aikuiskasvatuksen (yhteistoiminnallisuus) tietoperustaa luoviin taideterapeuttisiin menetelmiin on luotu leikkimielestä ja huumorista voimaansa ammentava keittokirja. 

Päiväkirjan avulla ryhmiin osallistujat voivat työstää samalla yksilöllisiä hyvää oloa parantavia tavoitteitaan sekä keinojaan saavuttaa niitä. Työskentelytavat on suunniteltu sellaisiksi, ettei ryhmiin osallistuvat ajaudu liian syville vesille. Siten teematyöskentelyssä käsitellään ihmisten käsityksiä erilaisista hyvää oloa parantavista asioista monipuolisin menetelmin.

Mikäli vertaisryhmän vetäjällä ei ole koulutusta kuvatuista menetelmistä, kannattaa käyttää täsmälleen siinä ehdotettuja harjoitteita sellaisenaan ja vasta kokemuksen karttuessa alkaa tehdä omia sovelluksia. Mikäli sovellusten tekeminen tuntuu tarpeelliselta, on otettava yhteyttä Elä!-aineiston ylläpitäjiin tuula.heiskanen@ela.fi tai seija.hiisijarvi@ela.fi tai www.ela.fi -internetsivuilta klikkaamalla siellä ylävalikosta posti/aineiston lähetys.

Vertaisryhmien työskentelyyn eivät sovellu mitkään terapiamenetelmät, jollei vertaisohjaaja satu olemaan alan ammattilainen. Siten psykodraamaa, hahmoterapiaa ym. yksilö- tai ryhmäterapiaa tai niiden sovelluksia ei saa eettisistä syistä käyttää vertaisryhmissä. Terapioiden ohjaaminen vaatii pitkän koulutuksen ja niitä ohjaavat sellaiset henkilöt, joilla on siihen asiallisesti haettu ja hyväksytty lupa. Ryhmän vertaisohjaajilla ja jäsenillä ei tällaisia lupia ole, siten ei ole myöskään luvallista analysoida (esim. ei saa arvioida toisen ihmisen masentuneisuuden syvyyttä, laatua tai syitä eikä tunteiden syitä, merkityksiä, haittoja tai hyötyjä).

Hyvää oloa lisäävässä, ratkaisukeskeisessä lähestymistavassa voidaan arvioida omia, oman ryhmän ja toisten ryhmien työskentelyn tuloksia vain yhdeltä kannalta: tuottaako kyseinen oivallus hyvää oloa ja miten oivallusta voisi käytännössä ja itselleen armollisella tavalla hyödyntää. Siten myöskään psykoterapeuttisia neuvoja ei saa antaa ryhmässä toisilleen. Toinen toistaan ei siis saa yllyttää, eikä edes sallia, että joku ryhmässä arvioi oman tai toistensa ajattelun ja käytöksen syitä. Näin siksi, että kukaan ei tunne toistensa elämää riittävästi pystyäkseen antamaan takuuvarmasti rakentavia arviointeja ja neuvoja.

.

Yhteenveto virittymisen ja teematyöskentelyn periaatteista, seurauksista ja hyödyistä:

·        irtaannutaan ja vapaudutaan hetkiseksi arjesta - arjen huolista ja jokapäiväisistä rutiineista

·        saadaan iloa ja hyvää oloa voimavarojen pitkäjänteiseksi vahvistamiseksi ja uuden oivaltamisen ja oppimisen pohjaksi

·        tutustutaan toinen toisiinsa, löydetään vuorovaikutuksen ja yhteyden kokemus

·        päästään yhteiseen tunnelmaan auttamaan toinen toisiaan

·        saavutetaan turvallinen ilmapiiri

·        luodaan leikinomaisesti yhteinen arvopohja kenenkään määräilemättä

·        rakennetaan yhteinen luottamus ryhmähenkeen, ryhmän auttamiskykyyn ja toinen toisiinsa

·        uskalletaan antaa ja jakaa omista kokemuksista

·        tuotetaan yhteistä kokemusperäistä tietoa

·        mahdollistetaan toinen toisiltaan oppiminen

·        kunkin oma ja ryhmän yhteinen luovuus pääsee irti

·        voitetaan luovuuden esteet, kuten tarpeettomat pelot, toivottomuus, näköalattomuus, turha itsekritiikki ja vähin erin myös ujous ja arkuus menettävät otettaan

·        päästään irti arjesta kyseenalaistamaan entisiä ja synnyttämään uusia ajatuspolkuja

·        luodaan pohjaa, jossa voi kehittää arkisia rutiinejaan entistä toimivammiksi

·        löydetään piilossa olleita voimavaroja: kaikkia aisteja käyttävää havainnointia, kehollisuutta, tunteiden laajaa kirjoa ja toiminnallisuutta

·        pystytään luomaan siltoja ihmisen sisäisten osa-alueiden välille eheytymisen mahdollistumiseksi

·        kukin ryhmän jäsen pystyy kehittämään omaa yksilöllistä hyvän olon filosofiaansa, tavoitteitaan ja keinojaan saavuttaa parempaa oloa.

7. Ryhmän yhteistyön sujumista ja edistymistä voi arvioida

Mikäli vertaisohjaaja haluaa auttaa ryhmää pysymään kehittyvänä ja jäseniään auttavana, hänen on hyödyllistä seurata ja arvioida ryhmän toimintaa ja käytettyjä menetelmiä jatkuvasti yhdessä ryhmän kanssa. Arvioinnin kohteena ei siis ole se, onko vertaisvetäjä ryhmäläisten mielestä hyvä vetäjä tai mukava ihminen!

Kun vertaisvetäjä pyytää ryhmänjäseniä kiinnittämään huomiota ryhmän yhteiseen toimintaan ja kunkin omaan oloon ja oivalluksiin, hän pystyy auttamaan ryhmänjäseniä omakohtaisten hyötyjen saamisessa ryhmätoiminnasta. Näin toimiessaan vertaisohjaaja saa samalla hyödyllistä, joskin epäsuoraa, palautetta siitä, mitä opittavaa hänellä itsellään on ryhmänvetäjänä. Jos hän sen sijaan pyytää ryhmän jäseniä kiinnittämään huomionsa omaan persoonaansa ja vetäjänä onnistumiseensa, hän tulee samalla estäneeksi ryhmän jäseniä saamasta omakohtaisia oivalluksia kunkin omasta vastuusta oman hyvän olonsa rakentajina.

Arvioinnin kohteena ovat

1. Onko ryhmässä turvallinen ilmapiiri ja toiminta sujuvaa?

• Kuinka siellä uskalletaan tuoda esille ajatuksia ja ideoita?
• Miten vuorovaikutus sujuu?
• Osallistuvatko kaikki?
• Kuinka ryhmä innostuu uusista asioista?
• Millaiseksi ryhmän jäsenet ilmapiirin kokevat?
• Mitä ryhmä voi yhdessä tehdä em. seikkojen edelleen kehittämiseksi?

Keinoja saada selville em. asioita on

·        Jokaisen tapaamisen lopuksi käydään kierros, miltä ryhmä tuntui tänään. Jokaiselle annetaan mahdollisuus kertoa kahdella sanalla ryhmätunnelmat. Jos joku ei halua kertoa, häntä ei pakoteta.

• Otetaan arviointi yhden tapaamiskerran teemaksi: ryhmäläiset voivat ensin pohtia hetken kohdassa 1 mainittuja asioita yksin, sitten keskustella pareittain ja lopulta tuoda yhteisen pohdinnan tulokset koko ryhmälle. Ryhmän kertoessa tuloksia asian esittelijä ei kerro, kuka sanoi mitäkin, vaan esittelee tulokset ryhmän yhteisinä tuloksina. Tärkeää siis on, että asioita arvioidaan ryhmätasolla, eikä anneta muille ryhmänjäsenille negatiivista henkilökohtaista palautetta. Ja ennen kaikkea pyydetään ehdotuksia, kuinka yhteyden kokemustamme voi ilman paineita kaiken aikaa lisätä.
• Ryhmän vetäjä pohtii ja kirjaa itselleen muistiin tapaamisen jälkeen seuraavia asioita: Väsyinkö vai virkistyinkö? Jos väsyin, niin mihin se mielestäni liittyi? Liittyikö väsyminen siihen, että aloin kantaa voimia kuluttavaa huolta ryhmäläistä – ryhdyinkö sijaiskärsijäksi? Oliko tunnelma omasta mielestäni välitön? Pidinkö huolta siitä, että kaikilla oli mahdollisuus tuoda näkemyksensä esiin? Muistinko tehdä lopuksi lyhyen yhteenvedon siitä, mitä ryhmä tänään teki ja sai aikaan esim. näin: ”Tänään maalasimme Hyvän olon kuvia yksin ja ryhmässä. Sen jälkeen kävimme läpi, mitkä asiat tuottavat Hyvää oloa itse kullekin. Osoittautui, että Hyvää oloa tuottavat seuraavat asiat …. ” Lopuksi pohdinta siitä, mitä voin tehdä toisella kertaa toisin, siten, että myös itse jaksan paremmin.
• Jos ryhmänvetäjiä on kaksi, ryhmätilanteiden arviointi eli reflektointi yhdessä vetäjien kesken on hyvä tapa arvioida ja kehittää ryhmänvetäjien käyttämiä menetelmiä.
• Ryhmänvetäjä voi pyytää palautetta ryhmältä myös siten, että pyytää heitä maalaamaan sekä kunkin oman että ryhmän yhteisen tunnelman. Tämä auttaa ohjaajaa ryhmän ilmapiirin arvioinnissa ja ryhmäläisille siitä on hyötyä sikäli, että tämäntyyppisen menetelmän avulla ryhmän jäsen tulee erottaneeksi oman tunnelmansa ryhmän tunnelmasta – ne saattavat olla monesti aivan erilaisia.

Toisin sanoen ihmisten omat tunnelmat saattavat poiketa paljonkin ryhmän tunnelmasta. Ihmisten omien tunnelmakuvien avulla saadaan viitteitä siitä, onko illan teeman mukainen työskentely jättänyt ihmiset iloon vai synkkyyteen. Ihmisten omat tunnelmat eivät sen sijaan kerro riittävästi ryhmän ilmapiiristä. Ryhmän yhteistä tunnelmaa kuvaavat kuvat kertovat puolestaan monipuolisesti koko ryhmän ilmapiiristä. Mikäli ryhmän toimintaa kuvataan synkillä väreillä ja kuvioilla, on syytä kiinnittää huomioita virittämis- ja ryhmäytymismenetelmiin. Ja erityisesti siihen, onko kaikille annettu yhtäläinen mahdollisuus tuoda esille omia näkökulmiaan, vai haukkaavatko jotkut ryhmän jäsenet liikaa huomiota ja aikaa itselleen.

2. Paraneeko ryhmäläisten hyvinvointi ja lisääntyykö heidän vastuunsa oman hyvän olonsa rakentumisessa?

·        Millaisia tuloksia ryhmä saa aikaan? Vertaisryhmän vetäjän kannattaa pohtia sitä, ovatko ryhmän yhdessä aikaan saamat tulokset monimuotoisempia kuin hän yksinään olisi saanut aikaiseksi kyseisestä tehtävästä. Mikäli ryhmä tuottaa monenlaisia esityksiä, kuvia ja ideoita voi ohjaaja päätellä, että annetut ohjeet ovat sopivan selkeät ja ilmapiiri innostava. Liian tarkasti annetut ohjeet estävät osallistujia samaan aikaiseksi yllättäviä ratkaisuja.

·        Ryhmäläisiä voi pyytää arvioimaan myöskin omaa koettua muutoksensa kulkua, mitä kokee saaneensa ryhmästä ja mitä antaneensa. Myös ihmisten halukkuus jatkaa ryhmässä on melkoinen mittari.

·        ”Minä ja elämäni tarina” –arviointi, ks. päiväkirjatyöskentelyn arviointi.

Vertaisohjaaja saa jatkuvasti enemmän tai vähemmän epäsuoraa ja sanatonta palautetta ryhmältä. Omaan mutu-tunteeseen ja intuitioon voi luottaa ainakin jossain määrin.

8. Materiaalioppi

Yleensä vertaisryhmien työskentelyssä materiaaleiksi kelpaa kaikki mahdollinen. Esimerkiksi veistoksia voi tehdä kaikenlaisesta jätemateriaalista ja –roinasta, myös luonnosta saatavat  materiaalit ovat monesti innostavia. Toisaalta kuitenkin kannattaa kiinnittää huomiota perusmateriaalien (paperit, värit) laadukkuuteen niissä puitteissa kuin se on mahdollista, sillä laadukkailla materiaaleilla työskenteleminen on miellyttävää ja jossain mielessä myös merkki osallistujien ja heidän työskentelynsä arvostamisesta.

Paperit

Litoposteri (tai elävänmallinpaperi, Moniprint) on laadukas ja hinnakas. Sen toinen puoli on karkea ja toinen sileä; maalatessa tai piirrettäessä sille käytetään paperin karkeaa puolta. Litoposteri kestää voimakastakin hankausta ja kosteutta pahemmin kupruilematta. Esimerkiksi ennen nesteväreillä maalaamista paperi onkin hyvä kostuttaa, jotta väri liukuu paremmin ja samalla väriä myös kuluu vähemmän. Kuivahtaneisiin kohtiin saa kirkkaamman värin ja kuvasta tulee elävämpi. Kun pinta on kostea, värit ja pinta hengittävät paremmin, mikä edistää myös värin kuivumista. Kostutusta voi kokeilla myös muiden papereiden kanssa.

Makkelipaperi, jota voi kysyä kirjapainoilta tai paperitehtailta. Joskus niillä nimittäin voi olla rullanloppuja, joita voi saada ihan ilmaiseksi. Kirjapainoilta ja monistusfirmoilta voi kysyä myös hukkapaperinpalasia, joita syntyy kun he leikkaavat papereitaan määräpaloiksi.

Remonttipaperi (Pahvi-Paavo, Remonttipaperi, Voimapaperi jne.) on hyvää ja edullista ruskeaa paperia sekä maalaamista että suojaamista varten. Ne ovat yleensä uusiokartonkia, joissa on erinomainen pinta maalaamista ajatellen. Ne kestävät kosteutta ja varsin reipastakin jynssäämistä. Papereita myydään n. 100 neliön rullissa ja hinta paksuudesta (210 g esim. on hyvä) ja leveydestä riippuen on kesällä 2003 jossain 25-35 euron huitteilla. Kannattaa valita (jos kaupassa on) vähän paksumpaa paperia ja mieluummin tinkiä leveydessä. Remonttipaperia myydään rautakaupoissa.

Tervapaperi on mustaa ja huokoista paperia, jota myös saa rautakaupoista. Erityisesti liiduilla piirrettäessä väri uppoaa ja sulautuu kiinnostavasti paperiin ja jäljestä tulee erittäin pehmeä. Kesällä 2002 rulla maksoi 24 euroa.

Tavallinen piirustuspaperi, joka on tarkoitettu lähinnä vesiväritöitä varten. Sitä saa määrämittaisina lehtiöinä (A5-A1) ja se on myös rullapapereihin verrattuna hinnakkaampaa. Sitä löytyy lähes jokaisesta kaupasta, jossa paperia myydään, esimerkiksi Tiimari myy ihan (materiaaliluokkaan nähden) kohtuuhintaista ja -laatuista.

Värit

Nestemäisiä peitevärejä on myynnissä useita eri tuotemerkeillä varustettuja. Ne kaikki toimivat periaatteessa samalla tavalla: sideaineena on erikee-tyyppinen emulsio, johon on sekoitettu väripigmentti.

Peruspaketti:

1 pullo kylmä  sitruunankeltainen

1 pullo lämmin            kadmiumkeltainen

1 pullo lämmin            kadmiumpunainen

1 pullo kylmä  karmiininpunainen

1 pullo lämmin            ultramariininsininen

1 pullo kylmä  preussinsininen

1 pullo             musta

2 pulloa                       valkoista (tuplamäärä, että voi sekoitella pastellisävyjä)

Nestemäiset peitevärit ovat ns. huokeita värejä, eikä niitä sekoittelemalla ihan helposti tahdo saada puhtaita välivärejä. Jos tahtoo puhtaan paletin, lisäksi voi ostaa okran, turkoosin, violetin ja oranssin.

Hyvä hinta-laatusuhde on mm. merkillä Color & Co, iso pullo maksaa (kesällä 2003) noin 7 ja pieni 4 euroa. Ja on riittoisaa.

Värejä voi lantrata varovaisesti vedellä (jotkut näkyvät kestävän ohentamista paremmin ja jotkut huonommin, joten kokeile varoen). Lasi- tai muovipurkit ovat hyviä maalikippoja, edellyttäen, että niissä on hyvät ja tiiviit kannet, jotta värit säilyvät käyttökelpoisina seuraavia kertoja varten. Voi esimerkiksi tehdä niin, että samaa väriä laittaa 2-3 purkkiin, joissa jokaisessa on oma pensseli ja maalarit kierrättävät samoja purnukoita. Toinen tapa on laittaa purkkeihin muovilusikat, joista kukin ottaa tarvitsemansa värimäärän pahvilautaselle tai paperinpalalle.

Hiilet ovat luonnonhiiltä ja ne kannattaa ostaa isoissa paketeissa (n. 50 kpl), jolloin ne tulevat halvemmiksi. Samankin paketin hiilissä on eroa, jotkut ovat kovia ja jotkut pehmeämpiä. Hiilten paksuus myös vaihtelee aivan ohuesta tosi tanakkaan.

Puna-, musta- ja valkoliiduilla voi pötkiä melko pitkälle, mutta jos tahtoo enemmän värejä, kannattaa kokeilla värillisiä taululiituja. Ne ovat laadukkaita ja halpoja. Jos rahat riittävät, hienoimpia liituväreistä ovat kuivapastellit. Öljypastellit ja vahaliidut ovat halvempia. Pastelli- ja vahaliitujen kanssa sekatekniikkatyöskentelyssä on hyvä muistaa, ettei esim. nestevärit tartu niiden päälle (voi hyödyntää!). Myös ns. maavärit (valkoista, harmaata, ruskeaa, terrakottaa jne.) ovat käyttökelpoisia ja erityisen viehättäviä esimerkiksi hiilipiirrosten viimeistelyyn.

Hiilityöt olisi hyvä kiinnittää, eli fiksata. Pastellitöitä ei pitäisi fiksata, sillä pastellien teho perustuu värihiukkasten väliin jäävään valoon, joka häipyy kiinnitettäessä. Hiilitöiden kiinnittämistä varten pitäisi hankkia fiksatiivia, joka monesti on melko hinnakasta. Fiksaus on paras tehdä ulkona (tai ihan lopuksi ja hyvä tuuletus), koska aine haisee voimakkaasti, eikä sitä ole terveellistä hengittää. Kaikkein edullisin fiksatiivi, joskaan ei mahdottoman tehokas, on tavallinen halpa voimakas hiuskiinne.

Muuta rekvisiittaa

Pensseleiksi voi hankkia pieniä maalipensseleitä, ne ovat yleensä riittävän jäykkäharjaksisia (siankarvaa, oravankarvasta tehdyt ovat liian pehmeitä). Vesiväripensselit ovat turhan pehmeitä ja ovat kalliimpiakin. Myös maaliteloja voi haalia rekvisiitaksi (käytetytkin käyvät, jos ne ovat kunnolla puhdistettuja).

Siveltimet ja telat kannattaa puhdistaa huolella käytön jälkeen. Esimerkiksi shampoo sopii peruspesuun hyvin. Pensselit kuivataan mieluiten vaakatasossa.

Maalarinteippiä on tarpeen olla jokunen rulla. Esimerkiksi 2,5 cm on hyvä leveys papereiden kiinnitykseen. Jos paperi täytyy kiinnittää ympäriinsä (silmät kiinni maalaaminen, koko kehon käyttäminen), tarvitaan leveämpää teippiä (teippaa ympäriinsä sivuja pitkin). Samoin, jos täytyy suojata esim. seiniä isoilla papereilla.

Savi sopii hyvin esimerkiksi kuuntelua ja liikettä hyödyntäviin harjoitteisiin. Savea ja sen vatvomista pidetään erittäin hoitavana. Savea saa puna- tai valkosavena taidetarvikkeita myyvistä liikkeistä – ja voihan sitä kysyä savipajoiltakin tai osallistua yhteistilaukseen esim. kansalaisopiston keramiikkapiireissä. Punasavi sopii hyvin monenlaisiin tarkoituksiin. Valkosavi on hienompijakoista ja huomattavasti kalliimpaa. Savea voi myös käyttää uudelleen ja uudelleen, mikäli tarkoituksena ei ole varsinaisesti tehdä siitä mitään veistoksia, kunhan huolehtii, että kostutta ja paketoi saviklöntin huolellisesti, ettei se pääse kuivumaan.

Jos savesta haluaa tehdä jotakin pysyvää, se pitää polttaa erityisesti sen polttamiseen tarkoitetussa uunissa. Tällöin helpompi vaihtoehto on käyttää esim. Darwi-massaa (muitakin merkkejä siis on), jota ei tarvitse polttaa. Se on maalauskelpoista heti kuivuttuaan (yleensä 24 tuntia). Plastiroc-merkkinen massa maksoi kesällä 2003 reilun 3 euroa / 500 g mötikkä.

Tarvikkeita ja hintoja voi katsella (ja tilata) esim. nettiosoitteesta www.tuubi.com, tuotteita myydään myös vähittäisliikkeissä:

Arteljee
Fredrikinkatu 42
00100 Helsinki
Puh (09) 68555100
Fax (09) 68555102

Arteljee
Aleksanterinkatu 23
33100 Tampere
Puh (03)2610620
Fax (03)2610622

Lisäksi tarvikkeita saa Sinoopereista ja kaikenlaisista muista taidetarvikkeita myyvistä liikkeistä. Jos käy Tallinnassa, Kaubamajan takana on kuulemma halpa taideliike, josta kannattaa nähdä tarvikkeiden rahtaamisen vaiva.

9. Päiväkirjatyöskentely ryhmässä

Tätä Työkalupakkia ja siihen sisältyvää Päiväkirjaa saa käyttää ja soveltaa maksutta kaikissa kansalaisjärjestöjen vapaaehtoisryhmissä.

Vertaisryhmän kannattaa perustaa opintokerho kustannusten kattamiseksi (ks luku 11: Opintokerhon perustaminen). Käytännössä opintokerhohakemus pitää tehdä viimeistään puoli vuotta ennen opintokerhon aloitusta. Tämä Työkalupakki on käytettävissä hakemukseen liitettävänä opintokerhon toimintasuunnitelmana.

Päiväkirjassa on ehdotettu kutakin tapaamiskertaa varten aihekokonaisuus sisältäen virittäytymisen, teematyöskentelyn ja purkamisvaiheen.

Pyydämme ystävällisesti, että antaisitte meille palautetta päiväkirjan käytöstä ryhmässä:

-         soveltuivatko virittäytymis- ja/tai teematyöskentelyt ryhmällenne? Perustelut?

-         kuinka päiväkirjaa voisi kehittää?

Lähetä palautteesi joko seija.hiisijarvi@ela.fi tai tuula.heiskanen@ela.fi

Yksilösovelluksen Päiväkirjasta löydät Akatemian valikosta: Avaa Päiväkirjasi.

Jokaisen tapaamiskerran jälkeen vetäjän kannattaa arvioida yksin tai mahdollisen vetäjäparin kanssa tapaamisen kulkua (ks luku 7. Ryhmän yhteistyön sujumista ja edistymistä voi arvioida).

9.1 Aloitus

Tarvittavat materiaalit: päiväkirjat, kirjoituspapereita, lehdestä leikattuja kuvia, kortteja yms., värejä (mitkä vaan käyvät), soittimia (jos on), käytettyjä kravatteja (vaikka tutuilta lainaksi).

Minä ja elämäni tarinan kirjoittaminen

Seuraavassa esitelty ensimmäinen työvaihe tehdään heti ryhmätapaamisen aluksi erilliselle paperille ja suljetaan kirjekuoreen. Vastaanottajan paikalle laitetaan kuoreen oma nimi. Kirje laitetaan talteen myöhempää käyttöä varten ja kaivetaan esiin 7 kuukauden kuluttua. Tämän luvun loppupuolella on ohjeet, miten oman tarinoiden kanssa voi menetellä jatkossa. Mutta se on vasta sitten, nyt ei tarvitse muuta kuin tehdä näin:

1) Minä ja elämäni:

Kirjoita vapaamuotoinen tarina aiheena ”Minä ja elämäni” (pituus 1-10 sivua) erillisille papereille.

Hae tarinan tunnelmaan sopiva kuva ja liimaa se tarinasi jatkeeksi.

Kirjoita, minkälaiset äänet, rytmit, musiikki tai valmiit musiikkikappaleet sopivat tarinaan. Minkä väriseltä tarinasi tunnelma tuntuu? Hae tarinallesi tunnelmaan sopiva väri, jolla voit esimerkiksi piirtää kehyksen tarinasi sivuille.

2) Kirjoita lista tai mind map (miellekartta) tunteista, joita tunnet

a) paljon b) melko paljon c) melko vähän d) hyvin vähän c) et lainkaan

3) Kirjoita lisäksi lyhyt kuvaus siitä, mitä hyvää elämässäsi on ja mitä tahdot parantaa.

Lähettäkää tarinanne (kenelle sopii) Elä! -sivuston henkilökunnalle. Kirjoittajan luvalla tarina julkaistaan Ajankohtaista-osaston Tositarinana ja sen jälkeen se siirretään Arkistoon. Saa käyttää nimimerkkiä.

Hyvän Oloa lisäävä tutustuminen ryhmässä

Harjoite sopii sellaiseenkin ryhmään, jonka jäsenet tuntevat toisensa ennestään. materiaaleiksi tarvitaan vain kyniä tai tusseja ja paperia.

Vaiheet

1. Piirtämisvaihe

Kukin laittaa paperin päänsä päälle ja piirtää siihen oman päänsä kuvan seuraten vetäjän lukemia ohjeita:

Piirrä paperille oman pääsi ääriviivat. Piirrä päähäsi hiukset, silmät, (silmälasit), (kaulakoru), kulmakarvat, nenä, korvat, silmät, silmäripset, posket ja suu. Kun olet saanut kuvan valmiiksi ota se pois pään päältä ja piirrä tai laita kuvalle Hyvän Olon kravatti. Käytä kravatin piirtämiseen sellaisia värejä, jotka tuovat sinulle Hyvää Oloa!

2. Parin kanssa keskusteluvaihe

Keskustele 10 min (kumpikin 5 min) ajan mahdollisimman tuntemattoman ryhmäkaverisi kanssa siitä, mitä piirroskuvanne ja kravatit kertovat teidän kummankin omista hyvän olon asioista.  Paina mieleesi, mitä parisi kertoo.

3. Ryhmäkeskusteluvaihe

Kukin esittelee oman parinsa kertomat Hyvän olon asiat, jotka kootaan isolle paperille. Kukin voi kirjoittaa ne myös omaan päiväkirjaansa. Lisäksi jokaiselle ryhmän jäsenelle annetaan mahdollisuus kertoa, miltä tuntui työstää Hyvää Oloa tuottavia asioita tällä tavoin.

9.2 Elämän punaista lankaa punomaan

Materiaalit: kuunnelkaa ja katselkaa Joulutarina Kirjastossa (http://www.ela.fi/kirjasto/rentoutumis.php) ja jokaiselle kopio Elämän punainen lanka  -tekstistä.

Kerrataan edellisen kerran Hyvän Olon –asiat. Mikäli ne jäivät kirjoittamatta päiväkirjaan voidaan ne kirjoittaa nyt.

1. Virittäytyminen:  Kuunnellaan Joulutarina
2. Leikataan lehdestä sillan kuva tai muu vertauskuvallinen kuva, joka yhdistää mielestäsi eri elämänvaiheita toisiinsa. Kuva liimataan omaan päiväkirjaan.
3. Teema: Mietitään hetkinen yksin oman elämän eri vaiheisiin liittyviä musiikkikappaleita. Ne kirjataan muistiin aikajärjestykseen. Keskustellaan hetkinen parin kanssa näistä kappaleista. Kotona voi jatkaa musiikkikappaleiden työstämistä seuraavilla tavoilla: 1 ) Oman elämän vaiheiden musiikkikappaleiden listaamista 2) Kukin nauhoittaa levyiltä tai imuroi internetistä tai laulaa nauhalle valitsemiaan kappaleita ja/ tai 3) hankkii valitsemiensa kappaleiden nuotteja ja sanoja. Seuraavassa tapaamisessa kappaleita voidaan kuunnella ja laulaa yhdessä.
4. Ryhmä jaetaan pienryhmiin (2-4 henkeä/ ryhmä) Jokaiselle annetaan kopio Elämän punainen lanka  -tekstistä, joka on tulostettu Elä!–internetsivulta Kirjaston Hyvää Oloa -osastolta. Luetaan ryhmissä teksti ääneen ja keskustellaan siitä. Sen jälkeen jokainen ryhmä tekee kuvaelman tai laulun aiheesta ”Elämä on jatkokertomus” tms.
5. Ryhmäkeskustelu: jokainen pohtii minkä neuvon annan itselleni oman elämän punaisen langan punomisesta ja mitä muiden kannattaa oppia minulta. Käydään kierros, jossa jokainen saa sanoa, jos haluaa, millaisen neuvon antaa itselleen ja mitä muut voisivat häneltä oppia. Vetäjä kirjaa ylös fläpille tai kalvolle.
6. Päiväkirjaan muistiinmerkitseminen
7. Hyvän olon asioiden yhteenvedon lähettäminen Elä! –sivuston ylläpitäjälle, mikäli mahdollista.

9.3 Tulevaisuuden näköalat

Materiaalit: kasetti/cd –soitin, kuvia

1. Virittäytyminen: Kukin kertoo ryhmälle millaisia eri elämän vaiheiden musiikkikappaleita on itselleen listannut. Kuunnellaan ryhmäläisten tekemiä nauhoituksia oman elämän vaiheiden muusiikkikappaleista. Viimeisenä kertovat eri elämänvaiheidensa musiikkikaappleista he, jotka eivät ole osallistuneet edellisen kerran tapaamiseen.
2. Valitse lehdestä kuva: portti tai jokin muu itsellesi sopiva vertauskuva, jonka kautta tahdot käydä uudenlaisiin, Hyvää Oloa tuottaviin, mielenmaisemiin.
3. Teema: Etsi ja leikkaa tai revi lehdestä Hyvän Oloasi kuvaava -maisemakuva, maisemasta, johon tahdot mennä. Liimaa päiväkirjaasi ja kirjoita siihen perustelut, miksi valitsit juuri tuon kuvan. Jakaudutaan pieniin ryhmiin, kukin ryhmä kirjoittaa Hyvän olon ja terveyden määritelmän. Käydään ryhmässä kierros, jossa jokainen saa kertoa kuvastaan ja perusteluistaan lyhyesti. Kerrotaan myös ryhmien terveysmääritelmät.
4. Vetäjä kertoo muiden ihmisten tavoista kuvata Hyvää oloa ja terveyttä:  He ovat piirroksissa ja maalauksissa kuvanneet terveyden olotilojaan nauravilla kasvoilla, auringolla ja rauhallisilla luontokuvilla sekä tietysti, suomalaisia kun ollaan, punaisella tuvalla ja perunamaalla. Sanallisissa terveyden määrittelyissään he korostavat, että Hyvä Olo ja  terveys on nimenomaan rauhallisuuden ja tyyneyden sekä ilon ja onnen kokemusta.
5. Ryhmäkeskustelu: Kunkin omakohtaisen 5-10 min. kestävän pohdinnan jälkeen, kullekin annetaan mahdollisuus kertoa: ”minkä sanallisen tai vertauskuvallisen neuvon annan itselleni  Hyvän Olon kuvaamisesta + mitä muiden kannattaa oppia minulta
6. Päiväkirjaan muistiinmerkitseminen
7. Pyydetään jokaista tuomaan seuraavaksi kerraksi kotoa esine, joka edustaa arkipäivän onnea. Kerhonvetäjä tuo seuraavaan tapaamiseen ylimääräisiä esineitä sellaisia varten, jotka eivät ole sillä kertaa paikalla. Mm. pääsiäismunien yllätysesineet ym kotoa löytyvät pikkutavarat ovat sopivia.

9.4 Arkipäivän onni

Materiaalit: pikkuesineitä niitä varten, jotka unohtivat tai eivät tienneet tuoda Arkisen onnen esinettä, remonttipaperia (tai muuta isoa paperia), nestevärejä (myös vesivärit, liidut tms. käy, kunhan on värejä), siveltimiä.

1.      Virittäytyminen. Kukin laittaa omansa, Arkista onnea edustavan, esineen sopivaan paikkaan huoneessa. Kierrellään ja katsellaan n. 10 min ajan ympäriinsä ”Arkisen onnen näyttelyssä”. Esineitä katsellaan tarkasti puhumatta kuitenkaan vielä mitään esineiden herättämistä mielikuvista. Näyttelyyn tutustumisen jälkeen kukin esittelee oman esineensä ja kertoo lisäksi halutessaan, millä tavalla se edustaa hänelle itselleen onnellisuutta. Muut voivat kertoa sen jälkeen siitä, millaisia onnen mielikuvia kyseinen esine tuo heille.

2.      Teema: Maalataan yhdessä arkisen onnen kuva. Kukin maalaa, puhumatta, vuorollaan muutaman vedon yhteiseen kuvaan, jatkaen oman näkemyksensä mukaan edellisten maalarien aloittamaa ideaa. Erikoista huomiota kiinnitetään väreihin – jokainen valitsee siis siveltimenvetoihinsa väriä, joka tuottaa omaan harmaaseen arkeen onnellista oloa.

3.      Jakaudutaan 2-4 hengen ryhmiin. Jokainen ryhmä pohtii, millaisia arkisen onnen asioita kuvasta on löydettävissä. Löytöjensä perusteella ryhmät kirjoittavat pikku runon ”Onnea harmaassa arjessa”. Ryhmät lausuvat runonsa muille kuvaelmana siten, että jokaisella on rooli esityksessä (esim. kuorossa tai yksi lausuu ja muut ovat kulisseina, kuten puu, maa, eläin yms.)

4.      Ryhmäkeskustelu: aiheena minkä arkista onnea lisäävän neuvon annan itselleni + mitä muiden kannattaa oppia minulta. Jokaiselle annetaan mahdollisuus kertoa käsityksensä asiasta.

5.      Mikäli mahdollista, lähettäkää yhteenveto Elä!-sivuston ylläpitäjälle!

9.5 Yhteisyys ja arvot

Materiaalit: ”Suuri puu ja siivekäs” –tarina Elä-sivuston Kirjastossa (http://www.ela.fi/kirjasto/rentoutumis.php)

1. Virittäytyminen: kuunnellaan yhdessä tarina ”Suuri puu ja siivekäs”. Jakaudutaan 2-4 hengen ryhmiin ja jaetaan luetun tarinan teksti yhtä moneen osaan kuin on ryhmiä. Jokainen ryhmä tekee omasta tekstipätkästään 2-7 minuutin pituisen äänikuunnelman käyttäen kaikkia mieleentulevia äänen tuottamistapoja: omaa kehoaan sekä tavaroita, joita huoneessa on. Kukin ryhmä esittää kuunnelmansa muille. Kuunnelman aikana muut ovat silmät kiinni kekskittyen vain kuulemaansa.
2. Teema: Tarinatyöskentely. Kukin ryhmä miettii, minkälaisia arvoja ja ihanteita oman ryhmän tekstipätkä edustaa eli mitkä asiat vaikuttavat tärkeiltä.
3. Luetaan Elä! –sivuston Arvot –teksti.
4. Ryhmäkeskustelu: jokaiselle annetaan mahdollisuus kertoa, minkä neuvon hän haluaa antaa itselleen ja muille koskien läheisyyden ja yhteyden kokemuksen parantumista ihmisten välillä.
5. Päiväkirjaan muistiinmerkitseminen
6. Mikäli mahdollista, lähettäkää yhteenveto ryhmäkeskustelun tuloksista Elä!-sivuston ylläpitäjälle!

9.6 Asennoituminen elämään

Materiaalit: vanhoja sanomalehtiä.

1. Virittäytyminen: autolla ajo. Ensin pareittain: toinen on auto ja toinen on kuski. Kuski ajaa edellään silmät suljettuina kulkevaa autoa tämän hartioista käsillä ohjaten. Kuskilla on silmät auki. Autolle annetaan ohjeita käsillä koskemalla, mitään ei puhuta. Kun mennään suoraan eteenpäin, kuski pitää molempia käsiään auton harteilla. Kun halutaan kaartaa oikealle tai vasemmalle, kuski painaa sen puoleista hartiaa. Peruutus tapahtuu painamalla toinen kämmen auton selkään. Parivaiheen jälkeen voidaan mennä vaikka neljän hengen ryhmiin ja jonon viimeinen on kuski, muut ovat autoja silmät suljettuina. Muiden tulee välittää etummaiselle kuskin ohjeet samoin kuin kuski ne lähettää, hartioista ja selästä kosketellen.
2. Revitään sanomalehtipaperista sellainen palanen, joka muistuttaa lentovälinettä. Lentovälinettä, joka voisi siivittää uudenlaiseen elämänasenteeseen.
3. Teema: Jakaudutaan 2-4 hengen ryhmiin. Ryhmät valmistelevat ensin ja esittelevät sen jälkeen pantomiimina tai näytelmänä muille sellaisen elämän asenteen, jota voi kohennella, kun ihminen ottaa voimavaransa entistä monipuolisempaan käyttöön. Kunkin esittelyn jälkeen jokin toinen ryhmä esittelee käsityksiään siitä, millaisten voimavarojen avulla elämänasenne muuttuisi kantajalleen miellyttävämmäksi.
4. Ryhmäkeskustelu: jokaiselle annetaan mahdollisuus kertoa, minkä neuvon hän haluaa antaa itselleen ja muille koskien asennoitumista elämään.
5. Päiväkirjaan muistiinmerkitseminen
6. Mikäli mahdollista, lähettäkää yhteenveto neuvoista Elä!-sivuston ylläpitäjälle!

9.7 Tunteet

Materiaalit: eri värisiä muovailuvahoja, isohkoja papereita, paksuja tusseja, Angeligue Kidjon levy (saa kirjastosta), cd-soitin

1. Virittäytyminen: Rytminen liikunta. Soitetaan mahdollisimman tuntematonta rytmistä musiikkia esim. Angeligue Kidjon afrorytmejä. Musiikin tahdissa tehdään käsillä, päällä, nenällä, hartioilla ja jaloilla liikkeitä, jotka kuvaavat erilaisia tunteita: miten kädet tekevät, kun ne ovat iloiset, miten pää kun se on surullinen, miten nenä kun sitä pelottaa, miten silmät kun ne ovat innostuneet, miten korvat kun ne ovat hämillään, miten häntä kun se on yllättynyt jne.
2. Teema: Pelon (miltä kasvot näyttäisivät, jos pelko näkyisi kasvoista) ja Hyvän Olon kasvojen (miltä kasvot näyttävät, kun sisällä tuntuu Hyvä Olo) muovaileminen muovailuvahasta.
3. Pidetään muovailtujen kasvojen näyttely: jokainen tutustuu toistensa töihin. Sitten jokainen ottaa pahan olon kasvonsa ja sijoittaa ne huoneessa / tilassa mielestään niille sopivaan paikkaan ja / tai tekee niille mitä tuntee tarvetta tehdä. Istutaan piiriin ja vaihdetaan vierustoverin kanssa hyvän olon kasvoja. Mietitään hetki, mitä kunkin saamat hyvän olon kasvot kertovat hyvästä olosta ja keinoista sen tavoittelemiseksi? Hän, joka on kasvot muovaillut saa halutessaan lisätä ja kommentoida.
4. Edelliset parit tekevät hyvän olon haiku-runon edellisen pohjalta. Haiku-runon kuuluu olla seuraavanlainen: Haiku on rauhaa ja yllätystä sisältä runo. Siinä on kolme riviä: ensimäisessä rivissä on viisi tavua, toisessa seitsemän tavua ja kolmannessa viisi tavua. Siis esim:

Pelkäsin hissiä

Se aina natisikin

Ihan kuin minä

5. Haiku-runot kirjoitetaan isohkoille papereille ja laitetaan seinälle. Parit esittävät omansa. Lopuksi nopea miltä tuntuu –kierros.
6. Päiväkirjaan muistiinmerkitseminen.

7. Mikäli mahdollista, lähettäkää haiku-runot Elä!-sivuston ylläpitäjälle!

9.8 Uskomukset

Materiaalit: aforismikirjoja (voi pyytää jokaista tuomaan jonkun), kuvia.

Yksin työskentelyvaihe

Jokainen ryhmään osallistuva valitsee yhden ihmisen elämää koskevan ajatelman/aforismin/mietelauseen mietelause- eli aforismikirjoista. Kannattaa valita sellainen aforismi, jonka sisältämä elämänohje on vaikea niellä purematta. Pohdi, miksi se ei omien kokemustesi valossa oikein toimi. Saisiko siitä muutoksilla toimivamman? Millaisia muutoksia siihen pitäisi tehdä?

Ryhmätyöskentelyvaihe

Jakaudutaan 2-4 hengen ryhmiin. Ryhmien tehtävänä on keskustella kunkin ryhmäläisen valitsemasta ajatelmasta: herättääkö ajatelma kielteisiä vai myönteisiä tuntemuksia. Lisäksi pohditaan yhdessä kunkin ajatelman muuttamisesta uskottavammaksi. Lopuksi ryhmäläiset pohtivat yhdessä, voiko ajatelmista koostaa yhden tai kaksi sellaista ajatelmaa, jossa yhdistyisi kaikkien ryhmäläisten käsitykset.

Purkuvaihe

Kukin ryhmä tekee vuorollaan patsaan käyttäen patsaan osina jonkun toisen ryhmän jäseniä. Patsas kootaan siten, että se edustaa heidän yhdessä kehittämäänsä aforismia. Esittävä ryhmä kertoo myös sanallisesti ryhmänsä yhteisen ajatelman.

Käydään keskustelukierros, jossa jokaiselle annetaan mahdollisuus kertoa: ”minkä neuvon annan itselleni ja mitä muiden kannattaa oppia minulta”

Toinen yksintyöskentely-vaihe

Jokainen repii lehdestä tai piirtää omaa aforismia koskevan verstauskuvan ja liimaa sen omaan päiväkirjaansa. Lisäksi kirjoitetaan muistiin oma ja ryhmäläisten tuottamia aforismeja.

Mikäli mahdollista, lähettäkää yhteenveto kehittämistänne aforismeista Elä!-sivuston ylläpitäjälle!

9.9  Päämäärä

Vetäjä antaa ryhmälle seuraavat ohjeet:

• Kirjoita päiväkirjaasi hyvinvointiasi parantava päämäärä, jonka tavoittelemista pidät tärkeimpänä.

• Kirjoita päämäärän saavuttamista ohjaava motto tai mietelause.

·        Etsi ja liimaa päiväkirjaan päämäärän saavuttamiseen liittyvät kuvat. Ne leikataan lehdestä tai käytetään muita kuvia, kuten kortteja, valokuvia jne. Myös itse voi piirtää ja maalata!:

1. Hyvän oloni maisema
2. Arkipäivän onnen esine
3. Innostuksen kasvini
4. Elämänasennetta siivittävä kuva
5. Kuva, joka kertoo jotain yhteydestäni muihin
6. Kuva, joka kertoo jotain suhteestani itseeni
7. Eläin, joka voisi opettaa minulle jotain
8. Tunnekuva: millaisia ovat päällimmäiset tunteeni.

·        Kirjataan päiväkirjoihin päämäärän saavuttamista edistävät tavoitteet ja välitavoitteet

Mikäli ryhmäläisten päämäärät ovat yleisellä tasolla tai epämääräisiä, vetäjä pyytää pohtimaan millaisilla tavoitteilla kukin saa siitä konkreettisen ja toteuttamiskelpoisen: Jakamalla konkreettiset tavoitteet pienemmiksi välitavoitteiksi ja pohtimalla keinot, helpotat päämääräsi saavuttamista edelleen (esim., jos päämäärä: hyvinvoinnin paraneminen; ja tavoite: ruumillisen kunnon paraneminen; ja välitavoitteet: liikunnan lisääminen ja riittävä nukkuminen. Keinoina voisi olla mieleistä liikuntaa maanantaina ja torstaina ja joka ilta nukkumaan kahdeksan tuntia ennemmin kuin on aika herätä.)

9.10 Omat voimavarat käyttöön ja toteutussuunnitelma

Jokainen kirjaa omaan päiväkirjaansa vetäjän antamien seuraavien ohjeiden mukaisesti:

• Nämä tapani ajatella auttavat minua päämäärän saavuttamisessa:
• Nämä tapani tuntea auttavat minua päämäärän saavuttamisessa:
• Nämä tapani arvostaa elämää auttavat minua päämääräni saavuttamisessa:
• Nämä taipumukseni ja osaamiseni auttavat minua päämääräni saavuttamisessa:
• Nämä harrastukseni auttavat minua päämääräni saavuttamisessa:
• Nämä ihmiset auttavat minua päämääräni saavuttamisessa:

• Ajattelu ja uskomukset, joita haluan viljellä päästäkseni tavoitteeseeni (esim. "Vanhemmiten olen havainnut oppivani uusia asioita", tai "Nyt juuri on sopiva aika kokeilla tätä juttua", tähän voi myös piirtää ti liimata kuvia, jotka edustavat positiivisia ajatuksia)

·        Hae vertauskuvallinen kuva, joka kertoo voimavaroista joita nyt on käytettävissä:

·        Hae vertauskuvallinen kuva, joka kertoo esteistä, jotka ovat voitettavana.

·         Hae vertauskuvallinen kuva, joka kertoo siitä tilanteesta, kun päämääräsi on saavutettu.

Toteutussuunnitelma

Jokainen kirjaa päiväkirjaansa ne keinot, joilla pääsee tavoitteeseensa voimavarojaan hyödyntäen ja esteet voittaen. Vetäjä muistuttaa, että jokainen muistaa edetä pienin, armollisin ja konkreettisin askelin!

9.11 Ryhmän jäsenen itsearviointia varten

Minä ja elämäni tarina 2. kerran

Seuraavassa työvaihe, joka sinun kannattaa jälleen kirjoittaa erilliselle paperille. Se on toinen kirje itseäsi varten. Sulje myös se kuoreen ja laita vastaanottajaksi itsesi. Laita talteen. Saat siitä aineistoa myöhempää käyttöäsi varten.

Kirjoita 2. Minä ja elämäni tarina vähintään kuuden kuukauden jälkeen ensimmäisen kirjoittamisesta. Älä lue ensimmäistä tarinaa ennen tämän toisen kirjoittamista! Avaa molemmat kuoret vasta noin kuukauden kuluttua (tarkemmat ohjeet ks kohta 9.12)!

1) Minä ja elämäni:

a)     Kirjoita vapaamuotoinen tarina aiheena ”Minä ja elämäni” (pituus 1-10 sivua).

b)     Hae tarinan tunnelmaan sopiva kuva ja liitä se tarinasi jatkeeksi.

c)      Kirjoita, minkälaiset äänet, rytmit, musiikki tai valmiit musiikkikappaleet sopivat tarinaan.

d)     Minkä väriseltä tarinasi tunnelma tuntuu? Hae tarinallesi tunnelmaan sopiva kehyksen väri.

2) Kirjoita lista tai mind map (miellekartta) tai pelkkä luettelo tunteista, joita tunnet

a)     paljon

b)     melko paljon

c)     melko vähän

d)     hyvin vähän

e)     et lainkaan

3) Kirjoita lisäksi lyhyt kuvaus siitä, mitä hyvää elämässäsi on ja mitä tahdot parantaa.

9.12 Arviointivaihe

Kun olette kirjoittaneet myös toisen elämäni tarinan, unohtakaa se vaikkapa kuukaudeksi tai pariksi.

Sitten on aika kaivaa molemmat tarinat (Minä ja elämäni 1 ja 2) esiin.

Tehtäväksianto: Kuvittele, että tarinat onkin lähettänyt sinulle ystäväsi  nimimerkillä ”Pliis neuvo Minua”. Hän pyytää sinua lukemaan tarinat, arvioimaan niiden perusteella tilannettaan ja antamaan hänelle pari hyvää neuvoa.

• Kirjoita, mitä sinun mielestäsi hänelle on tapahtunut viimeisen reilun puolen vuoden kuluessa?
• Ystäväsi pyytää antamaan hänelle myös neuvoja, mitä hänen kannattaisi tehdä?
• Mikäli olisitkin itse ystäväsi nimeltä ”Pliis Neuvo Minua”, mihin nyt ryhtyisit?
• Kirjoita huomiot ja neuvot päiväkirjaan

Lähettäkää tarinanne (kenelle sopii) Elä! -sivuston henkilökunnalle. Kirjoittajan luvalla tarina tai molemmat tarinat julkaistaan Ajankohtaista-osaston Tositarinana ja sen jälkeen se siirretään Arkistoon. Saa käyttää nimimerkkiä.

10. Muita vinkkejä vertaisohjaajalle vertaisryhmiin vietäväksi

Käytännön konsteja muutoksen matkaeväiksi

Halutut muutokset taitavat harvoin toteutua elämässä simsalabiminä. Kaikelle on annettava aikansa – mikäpä kiire meillä voisikaan olla? Onhan tässä koko elämä aikaa! Muutoksia ja kasvua tavoitellessa on hyödyllistä ja erityiseni hauskaa tehostaa aistiensa ja mielikuviensa käyttöä. Aistit paranevat niiden ahkeralla käytöllä ja mielikuvat mielikuvittelemalla. Seuraavassa on esitelty joitakin aamu- ja iltatoimia, joita voi kokeilla.

1.      Oman elämänsä filosofiaa tietoisesti tarkastelemalla pääsee jatkamaan polkuaan tyytyväisyyden tiellä. Tätä tarkastelua kannattanee tehdä pikkuisin annoksin. Isoin annoksin nautittuna voi ähky yllättää jo ensi metreillä. Liukkaaseen liikkeeseen pääsee vaikkapa tekemällä itselleen muutamia peruskysymyksiä. Uskonko, että voin vaikuttaa oman elämäni kulkuun ainakin jossain määrin? Uskonko, että voin kehittää suhtautumistani ja asennoitumistani omaa elämääni kohtaan? Voinko havaita, että vastoinkäymiset elämässäni ovat pitkällä aikavälillä opettaneet jotain? Löydänkö omasta elämästäni asioita, jotka tuntuvat elämänvoiman lähteiltä? Pystynkö joskus tarkastelemaan vaikealta tuntuvia asioitani arvottamatta, kuin ulkopuolisen silmin, syyllistämättä itseäni tai muita? Ovatko kanssakulkijani saaneet opettaa minulle asioita, joilla elämän tyytyväisyyteni on lisääntynyt? Jopa joskus silloinkin, kun heidän palautteensa on ollut kielteistä? Voinko ajatella, että joskus olen laittanut toisten syyksi asioita, joissa myös itselläni on kehittämistarvetta?

2.      Motto muutokselle: voisiko jokin eläin opettaa ihmiselle jotain oleellista Hyvästä Olosta?  Etana aistii tuntosarvillaan ympäristöä ja kulkee kiireettä, jänis loikkii vikkelään, kilpikonnalla on kova kuori, välillä se menee kuoreensa ja välillä tulee sieltä ulos. Rakkikoira on vilpittömän iloinen mistä vaan, kissa kehrää ja tutkii kiinnostuneena ja leikkisänä ympäristöään, kameleontti vaihtaa väriä tarpeen mukaan, leijona on parhaimmillaan yöllä ja kirahvilla on pitkä kaula, jolla voi kurkotella yläoksille. Virtahepo lekottelee mutakylvyissä, kettu kuuntelee tarkkaavaisesti ja karhu herkuttelee marjoilla. Kun olet valinnut ”opettavaisen” eläimen, voit muotoilla opetuksen motoksi: Etanan motto voisi olla: ”hiljaa hyvää tulee” tai ”ympäristöä tarkkailen oma napa saa olla vähän aikaa rauhassa”

3.      Kuvittelemalla voi tavoittaa oman muutoksensa värimaailman ja sen muuttumisen. Kaikki sateenkaaren värit, voimakkaat päävärit ja niistä murretut värit antavat suuren kirjon väriskaalalle.

4.      Millainen tunnelma muutoksessasi on? Tunnelmakuvan voi tehdä itse tai leikata lehdestä.

5.      Millainen ääni mahtaa muutoksestasi lähteä? Erilaisia muutosääniä lähtee vaikkapa kattilankansien paukuttamisesta, sormien pöytään naputtelusta, melodian hyräilystä, pilliin puhaltamisesta tai tuulen suhinasta?

6.      Päiväkirja voi olla monella tavalla olla suureksi avuksi. Kirjoittamalla elämän pienistä ja suurista tapahtumista tulee samalla käsitelleeksi niihin liittyviä tunteita. Asiat myös jäsentyvät ja hahmotuvat elämää eheyttävästi suuremmiksi kokonaisuuksiksi täydentämään omaa elämän tarinaa.

7.      Päiväkirjaa voi käyttää myös monimuotoisempaan luovaan työskentelyyn: Käyttäen kirjoittamisessa toista kättä kuin normaalisti käyttäisi saa tehostetuksi luovan aivopuoliskonsa toimintaa. Lisäksi voi hyödyntää muiden keksimiä elämässä pärjäämisen oivalluksia. Kirjoittamalla edelleen tällä ei vallitsevalla kädellä muistiin näitä toisten oivalluksia, auttaa itseään saamaan kyseisen oivalluksen käyttönsä. Kannattaa myös yrittää painaa mieleensä nämä kirjoittamansa kikat. Hankalaan tilanteeseen jouduttuaan voi saada apua.

8.      Keskittymiskävely. Kuljetaan kaikessa rauhassa luonnossa tai sisällä. Tunnustellaan, miltä maa tai lattia tuntuu jalkapohjista. Katsellaan ympärille hitaasti ja tavallista tarkkaavaisemmin. Kokeillaan, miltä eri pinnat tai kasvit tuntuvat. Haistellaan ja maistellaan tuoksuja ja tunnelmia.

9.      Rentoutuminen musiikin kanssa tai ilman sisällä tai luonnossa.

10. Pohditaan sitä, miksi ylipäätään muutos on tarpeen. Vaihtelun vuoksi, pakon edessä vai siitä ilosta, että elämässä voi oppia ja oivaltaa uusia asioita.

11. Pohditaan sitä, että onko itsellä todellista tahtoa, intoa ja kärsivällisyyttä muutokseen. Ilman tahtoa ja todellisia toimia ei monikaan liene saavuttanut tavoitteitaan.

12. Tehdään muutos- ja kehittämissuunnitelma oikein paperille. Hahmotellaan muutoksen tavoitetila ja keinot sen saavuttamiseksi. Keinoja miettiessä voi valita pienten askelten politiikan, isoja askeleita tai jotain siltä väliltä. Seurataan muutosta: tapahtuuko muutoksia tavoitellussa asiassa, muuttuuko tunteet ja suhtautuminen muutokseen (oliko koko muutoksen tavoittelu tarpeetonta). Tuleeko elämään iloa, uusia tunnelmia tai onko muita seurauksia.

13. Keskustellaan muutoksesta kaverin, päiväkirjan tai tarvittaessa ammattiauttajan kanssa.

14. Ulkoilu ja erilaiset liikuntamuodot ovat virkistäneet monia muutoksen pyörteissä.

Vain taivas on kattona keinoille, jotka voivat tarvittaessa vauhdittaa tai hillitä liian nopeaa muutosta. Elä- sivuston Postin tai Baari MaailmanParannuksen kautta voit lähettää sivuston käyttäjille vinkkejäsi elämän parantamiseen osoitteessa www.ela.fi

11. Opintokerhon perustaminen

Seuraava teksti on suoraa lainausta osoitteesta:

http://www.okry.fi/opintokerho/ 

Mikä on opintokerho?

Opintokerho on opiskeleva ryhmä, jolle on ominaista omaehtoisuus, suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus, vuorovaikutus ja yhteistyö sekä ohjaus.

Opiskelun aluksi kerholaiset rajaavat opiskeltavan aiheen, sopivat opiskelun tavoitteista, toteuttamistavoista ja työskentelymenetelmistä sekä valitsevat opintomateriaalit ja muut tietolähteet.

Jokaisella kerholla on ohjaaja, joka on kerhon vastuuhenkilö opintokeskusasioissa. Ohjaajalta ei edellytetä muodollista pätevyyttä tai ohjauksen erityisosaamista, mutta ohjaaja voi oman osaamisensa puitteissa ohjata kerholaisten opiskelua ja vastata opiskelujakson etenemisestä kerholaisten tukemana. Ohjaajan taidot kehittyvät kokemuksen karttuessa, ja ohjaaja saa opintokeskuksesta ohjausta, tukea ja neuvoja.

Opintokerhon alkamisilmoitus

Opintokerho tekee OK-opintokeskukseen alkamisilmoituksen. Alkamisilmoituksen voi tehdä OK-opintokeskukseen puhelimitse tai lähettää faksilla, postitse tai sähköpostin liitetiedostona.

Opintokeskus tarkistaa, että alkamisilmoitus sisältää tarvittavat tiedot, ja arvioi opintokerhon soveltuvuuden peruskerhoksi tai erikoiskerhoksi. Erikoiskerhoiksi voidaan hyväksyä ne opintokerhot, joiden opiskelun tuloksena on esimerkiksi järjestön suoritusmerkki, tentti, tutkinto tai joku muu opintokeskuksen hyväksymä tuotos (esim. historiikki, näyttely, esitys). Kerhon ohjaajalle ilmoitetaan kirjeitse kerhon hyväksymisestä OK:n opintokerhoksi.

Valtionapu

Kerho voi hakea OK-opintokeskukselta valtionapua opiskelujakson aikana opiskelusta aiheutuneisiin kuluihin. Valtionapu haetaan opiskelujakson päätyttyä.

Valtionapua hakevaan opintokerhoon tarvitaan:

-         vähintään viisi jäsentä, jotka ovat täyttäneet 15 vuotta

-         vähintään 10 oppituntia (à 45 min) kestävä opiskelujakso

-         opintokokouksia vähintään viitenä eri päivänä.

Yksi opiskelujakso voi kestää enintään 12 kuukautta opiskelun alkamisesta. Yhden vuoden aikana kerho voi opiskella useita opiskelujaksoja.

Valtionavun hakeminen

Ohjaaja toimittaa allekirjoitetun valtionapuhakemuksen liitteineen opintokeskukseen. Hakemukseen liitetään tositteet menoista tai niiden kopiot sekä lista kerholaisten osallistumisesta opintokokouksiin (ainakin kolmessa kokoontumisessa viidestä on vähintään viiden opiskelijan oltava läsnä). Tosite on kuitti maksetusta laskusta, käteisostoksesta tai -maksusta tai kuitin tai tiliotteen kopio, joka todentaa menon. Valtionapuun oikeuttavia menoja ovat esimerkiksi opintoaineistojen hankintakulut, ohjaajan tai vierailevan asiantuntijan palkkiot ja matkakulut sekä muut opiskelusta aiheutuneet kulut.

Hakemuksessa opintokerho kertoo opiskelunsa sujumisesta: mitä kerhossa opittiin, miten opiskelun tavoite toteutui ja mitä tietolähteitä käytettiin? Kerhon ohjaaja ja tositteiden hyväksyjä allekirjoittavat valtionapuhakemuksen vastaten esitettyjen tietojen oikeellisuudesta.

Erikoiskerhot lähettävät erilliselle liitteelle tehdyn kuvauksen kerhon opiskelusta. Kuvauksessa kerrotaan, miten opiskelun suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus toteutuivat, mikä oli opiskelun tulos ja miten kerhon toimintaa ja oppimista arvioitiin. Erikoiskerhot voivat saada korkeampaa valtionapua kuin peruskerhot.

Opintokerhon valtionapu lasketaan opintokeskuksen hyväksymien toteutuneiden opiskelutuntien määrän ja opiskelusta aiheutuneiden todennettujen menojen perusteella. Vuonna 2003 peruskerhon valtionapu on enintään 3 €/oppitunti ja erikoiskerhon valtionapu enintään 5 €/oppitunti.

Opintokeskuksesta voi tilata opintokerhon alkamispaketin, joka sisältää tarvittavat lomakkeet sekä tietoa opintokerho-opiskelusta. Opintokerhosta kerrotaan myös Opintokerho-kirjassa.

Myös Työväen sivistysliitto myöntää valtionapua opintokerhojen toimintaan.

Katso  www.tsl.fi.

Hyvän Olon kirjallisuutta ja lähteitä

Ahonen, Heidi: Löytöretki itseen. Musiikki, kuva ja liike itseilmaisun välineenä ja itsetuntemuksen lisääjänä. Tampere 1994

Ahonen, Heidi: Musiikki, sanaton kieli. Musiikkiterapian perusteet. Tampere 1993

Andersson, Claes: Luova mieli. Kirjoittamisen vimma ja vastus, Kirjapaja 2002

Antonovsky, Aaron (1987). Unravelling the mystery of health. How people manage stress and stay well. San Francisco. London: Jossey-Bass Publishers.

Bergström, Matti: Mustat ja valkeat leikit. Leikki, kaaos ja järjestys aivoissa. Juva: WSOY 1997.

Blatner, Adam: Toiminnalliset menetelmät terapiassa ja koulutuksessa

Bäckman, Guy: Yksilö, lähiympäristö ja terveys. Sairaanhoitajien koulutussäätiö.

Csikszentmihalyi M: Flow=The Psychology of Optimal Experience. New York: Harper and Row 1990.

Furman, Ben: Nauru päivässä parantaa. Kotilääkäri 3/1992.

Gray, John: Miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta. 1999

Heiskanen T., Hiisijärvi S. ja Ruuskanen M.: Kehitetään, kehitetään - mutta mihin unohtui inhimillinen tekijä?. Rakennustaitolehti 5/2002

Hellsten,Tommy: Saat sen mistä luovut

Hiisijärvi, S ym: Rayn rahoittajaraportit vuosilta 1996-2002. Julkaisematon

Hiisijärvi, S  & Heiskanen, T: Elossa ja Hengissä –kurssin Ray:lle toimitettu rahoittajaraportti vuonna 2002 järjestetystä kurssista. Julkaisematon.

Hiisijärvi S. & Aaltonen T. (nyk. Heiskanen) (toim.): Konstit on monet 3. Osaamisen ja työkyvyn kehittämisen tositapauksia pk-yritysten työterveyshuollossa. Työterveyslaitos. Helsinki 1999.

Hänninen,Vilma: Sisäinen tarina, elämä ja muutos; Acta Universitatis Tamperensis 696

Ihanus, J. (toim.): Kantavat sanat. Kirjastopalvelu 1989.

Jurvelius, Nelly: Taide parantaa : taide terapeuttisena välineenä. Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskus 1993.

Karvinen, Vesa: Naurattajan käsikirja. Opas luovan naurun lähteille. Suomen Elämäntapaliitto. Kirjapaino Jaarli. Turenki 1996.

Kasvamisen kuvia: kuvataideterapian näköaloja. VAPK-kustannus 1992.

Keltikangas-Järvinen, Liisa: Hyvä itsetunto

Kortteinen, M.: Lähiö. Tutkimus elämäntapojen muutoksesta. 1982.

Kuronen M J: Seitsemäs taivas on meidän. WSOY, Porvoo 1977.

Lehtinen, Torsti: Eksistentialismi: vapauden filosofia. Kirjapaja 2002.

Lehtinen, Torsti: Jano. Sanasato 1997.

Lindqvist, Martti: Auttajan varjo

Lindqvist, Martti: Unelma rohkeasta elämästä

Mantere, Meri-Helga: Mielen kuvat : kuvallinen ilmaisu terapeuttisessa kontekstissa. VAPK-kustannus 1991.

Mattila, Antti (toim.): Voimavarat, ratkaisut ja tarinat; Kuntoutussäätiö, 1998.

Mielen kuvia: taideterapia käytännön hoitotyössä. UNIpress 2002. 2. painos.

Miller, Miller & Miller: Suhdetaitoja    

Mäkipää, Pekka: Elokuvaterapia eli elävän kuvan hoidollisesta käytöstä. KuuMaa. Kuusankoski 1996

Niemistö, Raimo: Ryhmän luovuus ja kehitysehdot; Helsingin yliopiston Lahden tutkimus- ja kehityskeskus, 1998

Ojanen, Markku: Hyvään elämään

Onnismaa, J., Pasanen, H. & Spangar, T. (toim.): Ohjaus ammattina ja tieteenalana. PS-kustannus, 2000.

Pelkonen, Marjaana: Lapsiperheiden voimavarat ja niiden vahvistaminen hoitotyön keinoin. Väitöskirja 1994. Kuopion Yliopisto.

Pietarinen, Juhani: Ilon filosofia. Spinozan käsitys aktiivisesta ihmisestä.

Psykologian käsikirja 2002

Rantala, Irma: Terapiatanssi. Teoksessa Kuusela Pekka ja Saastamoinen Mikko (toim.): Minä, ruumis ja yhteisö. Sosiaalisen kontruktionismin näkökulma. Kuopion yliopiston selvityksiä. Yhteiskunatieteet 21.Kuopio 2000

Rauhala, Lauri: Henkinen ihmisessä. Yliopistopaino 1992

Rauhala, Lauri: Humanistinen psykologia. Yliopistopaino 1990

Rauhala, Lauri: Ihmisen ainutlaatuisuus. Yliopistopaino 1998.

Rauhala, Lauri: Ihmisen ykseys ja moninaisuus. Sairaanhoitajien koulutussäätiö 1989.

Rauhala, Lauri: Ihmiskäsitys ihmistyössä. Gaudeamus 1983.

Rauhala, Lauri: Tajunnan itsepuolustus. Yliopistopaino 1995.

Ruuskanen M, Hiisijärvi S, Heiskanen T: Laadukas rakentamisprosessi – onnistunutta yhteistoimintaa. Artikkeli. Rakentajain kalenteri 2004.

Räsänen, J.: Voimaantumisen oikeus ja välttämättömyys – Ammatillisen voimaantumisen edellytykset ja käytäntö. Julkiviestintä OY, Suomen työvalmennusakatemian julkaisu, Päijät-Paino Oy, Lahti 2002.

Spinoza, Baruch: Ilon filosofia

Tornberg, Helena: Aggressio – vuorovaikutuksen suola: Tmi Malpana, Liminka 1997

Tupala, E.: Kuopiolaistutkija viipaloi aivoja alkoholistien auttamiseksi. Erlli Tupalan haastattelu Savon Sanomissa 25.5.2003. Toimittaja Aulikki Elo.

Uurtimo,Yrjö: On puhuttava siitä, mistä vaikenemme – Martti Siiralan ajatuksia elämästä: Tammi 1999

Vahtera & Pentti: Voimavarat, terveys ja työelämän murros

Way, Brian: Luova toiminta ja persoonallisuuden kehittyminen; Tammi 1976 

Vertio, Harri: Terveyden edistäminen

Williams, Anthony: Visuaalinen ja toiminnallinen työnohjaus

WHO: Terveyttä kaikille vuoteen 2000

Wright, von Georg: Humanismi elämänasenteena. Helsinki: Otava 1981.

Vuori, Hilkka-Liisa: Hiljaisuuden syvä ääni; Kriittinen korkeakoulu

Vuorinen, Ilpo: Tuhat tapaa opettaa. RESURSSI, Naantali

Vuorinen, Risto: Minän synty ja kehitys; WSOY